30. toukokuuta 2013

Raparperikukko

Taannoinen kukko-innovointimme sai viikonloppuna kirpeän jatko-osan, kun Hakaniemen torilta tarttui mukaamme jättipino kauniita raparperinvarsia. Ulkonäöltään tämä kukkokaveri ei pysynyt yhtä tyylikkäänä kuin serkkunsa tyrnikukko, mutta maku oli jälleen mainio. Nyt kun minä länsisuomalainenkin olen päässyt jälkiruokakukkojen makuun, mitähän täytettä sitä seuraavaksi pitäisi kokeilla? Karviaismarjoja ainakin!

Kukkotaikina
125 g voita
0,5 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
5 dl raparperia
1 dl sokeria
0,5 dl vettä
1 rkl perunajauhoja

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää tämän jälkeen kuivat aineet sekaan. Jaa taikina kahtia 1/3 ja 2/3. Tee taikinoista pyöreät levyt ja kääri ne muovikelmun sisään. Siirrä levyt jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi.

Pilko raparperit ja siirrä ne sokerin ja veden kanssa kattilaan kiehumaan viideksi minuutiksi. Sekoita perunajauho tilkkaseen vettä ja kaada ohuena nauhana levyltä otetun raparperimassan joukkoon.

Ota isompi taikinakiekko ja jää pienempi jääkaappiin odottamaan. Kauli taikina muovikelmujen välissä vuoan reunat ja pohjan peittäväksi taikinalevyksi. Nosta taikinalevy uunivuokaan ja painele tasaisesti pohjaan ja reunoille.

 Kaada raparperiseos taikinalla vuorattuun irtopohjavuokaan. Kauli lopputaikinasta kukolle kansi ja painele se varovasti kiinni taikinareunoihin.

Paista raparperikukkoa 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, jonka jälkeen pudota lämpö 180 asteeseen. Paista vielä toiset 25 minuuttia tai kunnes kukko on kypsä. Tarjoile vaniljajäätelön kera.

28. toukokuuta 2013

Rooibos-sangria

Edellinen sangriareseptimme on todettu erinomaiseksi useampaan kertaan, joten nyt olikin aika kokeilla jotain hieman erilaista. Törmäsimme sattumalta yhteen mielenkiintoiseen sangriareseptiin Yhteishyvä-lehdessä. Ohjetta olikin kokeiltava hetimiten. Lopputulos oli ihan maukas, joskaan luottoreseptiä se ei päihittänyt.

Rooibostee
1 l vettä
4 rkl rooibosteelehtiä

Hauduta ja jäähdytä rooibostee.

Appelsiinisiirappi
1 luomuappelsiinin kuori
2 luomuappelsiinin mehu
1 dl ruskeaa ruokosokeria
2 vihreän kardemumman siemenet
1 pieni kanelitanko

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä kasaan, kunnes seoksesta tulee siirappimaista. Jäähdytä.

Lisäksi
0,75 l Lambrusco-punaviiniä
appelsiinin ja sitruunan paloja
jääpaloja

Sekoita lopuksi tee, siirappi ja lambrusco keskenään. Kaada juoma laseihin, joissa on pohjalla jääpaloja sekä appelsiinin ja sitruunan lohkoja.

27. toukokuuta 2013

Nyhtöporopatonki

Poron lapapaistia jäi jäljelle seuraavaankin päivään vielä hieman ja päätimme kokeilla tehdä siitä nyhtöporoa. Nyhtöporolle tehtiin erinomainen bbq-kastike, jonka ohje sovellettiin täältä. Näistä mahtavista aineksista rakensimme melko yksinkertaiset täytetyt patongit, ja täytyy sanoa, että kyllä toimi! Ehkä parasta nyhtöevästä ikinä.

Nyhtöporo ja bbq-kastike
noin 400 g pitkään haudutettua poronlapaa
1 sipuli silputtuna
25 g voita
n. 1 dl tomaattipyrettä
2 dl vettä
3 dl punaviiniä
1 dl fariinisokeria
1 rkl sinappia
1 dl punaviiniviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 chili paloiteltuna
2 rkl savuaromia
2 rkl worcestershirekastiketta

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon pilkottu sipuli. Paistele hetki, mutta älä ruskista. Lisää muut aineet,
sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Keittele kastiketta kasaan noin tunnin verran, kunnes se on sakeaa. Lisää lopuksi joukkoon nyhdetty poronlapa ja sekoita kastikkeeseen.

Poropatonki
maalaispatonki
nyhtöporoa bbq-kastikkeessa
jääsalaattia
voita
savujuustoa

26. toukokuuta 2013

Poron lapapaisti uunissa

Puolikkaasta poronvasasta oli pakastimessa jäljellä enää lapapaisti, ja päätimme paistaa sen tällä kertaa kokonaisena uunissa. Lapapaistista saa erinomaista, kunhan sitä malttaa haudutella tarpeeksi pitkään ja riittävän matalassa lämmössä. Paisti tarjoiltiin salaatin ja grillattujen parsojen kanssa.



Paistia jäi jäljelle vielä seuraavaankin päivään ja päätimme tehdä ylijäämästä nyhtöporoa. Toimi aivan järjettömän hyvin, kokeilkaa ihmeessä!



Poron lapaa on tehty uudemman kerran vuonna 2015 hieman eri tavalla, reseptin löydät tästä. Muut pororeseptimme löydät helposti tästä. Ps. poron lavasta ja kyljestä valmistuu myös paras poronkäristys!



Poronvasan lapapaisti
2 kg luullista poronlapaa (vasasta)
2 porkkanaa
2 uuden sadon sipulia
noin 20 kpl katajanmarjoja
vuorisuolaa
mustapippuria



Poista lapapaistista kalvot. Murskaa katajanmarjat morttelissa ja hiero paistin pintaan yhdessä suolan ja mustapippurin kanssa. Laita paisti paistopussiin ja lisää sekaan pilkotut porkkanat ja halkaistut sipulit. Laita paisti 150-asteiseen uuniin ja hauduttele noin 4 tuntia.


Tarjoa salaatin ja grillatun parsan kera. Tällä kertaa salaatti sisälsi friseesalaattia, kurkkua, porkkanaraastetta ja appelsiinilohkoja.

19. toukokuuta 2013

Munakoisopasta


Vietimme kahden työmatkojentäyteisen viikon välisen viikonlopun entisessä kotikaupugissani Turussa. Tiukkaan aikataulutetusta ohjelmasta huolimatta ehdimme käydä maistamassa kehutun Pizzariumin palapizzoja (erinomainen pohja, kuuden palasemme täytecombojen toimivuus vaihteli, ylivoimaisesti parhaana chili-emmental-kirsikkatomaatti-pekoni), hakea päälle Nuvolesta taivaallisen pehmeää italialaistyylistä irtojäätelöä ja vielä paistatella päivää jokilaivoillakin. Turku on kyllä aivan huippu kesäkaupunki!

Paluujunassa näin lehdessä kuvan munakoisopastasta, ja pohtiessamme asematunnelin K-kaupassa miljoonan muun helsinkiläisen tapaan hellutain ruokasuunnitelmaa tuo pasta muistui uudelleen mieleen. Yksinkertainen vegekastike maistui hyvältä, mutta Pirkka-pappardellepasta ei vastannut odotuksia. Vaikka vähensimme keittoaikaa suositelusta 10-12 minuutista 9 minuuttiin, pastan rakenne oli jotenkin lötkö ja höttöinen. Lopulta pasta saikin väistyä lautasilta, ja popsimme pelkkää kastiketta jääkaapista löytyneen luomuparmesanin kera.

Munakoiso-kesäkurpitsapasta
1 kesäkurpitsa
1 munakoiso
200 g herkkusieniä
500 g tomaattimurskaa
500 g kirsikkatomaatteja
3 tl provencen yrttisekoitusta
0,5 tl chilijauhetta
mustapippuria
pappardellepastaa
parmesanjuustoa

Siivuta munakoiso viipaleiksi ja hiero leikkuupintoihin suolaa nesteiden irroittamiseksi. Leillaa odotellessa myös sienet ja kesäkurpitsa viipaleiksi ja paista siivuihin grillipannulla kaunis ristikkopinta. Kuivaa munakoisoista irronnut neste ja paista lopuksi nekin grillipannulla. Puolita tomaatit ja lisää ne yhdessä mausteiden ja tomaattimurskan kanssa kattilaan. Lisää joukkoon grillatut kasvikset ja hauduttele kastiketta 10-15 minuttia, kunnes kesäkurpitsat ovat pehmenneet hieman. Tarjoile kastike pastan ja parmesanlastujen kera.

Pizzarium ystävällisesti puolitti tilaamamme 6 siivua pitkittäin kahtia, jotta pääsimme molemmat maistelemaan kaikkia makuja.

14. toukokuuta 2013

Mantelinen mansikkapiirakka

Olin jo pidempään miettinyt marjapiirakan ja mantelimassan yhdistämistä, ja tänä lauantaina ajattelin kokeilla pyöräyttää mantelimassasta sekä pakasteessa lymyilevistä mansikoista pehmoisen piirakan. Päästä kehitellyn reseptin mukainen luomus onnistui yllättävän hyvin ja melkein puolet piirakasta ehti hävitä parempiin suihin jo piirakkapalasia leikatessamme ja kuvatessamme. Jääkaapissa yön yli vetäytyneet piirakkapalat maistuivat kuitenkin vielä paljon paremmalle, joten klisee piti tälläkin kertaa paikkansa ja hyvää olisi kannattanut malttaa odottaa.

Mantelinen mansikkapiirakka
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl (vispi)kermaa
100 g voita
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
250 g mansikoita
150 g mantelimassaa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon kerma ja sulatettu hieman jäähtynyt voi, sekä lopuksi kuivat aineet. Kaada taikina puolen uunipellillisen laajuiseen vuokaan. Asettele päälle mansikat. Siivuta mantelimassa ja sijoittele mansikoiden päälle ja väliin. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 25 minuutin ajan. Anna piirakan vetäytyä jääkaapissa mieluiten yön yli ennen tarjoilua.

