26. huhtikuuta 2013

Indonesialainen naudanlihacurry (Rendang Sapi)


Joitain aikoja sitten tuli törmättyä Suomalaisessa kirjakaupassa kirjaan "Pirullisen kuuma chilikirja", joka sitten tarttuikin matkaan. Tästä kirjasta löytyi hyvännäköinen resepti, jota päätettiin kokeilla. Samaisesta kirjasta napattu myös currytahnan ohje, jota on itse muunneltu hieman.

Indonesialainen punainen currytahna
6 chiliä (käytimme mietoja ja lisäsimme vielä 2 punaista habaneroa)
2 punasipulia
4 valkosipulin kynttä
2,5 cm pala inkivääriä
1,5 dl kookosmaitoa

Pilko chilit ja poista siemenet. Pilko myös sipulit ja kuorittu inkivääri sekä valkosipulinkynnet. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi tahnaksi.

Naudanlihacurry
1 annos punaista currytahnaa
3 rkl oliiviöljyä
750 g naudan palapaistia
1 tl kurkumaa
1 rkl jauhettua korianteria
6 tuoretta currylehteä (esim. Vii Voanista)
1,5 dl kookosmaitoa
1 rkl tamarinditahnaa (esim. Vii Voanista)
2 tl palmusokeria
Himalajan vuorisuolaa

Kuumenna öljy kuumaksi pannussa, lisää currytahna ja paista 5 minuuttia. Kuutioi liha isohkoiksi suupaloiksi ja lisää currytahnan joukkoon yhdessä kurkuman, korrianterin ja currylehtien kanssa. Paistele miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.Kaada joukkoon kookosmaito ja tamarinditahna ja anna hautua kannen alla alhaisella lämmöllä tunnin verran. Nosta kansi pois ja hauduttele vielä puolisen tuntia. Lisää lopuksi palmusokeri ja suolaa maun mukaan.

Mintturaita
2 dl turkkilaista jogurttia
2 tl juoksevaa hunajaa
2 rkl tuoreita mintunlehtiä
0,5 tl jeeraa
0,5 tl chilijauhetta
Himalajan vuorisuolaa
mustapippuria

Silppua mintun lehdet ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna makujen tasaantua jääkaapissa ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Mä sain ukolta samaisen kirjan just pari päivää sitten! Paljon mielenkiintoisia ohjeita! Harmi vaan, että täkäläisissä marketeissa ei chilien lajikkeita ilmoiteta ja mun chilituntemus on niin huonoa, etten kaikkia tunnista.

    VastaaPoista
  2. Joo tuossa opuksessa on kyllä karmivasta ulkoasusta huolimatta monenmonta kokeiltavaa juttua! :) Sitten vaan teillekin siemenistä kasvamaan omat chilit, tosi helpolla tuossa ikkunalaudalla tuottavat satoa! :)

    VastaaPoista