4. helmikuuta 2014

Runebergintortut

Jouluna leivotuista pipareista viimeiset saa näppärästi upotettua perinteisiin runebergintorttuihin. Tällä kertaa kokeilimme hieman muunneltuna Kinuskikissan reseptiä.

Teimme tortut paperisiin amerikanmuffinivuokiin. Taikina tarttui vuokien reunoihin hieman kiinni huolellisesta voitelusta huolimatta, joten torttujen pinta ei ollut aivan yhtä sileä kuin silikonivuoissa tehtynä.

Runebergintorttuja tehtäessä taikinaa ei kannata vatkata yhtään ylimääräistä, jotta tortuista ei tule liian kuohkeita ja muffinimaisia. Tortut myös kannattaa valmistaa jo päivää ennen tarjoilua, jotta kostutus ehtii imeytyä ja tasoittua kunnolla.

Runebergintortut (6 kpl)
50 g piparkakkuja
1,25 dl mantelijauhetta
1,5 dl leivontakarkeita vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,75 tl vihreän kardemumman kodista eroteltuja siemeniä
0,5 rkl vaniljasokeria
125 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl vispikermaa
muutama tippa karvasmanteliaromia

Kostutukseen:
1 dl vettä
1 rkl sokeria
1 rkl punssia

Koristeluun:
6 tl vadelmahilloa
n. 1dl tomusokeria
tilkka vettä

Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään. Voitele myös muffinivuoat. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Sekoita sokeri ja pehmennyt voi keskenään. Lisää joukkoon kananmunat. Jauha piparkakut hienoksi rouheeksi. Jauha kardemummansiemenet morttelissa jauheeksi (mieletön tuoksu!). Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita voiseokseen vuorotellen kermaa ja jauhoseosta. Lisää lopuksi maun mukaan karvasmanteliaromia.

Jaa taikina muffinivuokiin. Paista torttuja 25 minuuttia uunin keskitasolla.

Jäähdytä tortut ja irrota ne varovasti vuoista. Leikkaa torttujen huiput irti niin, että pinnasta tulee tasainen, ja käännä ne ylösalaisin.

Sekoita kostutusliemi pienessä kulhossa ja laske kukin torttu yläpuoli edellä pariksi sekunniksi liemeen nin, että 2/3 tortusta on pinnan alla. Käännä sitten torttu lautaselle leikkuupinta alaspäin.

Asettele kunkin tortun keskelle lusikallinen vadelmahilloa.

Sekoita tomusokeri ja vesi keskenään tasaiseksi, paksuksi tahnaksi. Siirrä tahna pieneen muovipussiin ja leikkaa pussin kulmaan pieni reikä. Pursota vadelmahillon ympärille sokerikuorruterengas. Siirrä tortut viileään ja tarjoile, kun ne ovat saaneet rauhassa vetäytyä.

2 kommenttia:

  1. Runebergin tortut ovat kyllä herkullisia ja niitä itsekin sain viikonloppuna aikaiseksi! Niitä tulee tehtyä niin harvoin, etten varsinaisia vuokiakaan ole viitsinyt ostaa. Itse paistan ne muffinivuoan avulla ja oikein hyvin sekin toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että näitä sesonkiherkkuja tulee tosiaan tehtyä vain kerran vuodessa! Tänä vuonna tosin innostuttiin, ja uunissa paistuu parasta aikaa Runebergin kakku :)

      Poista