13. toukokuuta 2013

Lohimedaljongit grillikasviksilla

Tällä viikolla on helatorstaista ja perjantaivapaasta huolimatta tuntunut olevan tuhoton kiire, joten kunnon kokkailulle ei ole oikein jäänyt aikaa. Tuoreista raaka-aineista saa kuitenkin nopeastikin mainiota murkinaa, joten hyvinhän tässä on tullut lopulta syötyä.

Lohimedaljonki-idea oli jo joutua haudatuksi, kun mainoksesta bongattu edullinen D-leikkuun lohifile oli lähi-Lidlistä tietenkin päässyt loppumaan. S-marketista hätiin haettu samanhintainen Ö-leikkuun kala pitikin sitten suomustaa ja nyppiä puhtaaksi ruodoista (onneksi hävinneiden kalapinsettien tilalle tuli alkuviikosta vihdoin muistettua ostaa uudet!), mutta nopeasti tämä valmistui pienestä käsityöstä ja sitä seuranneesta suuresta suomusiivouksesta huolimatta.

Lohimedaljongit
400g lohta
merisuolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Leikkaa siistitystä lohifileestä noin 4 cm paksuisia siivuja. Leikaa kukin siivu keskeltä pitkittäin niin, että nahka jää leikkaamatta ja palat pysyvät kiinni toisissaan. Käännä medaljongit auki niin, että siivun nahkapuolet koskettavat toisiaan. Rouhi medaljongeille suolaa ja pippuria ja pyörittele palat lopuksi kevyesti oliiviöljyssä. Paista kaloja muutaman minuutin per puoli ja tarjoile valmiit medaljongit grillikasvispedillä.

Grillatut kasvikset
1 punainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 iso sipuli
1 munakoiso
4 isoa herkkusientä
suolaa
Pasta rossa -maustesekoitusta
Roasted garlic & pepper -maustesekoitusta

Pilko paprika reilun kokoisiksi palasiksi ja viipaloi kesäkurpitsasta, munakoisosta ja sienistä ja sipulista sentin paksuisia siivuja. Ripottele munakoisojen leikuupinnoille suolaa, anna nesteiden irrota hetken ja kuivaa munakoisonsiivut talouspaperilla. Paista kasviksiin ja sieniin muutaa siivu kerrallaan grillipannulla kaunis paistopinta ja siirrä ne sitten toiselle pannulle hieman kypsymään. Mausta kasvikset maustesekoituksella ja tarjoile.

12. toukokuuta 2013

Karitsan t-luupihvit maalaisranskalaisilla

Nappasimme taannoin Lidlin pakastealtaasta mukaamme karitsan t-luupihvejä. Pahvipaketin sisältä löytyi kotona 6 kappaletta pikkuruisia t-luupihvejä. Hieroimme lihojen pintaan kevyesti pippuria ja suolaa, ja laatikon kyljessä olevan käskyn mukaisesti paistoimme pihvit läpikotaisin kypsiksi voissa valurauapannulla, noin viisi minuuttia per puoli.

Aina ei jaksa väkertää, joten pakastimentyhjennysprojektimme jatkui lisukkeita pohtiessa. Valmiit maalaisranskalaiset pääsivät friteerauskeittimeen ja nälkäisiä kun olimme, pihvien ja ranskisten ahmimisen jälkeen fittasimme "pääruoaksi" vielä säkillisen valmiita sipulirenkaitakin. Jääkaapista löytyi myös purkinpohjallinen turkkilaista jogurttia, josta chilijauheella, savuaromilla ja kokojyvä-dijonsinapilla sai loihdittua kelpo kastikkeen sipulirenkaille.

11. toukokuuta 2013

Appelsiinisorsapaisti ja grillatut parsat

Jokin aika sitten kaupassa mietiskeltiin vapunaaton ruokia, ja kun huomasimme, että pakastealtaassa pötkötti kokonainen sorsa, oli se napattava matkaan. Kaupassa vielä miestikeltiin, että mitähän siitä valmistaisi ja googlen avulla löytyi apuja täältä.

Hyvää tästä tuli, siitä ei liene kahta sanaa, mutta se tuli huomattua, ettei tuosta yhdestä sorsasta kyllä kovin nälkäiset kaksi ihmistä täyteen tule. Kannattaa siis varata joko lisäksi alkuruoka tai reilusti lisukkeita.

Appelsiinisorsa
1 sorsa
1 pkt pekonia
1 appelsiini
1/2 appelsiinin mehu
1 hapan omena
1 ruukku persiljaa
1 sipuli
suolaa
pippuria
2 dl riistalientä (riistafondista)
2 dl paistolientä
1 rkl vaaleaa likööriä

Huuhtele ja kuivaa sorsa hyvin sekä sisäpinnalta että ulkopinnalta. Suolaa ja pippuroi sorsa joka puolelta reilusti. Kuutioi omena, silppua persilja ja täytä sorsa tällä omena-persijla-seoksella. Levitä tai kiedo pekoni sorsan ympärille, jottei se kuivu uunissa. Sido koko paketti hyvin puuvillalangalla. Nosta paketoitu sorsa uunivuokaan. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Pilko sipuli ja lohko appelsiini sekä lisää ne sorsan kanssa vuokaan. Tee riistaliemi esim. fondista ja lisää sekin vuokaan. Laita vuoka uuniin ja paista ensin 225 asteessa puoli tuntia. Tämän jälkeen alenna lämpö 175 asteeseen ja paista vielä tunti.

