18. joulukuuta 2013

Karjalanpaisti

Karjalasta kajahtaa. Tämäkään perinneruoka ei varmasti esittelyjä kaipaa. Ohje on aika perinteinen, ehkä olutta lukuun ottamatta. Itse tehty liemipohja tekee karjalanpaistista entistäkin maukkaampaa!

Liha-kasvisliemi
reilu kilo porsaanlapaa
2,5 l vettä
1 rkl mustepippureita
1 rkl katajanmarjoja
5 laakerinlehteä
1,5 tl merisuolaa
2 sellerinvartta
1 iso porkkana
3 rosmariininoksaa
1/3 ruukku timjamia
2 sipulia

Erottele porsaanlavasta luut, nahka ja muut roippeet, ja siirrä lihanpalat odottamaan varsinaisen karjalanpaistin valmistamista. Lohko sipulit ja leikkaa porkkana ja selleri isoiksi viipaleiksi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä puoli tuntia. Siiviöi liemi ja hyödynnä karjalanpaistin pohjana.

Karjalanpaisti
700 g naudan paistia
noin kiloisesta porsaanlavasta irrotetut lihat
sipuli
porkkana
2 dl vaaleaa lager-olutta
noin litra liha-kasvislientä

Kuutioi lihat ja ruskista paistinpannulla niihin kaunis paistopinta. Siirrä lihat uuninkestävään pataan. Lohko myös kasvikset ja lisää lihojen joukkoon. Kaada päälle olut ja liha-kasvislientä, kunnes ainekset peittyvät. Siirrä pata ilman kantta 225-asteiseen uuniin. Vähennä tunnin jälkeen lämpöä 150 asteeseen ja peitä pata kannella. Hauduttele karjalanpaistia vielä 3 tunnin ajan. Tarjoile perunamuusin, etikkakurkkujen ja puolukkahillon kera.

Pottumuusi
5 van gogh -pottua
3 rkl voita
2,5 dl täysmaitoa
1 tl suolaa

Keitä perunat kuorineen suolavedessä. Kuori perunat, kaada joukkoon maito ja voinokareet. Soseuta perunat sähkövatkaimella. Lisää lopuksi suolaa maun mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti