17. maaliskuuta 2014

Suppilovahverokeitto pekonilastuilla

Mikä maistuukaan rankan työpäivän jälkeen paremmalta, kuin iso lohtuannos kermaisen pehmeää suppilovahverokeittoa, rapsakoita pekonilastuja ja itse tehtyä mahtavan hapanta ruisleipää?

Suppilovahverokeitto pekonilastuilla (kahdelle)
4 dl kuivattuja suppilovahveroita
5 dl vettä
4 siivua pekonia
2 pientä keltasipulia
1 rkl voita
120 g smetanaa
2 dl kermaa
2 rkl kasvisfondia
tuoretta persiljaa
mustapippuria

Laita suppilovahverot veteen likoamaan noin vartiksi.

Levitä pekonisiivut leivinpaperille uunipellille, laita pelti kylmään uuniin ja uuni sitten kuumenemaan 200 asteeeen. Paista siivuja parisenkymmentä minuuttia, kunnes ne ovat mukavan rapsakoita. Nosta siivut talouspaperin päälle jäähtymään ja pilko sitten sentin-parin levyisiksi lastuiksi.

Silppua sipuli pieneksi ja kuullota kattilassa voissa miedolla lämmöllä reilun viiden minuutin ajan. Purista sienistä enin neste (säästä vesi liemeksi) ja lisää kattilaan sipulien joukkoon. Paistele seosta viitisen minuuttia ja lisää sitten joukkoon kerma, smetana, fondi ja sienten liotusvesi. Kiehauta keitto ja silppua juuri ennen tarjoilua joukkoon tuoretta persiljaa.

Jaa keitto lautasille, ripottele annoksille pekonilastuja ja rouhaise lopuksi pintaan mustapippurihuntu. Tarjoile tuoreen ruisleivän kera.

2 kommenttia:

  1. Oi oi oi! Onpa herkullisen näköinen soppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Herkullinen oli makukin!

      Poista