Ota sorsa uunista ja nosta lepäämään hetkeksi. Tee sillävälin kastike. Laita kattilaan voi ja vehnäjauhot, paista hetki. Lisää joukkoon appelsiinimehu sekä siivilöity sorsanpaistoliemi. Lisää joukkoon myös likööri ja keittele hetki kasaan.

Nostele sorsapalat lautaselle, kaada kastiketta päälle ja tarjoile appelsiinilohkojen ja grillatun parsan kera.

Parsat
10 parsaa
1 rkl Picual-oliiviöljyä
Himalajan vuorisuolaa

Leikkaa parsoista jalat, pyörittele öljyssä ja rouhi päälle suolaa. Paista kuumalla grillipannulla pari-kolme minuuttia per puoli, kunnes parsat ovat taipuisia.


10. toukokuuta 2013

Porsaankylki-donburi

Alussa oli suo, kuokka ja possunkylki, joka on yksi parhaista ruuista maailmassa. Tästä legendaarisesta raaka-aineesta ajattelimme tällä kertaa tehdä jotakin aivan erilaista, ainakin näin suomalaisittain.

Jossain vaiheessa mieleen juolahti ajatus Japanista ja perinteisestä donburi-annoksesta. Päätimme yhdistää nämä kaksi ruokaperinnettä, ja siitä syntyi urbaanilegenda nimeltään porsaankylki-donburi.

Perusajatus annokseen syntyi Kioto donburin pohjalta, mutta sitä tuunattiin melko lailla omannäköiseemme suuntaan. Suunta osoittautui oikeaksi, suorastaan täydelliseksi.

Marinoitu porsaankylki
700g porsaankylkeä
1 rkl ruokokidesokeria
2 rkl double deluxe soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sakea (esim. Misakura Daiginjo)
1 yksikyntinen valkosipuli
1 tl raastettua inkivääriä
1/2 tl mustapippuria
1/4 tl chilijauhetta

Päivä 1
Murskaa valkosipuli ja raasta inkivääri, sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita porsaankylki esim. pussiin, kaada marinadi päälle, sekoittele ja anna marinoitua noin vuorokausi.

Päivä 2
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota porsaankylki marinadista ja pyyhi ylimääräiset pinnasta pois. Anna hieman lämmetä. Laita kylki ritilän päälle uuniin, alle jokin astia johon rasvat valuvat. Paista ensin 225 asteessa noin puoli tuntia, laske lämpö 125 asteeseen ja paista vielä 2 tuntia. Laita lopuksi uuni 250 asteeseen grillivastuksille ja grillaa pintaa noin 5 minuuttia. Nosta valmis kylki folioon odottamaan.

Riisi
2 dl puuroriisiä

Pese eli kiillota riisi. Mittaa riisi laakeapohjaiseen astiaan, laita päälle kylmää vettä niin, että riisit juuri ja juuri peittyvät. Sekoittele kädellä riisinjyviä ja hiero erittäin varovasti niitä sormien välissä. Varo rikkomasta riisinjyviä, ne hajoavat todella herkästi! Nimim. yksi riisisatsi roskiin. Kun vesi on sameaa, kaada se pois ja laita puhdasta kylmää vettä tilalle. Jatka riisin pesua niin kauan kun hermot kestävät tai kunnes pesuvesi on kirkasta.

Kun riisit on pesty, kaada vesi pois ja keitä riisiä noin 4 minuuttia. Tämän jälkeen kippaa riisit lävikköön. Tee riisikasaan pieniä reikiä, jotta höyry pääsee riisien lävitse. Höyrytä riisejä lävikössä kattilan päällä, kannen alla noin 15 minuuttia tai kunnes riisit ovat kypsiä.

Hyödyllistä tietoa japanilaisen riisin valmistuksesta löytyy täältä.

Kastike
1 dl double deluxe -soijakastiketta
1 dl sakea
4 rkl ruskeaa ruokokidesokeria

Mittaa ainekset kattilaan ja keitä kasaan.

Muuta
100 g herneenpalkoja
2 kananmunaa
150 g shimejisieniä
1 uuden sadon sipuli (tai kevätsipuli)

Paista nopeasti sienet ja herneet. Sekoittele kananmunat ja paista todella ohuiksi levyksi, jonka jälkeen leikkaa levy neliöiksi. Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja liota niitä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Nosta kuivumaan talouspaperin päälle.

Kokoa annokset seuraavasti (pohjimmaisesta päällimmäiseksi):
  1. Riisi
  2. Kastiketta (maun mukaan, kastikeessa on melkoisen voimakas maku)
  3. Kananmuna
  4. Sienet ja herneet
  5. Sipuli
  6. Liha


9. toukokuuta 2013

Paprika-lihapata

Haudutetut pataruuat ovat helppoja tehdä ja mikä parasta - yleensä maistuvat erittäin hyvältä, niin kuin tämäkin. Jostain mielen syövereistä tuli ajatukseksi tehdä todella paprikaista lihapataa, ja tämä on juuri sellaista. Lopputulos on yllättäen paprikainen, mutta myös murea ja ruuassa on miedosti tulinen jälkimaku.

Paprika-lihapata
600 g karjalanpaistilihoja
3 tomaattia
1 punainen paprika
1 sipuli
2 rkl savupaprikajauhetta
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl tulista paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria

Tarjoiluun
ajvar-kastiketta

Ruskista lihat ja sipuli kasarissa. Lisää pilkotut tomaatit ja pilkottu paprika. Paista vielä hetki ja lisää joukkoon paprikajauheet, suola ja pippuri. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä vähintään 2 tuntia. Kun pata on valmis, tarjoile se ajvar-kastikkeen ja tuoreen vaalean leivän kanssa.

8. toukokuuta 2013

Mustikkamojito-sorbetti


Jäätelöfriikkinä olen kärttänyt kunnon kompressorillista jäätelökonetta ties kuinka ja kauan, tostaiseksi laihoin tuloksin. Tämä ohje ei hankintaa ainakaan edistänyt, sillä vappuaaton jälkiruokapöydässä todistettiin, että sorbetista saa erinomaista myös ilman jäätelökonetta. Yhdistelin käyttämämme reseptin Crumbles for everyonen ja Helsingin Sanomien julkaisemista ohjeista.

Mustikkasorbetti
2 kananmunan valkuaista
1 dl sokeria
5 dl mustikoita
2 rkl rommia
2 rkl limemehua
0,5 dl mintunlehtiä

Erottele kananmunista valkuaiset ja vatkaa ne yhdessä sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Laita tehosekoittimeen rommi, limemehu, mustikat ja mintunlehdet ja aja seos tasaiseksi. Yhdistä valkuaisvaahto mustikkamassaan varovasti nostelemalla ja kaada massa pakastuksen kestävään astiaan. Laita sorbetti pakastumaan vähintään 3-4 tunniksi ja sekoittele sitä aluksi kolme kertaa lusikalla aina puolen tunnin välein kuohkean ja sileän rakenteen varmistamiseksi. Vuole valmiista sorbetista lusikalla palloja ja koristele annos mintunlehdillä.

7. toukokuuta 2013

Tiikerirapuvartaat


Vapunaaton menumme alkuruokana kokeilimme valmistaa aasialaishenkisiä tiikerirapuvartaita upouudella valurautaisella grillipannullamme. Marinadi onnistui mainiosti ja rapuja vartaisiin kootessa olimme varsin tyytyväisiä aikaansaannokseemme. Tehokas induktioliesi yhdistettynä kokemattomaan grillipannun käyttöön teki kuitenkin tepposet, ja vartaat ehtivät paistua aavistuksen turhan pitkän aikaa. Rapujen ei siis todella tarvitsisi kuin käydä pannulla mehevimmän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Tiikerirapuvartaat
200g kuorittuja tiikeriravunpyrstöjä
puutikkuja
tuoretta korianteria tarjoiluun

Marinadi
1/4 habaneroa
2 rkl double deluxe soijakastiketta
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl ruokosokeria
1 valkosipulinkynsi
1 rkl riisiviinietikkaa
1 limetti

Raasta limetista kuori ja purista mehu. Pilko habanero pieneksi silpuksi ja murskaa valkosipulinkynsi. Sekoita sitten kaikki marinadin aineet keskenään.

Irrota ravuista selkäpuolelta musta suoli ja heittele ravut kannelliseen kulhoon marinadin sekaan. Sulje kulho tiiviisti ja siirrä ravut marinoitumaan jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi. Laita samalla myös puiset varrastikut veteen likoamaan, jotteivät ne palaisi grillatessa.

Nosta tiikeriravut marinadista ja pyyhkäise ylimääräiset marinadit pinnasta. Ota varrastikut vedestä ja tökkää tusinan verran tiikerirapuja kuhunkin tikkuun. Laita grillipannu kuumenemaan liedelle. Paista vartaat kuumassa pannussa seesamiöljyssä noin 30 sekuntia per puoli ja tarjoile välittömästi.

6. toukokuuta 2013

Naudan sisäfileepihvi ja grillattua parsaa


Saimme jokin aika sitten erään epäonnisen jänisepisodin päätteeksi hyvityksenä kilon verran laadukasta naudan sisäfileetä. Toisen puolen paistelimme pihveiksi heti, ja jälkimmäisen puolikkaan pakastimme myöhempää käyttöä varten. Tuo myöhempi käyttö oli tänään, kun kaipailimme tuhtia lounasta ennen kevään ensimmäistä kunnon pyörälenkkiä.

Pyörimme eilen illalla Poppamiehen reseptiarkistossa ja saimme sieltä idean tehdä pihvien päälle habaneromaustevoita. Varsinaisen lisukkeen arpominen oli helppoa, sillä viime päivinä meillä on syöty laidasta laitaan kaikkea ihanan grillatun parsan kanssa. Alkuviikosta hankittu, pitkään himoamamme iso valurautainen grillipannu on todellakin löytänyt paikkansa keittiöstämme.

Habanerovoi
2 rkl voita
1/6 punainen habanero
2 tl tuoreita timjaminlehtiä

Ota voi noin varttia ennen valmiustamista jääkaapista lämpenemään ja notkistumaan. Pilko habanero pienenpieneksi hakkeeksi ja sekoita silppu timjaminlehtien kanssa voin joukkoon. Siirrä voi leivinpaperin palaselle ja muotoile rullaksi. Kääri rulla tiiviiksi ja kierrä kiinni sen kärjet. Anna jähmettyä ja maustua jääkaapissa parisenkymmentä minuuttia ennen tarjoilua.

Pihvien paistaminen
500 g naudan sisäfileetä
mustapippuria
himalajan vuorisuolaa
2 rkl voita

Leikkaa huoneenlämpöinen filee 3,5 cm pihveiksi. Hiero pintaan rouhittua mustapippuria ja suolaa. Kuumenna grillipannu 260-asteiseksi ja toinen pannu 140-asteiseksi. Paista pihvien pinta kiinni öljytyllä grillipannulla niin, että pihvit saavat kauniit grillausraidat. Siirrä pihvit sitten toiselle pannulle ja lisää perään pari ruokalusikallista voita. Kiinnitä yhteen pihveistä paistomittari ja valele pihvejä koko paiston ajan paistovoilla. Kun mittari näyttää haluamaasi paistoastetta, kääri pihvit folioon lepäilemään hetkeksi.

Naudan sisäfileen paistoasteet
- rare 39°- 43°
- medium rare 43°- 47°
- medium 47°- 50°
- medium well 55°- 57°
- well done > 60°

Grilliparsat
10 parsaa
1 rkl Picual-oliiviöljyä
Himalajan vuorisuolaa

Leikkaa parsoista jalat, pyörittele öljyssä ja rouhi päälle suolaa. Paista kuumalla grillipannulla pari-kolme minuuttia per puoli, kunnes parsat ovat taipuisia.

5. toukokuuta 2013

Banaaniletut chili-mustikkahillolla


Tänä keväänä useammassa blogissa ja lehdessä on hehkutettu helppotekoisia ja herkullisia, vain kahta ainesosaa - banaaneja ja kananmunia - sisältäviä ihmelettuja. Niitähän oli tietenkin pakko päästä itsekin kokeilemaan. Ja kuinkas sitten kävikään...

Banaaniletut
2 isoa banaania
4 kananmunaa

Riko kananmunat kulhoon, paloittele banaanit joukkoon ja surauta ilmavaksi taikinaksi sauvasekoittimella. Paista muutama testilettu voissa kuumalla pannulla. Tee tarpeeksi pieniä lettuja, jotta ne pysyvät kääntäessä kasassa. Maista ja havaitse "lettujen" maistuvan vain vettyneeltä banaanilta. Jatka sitkeästi testailua; vaihda voi öljyyn ja vielä valurauta tefloniin. Lisää taikinaan kokeeksi myös vähän enemmän banaania. Maistele, luovuta ja totea, että kahden aineen ihmetaikina on suuri huijaus. Käytä loput taikinasta ihan oikean, herkullisen lettutaikinan pohjana.

Banaaniletut, ne oikeat
1 iso banaani
2 kananmunaa
5 dl kevytaitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa

Riko kananmunat kulhoon, paloittele banaani joukkoon ja surauta ilmavaksi seokseksi sauvasekoittimella. Lisää joukkoon loput aineet ja vatkaa taikina vispilällä tasaiseksi. Anna taikinan turvota parikymmentä minuuttia. Paista letut voissa kuumalkla pannulla ja tarjoile chili-mustikkahillon kera.

Chili-mustikkahillo
1/6 punainen habanero
5 dl mustikoita
80 g hillo-marmeladisokeria
1 rkl vettä

Pilko habanero ja lisää kaikki ainekset kattilaan. Anna kiehua välillä sekoitellen viitisentoista minuuttia. Jäähdytä hillo ja tarjoile banaanilettujen päällä.
Mauttomat ihmeletut

4. toukokuuta 2013

Vorschmack


Vapunpäivän menu syntyi lennossa työpäivän jälkeen Ruoholahden Citymarketin käytäviä kierrellessä. Pakastealtaasta bongattu sorsapaisti oli vuodenajan epäloogisuudesta huolimatta helppo valinta pääruoaksi. Alkuruoka sen sijaan tuotti hieman enemmän päänvaivaa, mutta lopulta ideaköyhä vaeltelumme päättyi kuitenkin onnellisesti. Tyytyväinen hymy levisi kummankin kasvoille, kun edessämme komeili vuori säilyketölkki-vorschmakeja - ei muuta kuin jauhelihoja ja silliä ostamaan!

Rasvasillin perkaaminen ei varsinaisesti ole mieltäylentävää puuhaa, mutta muulta osin vorchmack vaatii vaivan sijaan vain aikaa. Ravintola Savoyssa vorschmackia haudutetaan kuulemma peräti kolme vuorokautta, joten aloitimme valmistelut jo aatonaattona ja annoimme keitoksen hautua hiljalleen yön yli aattoiltapäivään asti, jolloin se sai väistyä uunista porsaankyljen tieltä. Viilennetty vorchmack vietti vappuyön jääkaapissa ja maistui seuraavana päivänä aivan mahtavalta. Hyvää kannatti tälläkin kertaa odottaa!

Vorschmack
 400g naudan paistijauhelihaa
400g karitsan jauhelihaa
5 rkl voita
2 isoa sipulia
2 yksikyntistä valkosipulia
55g rasvasilliä
3 rkl tomaattipyreetä
2 dl vettä

Tarjoiluun
uuniperunoita
suolakurkkuja
etikkapunajuurta
smetanaa

Pilko sipulit ja valkosipuli. Perkaa rasvasilli ja pilko se pieneksi hakkeeksi. Ruskista jauhelihat voissa kuumalla pannulla ja lisää joukkoon sipuli, valkosipuli, rasvasilli, tomaattipuree ja vesi. Hauduta seosta puoli tuntia kannen alla miedolla lämmöllä. Surauta keitos tasaiseksi hieman rakeiseksi seokseksi sauvasekoittimella.

Laita vorschmack kannellisessa uunipadassa 100-asteiseen uuniin ja hauduta niin pitkään kuin jaksat. Tämä lopputulos syntyi noin 18 tunnin haudutuksella. Lisää haudutuksen aikana joukkoon vettä, mikäli tarvis, ettei vorschmack kuivu vaan säilyy puuromaisena. Vorschmack ei saa myöskään olla liian vetistä, joten jos seos näyttää löysältä, ota kansi pois ja hauduta vielä lisää.

Tarjoile vorscmack uuniperunan, suolakurkkujen, punajuurten sekä smetanan kera.

3. toukokuuta 2013

Appelsiinimunkit

Olipa kerran vappu. Tämän kansanjuhlan perinteisiin kuuluu olennaisena osana munkit, joten mekin päätimme tehdä niitä. Tällä kertaa pienellä appelsiinivivahteella, joka toimi erittäinkin hyvin. Paistamisessa meinasi olla hieman haasteita ilman lämpömittaria, joten rasva oli välillä joko aivan liian kuumaa tai sitten hieman liian viileää. Lopulta saimme kuitenkin munkit onnistumaan. Resepti varastettiin täältä.

Appelsiinimunkit
2,5 dl kevytmaitoa
25 g hiivaa
1,5 dl valkoista sokeria
1 kananmuna
1 tl vuorisuolaa
1 tl jauhettua vihreää kardemummaa
1 appelsiini
7 dl erikoisvehnäjauhoja
75 g voita

Paistamiseen:
500 g kookosrasvaa

Koristeluun:
valkoista hienoa sokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murusta joukkoon hiiva. Sekoita toisessa kulhossa vispilällä muna, sokeri, suola, kardemumma ja raastettu appelsiininkuori. Kun seos muuttuu hieman vaaleammaksi ja alkaisi vaahtoutua, lisää joukkoon maito sekä pari desiä vehnäjauhoja. Sekoita taikinaa vispilällä pari minuuttia niin, että siitä tulee mahdollisimman ilmava. Vaihda väline taikinakoukulliseen sähkövatkaimeen ja lisää joukkoon loput jauhot. Vaivaa taikinaa 5-10 minuuttia hyvän sitkon aikaansaamiseksi. Sulata samalla rasva ja kaada se lopuksi taikinaan. Jos taikina tuntuu liian löysältä ja tahmaiselta, lisää joukkoon vielä hieman jauhoja. Peitä taikina liinalla ja kohota vähintään puoli tuntia.

Alusta taikina ja leivo siitä pienen nyrkin kokoisia pyöreitä pullia. Paina sormilla keskelle pullaa reikä ja muotoile taikina rinkiläksi. Anna munkkien kohota liinan alla kymmenisen minuuttia.

Kuumenna kookosrasva kattilassa ja paista munkkeja puolessa välissä kääntäen niin, että ne saavat molemmilta puolilta kauniin ruskean värin. Nosta valmiit munkit talouspaperille ja kun ne ovat hieman jäähtyneet, kierittele munkit kauttaaltaan sokerissa lautasella.

2. toukokuuta 2013

Jerk-seitanhampurilaiset


Ensimmäinen blogi, jota vuosia sitten aloin seurata ja joka veti mukaansa loputtoman innostavaan ruokablogien maailmaan oli Chocochili. Sain silloin ystävältäni kaksi linkkiä resepteihin, jotka molemmat ovat vieläpä pysyneet suosikkilistalla vuodesta toiseen. Toisen niistä paljastan myöhemmin, ja toinen oli kokonaan uudenlaisen kasvisruokamaailman avannut jerk-marinoitu seitanpihviresepti.

Sekä gluteenijauhoja että seitaniin mukavasti pehmeyttä tuovia kikhernejauhoja löytyy esimerkiksi Punnitse ja säästä -puodeista. Seitanin teossa on omat niksinsä, jotka oppii vain kädet taikinassa kokeilemalla. Kun sopiva sitkomäärä löytyy, taikinasta saa pyöräytettyä rakenteeltaan juuri sopivasti purukalustoa vaativia, meheviä pihvejä.

Taikinaa kannattaa tehdä kerralla enemmän, sillä marinoidut pihvit eivät kärsi pakastamisesta ja niitä on sitten helppo valmistaa arkiruoaksi niin pannulla, grillissä kuin uunissakin.

Seitantaikina
1,25 dl gramjauhoja (kikhernejauhoja)
2,5 dl gluteenijauhoja
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl double deluxe -soijakastiketta
1,5 dl vettä

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää joukkoon soijakastike ja vesi ja vaivaa sähkövatkaimen taikinakoukuilla seos tasaiseksi, hyvinkin kovaksi massaksi. Taikinaa tulee vaivata niin, että siihen muodostuu sitkoa, mutta varottava vaivaamasta liikaa, jottei sitkoa tule liikaa, jolloni pihvit muuttuvat kumimaisiksi. Muotoile taikinasta pyöreä pötkö, ja leikkaa se terävällä veitsellä viiteen yhtä suureen viipaleeseen. Levittele sormin pihveistä vajaan sentin paksuisia.

Keitinliemi
1,5 l vettä
6 tl kasvisliemijauhetta (esim. Marigold Swiss vegetable bouillon)
0,5 dl vähäsuolaista soijakastiketta
0,5 dl balsamico di modenaa

Mittaa aineet kattilaan ja kiehauta. Lisää kiehuvaan liemeen yksitellen seitanpihvit, ja anna niiden kiehua kannen alla puolen tunnin ajan. Valmista pihvien kiehuessa marinadi ja nostele sitten valmiit pihvit reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan.

Jerk-marinadi
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 lime
0,5 ruukullista tuoretta persiljaa
0,5 ruukullista tuoretta timjamia
0,5 dl oliiviöljyä (esim. Pons Picual)
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1,5 tl chilijauhetta
1 tl jauhettua maustepippuria
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl merisuolaa
1/2 tl ruokosokeria
1/2 tl mustapippuria

Purista limestä mehu, pilko sipuli, valkosipuli ja tuoreet yrtit ja laita ne tehosekoittimeen. Lisää perään oliiviöljy ja mausteet. Surauta seos tahnaksi. Lisää marinadi kulhoon yhessä kuivattujen, vielä kuumien seitanpihvien kera, sekoittele niin että marinadi tarttuu tasaisesti pihveihin ja peitä kulho kelmulla. Anna pihvien marinoitua vähintään parin tunnin ajan. Paista pihvit oliiviöljyssä kuumalla pannulla ja tarjoile vaikkapa hampurilaisten välissä.

Seitanpurilaiset
ruispaloja
seitanpihvejä
ajvar-kastiketta
juustoa
tomaattia
salaattia
voita

Voitele ruispalat ja asettele väliin paistettu seitanleike, reilusti ajvaria sekä muut haluamasi täytteet.

1. toukokuuta 2013

Kermainen porokeitto


Pakastimesta löytyi vielä talvella ostamamme poronvasan kylkipaloja kilon verran. Luiset (ja rasvaiset, jota kylki ei tosin ole) poron osat sopivat keittoihin aivan loistavasti, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Lopputulos oli aivan jäätävän hyvä vaikka itse sanonkin. Yksinkertaista ja erinomaista.

Porokeitto
1 kg poronkylkeä (vasasta)
noin litra vettä
merisuolaa
vajaa kourallinen kokonaisia mustapippureita
vajaa kourallinen kokonaisia katajanmarjoja
4 dl kermaa
pieni nippu tuoretta lehtipersiljaa

Aloita kaiton teko valmistamalla hyvä lihaliemi poron kyljestä (Älä tässä vaiheessa missään tapauksessa irrota luita lihoista). Laita kylkipalat kattilaan ja kaada päälle vettä niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Kiehauta ja kuori vaahto pinnalta. Lisää joukkoon suola, pippurit ja katajanmarjat. Hauduta lientä miedolla lämmöllä kattilassa noin 3 tuntia, tai siihen asti kunnes lihat irtoavat luista helposti.

Nostele lihanpalat liemestä esim. kulhoon ja riivi lihat irti kylkiluista, heitä luut menemään. Irrota lihoista myös kalvot. Nosta lihat takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon kerma ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Aivan lopuksi silppua keiton sekaan tuore persilja, kaada keitto lautaselle ja nauti antaumuksella.