13. elokuuta 2014

Poropullat tattikastikkeella

Poroa pitkästä aikaa! Hyväähän se on, teki siitä lähes mitä tahansa. Tällä kertaa pakastimesta sattui kouraan pari pakettia poron jauhelihaa, josta pyöriteltiin maukkaat lihapullat erään maanantain piristykseksi. Kylkeen vielä uusia pottuja sekä tädiltäni saaduista punikkitateista tehty konjakilla maustettu kermakastike, niin kylläpä maanantaikaan ei tuntunut enää niin pahalta päivältä.

Poronlihapullat (35-40 kpl)
800 g poron jauhelihaa
120 g pekonia
1 iso sipuli
mustapippuria
vuorisuolaa

Valuta ylimääräiset nesteet jauhelihasta ja kaada kippoon. Pilko pekoni pieneksi, samoin sipuli ja lisää poron joukkoon. Mausta ja pyörittele pulliksi. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pullat ovat kypsiä. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja tattikastikkeen kera.

Tattikastike
noin 3 dl kuivattuja punikkitatteja
3 rkl voita
1 sipuli
tattien liotuslientä
2 rkl konjakkia
2 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria

Laita kuivatut tatit likoamaan veteen noin 10-15 minuutiksi. Kuumenna voi pannussa ja lisää sekaan silputtu sipuli. Kuullota hetki ja lisää joukkoon liotetut ja valutetut tatit. Säästä liotusliemi. Paistele hetki ja lisää joukkoon konjakki ja kerma sekä reilu loraus liotuslientä. Keittele kastiketta hetki kasaan, kunnes se on sopivan paksuista. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

3 kommenttia:

  1. Erittäin maukkaan kuulloisia pullia!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä kuullostaa hyvältä. Mulla olisi pakkasessa poronjauhelihaa odottamassa, ehkä juuri tätä reseptiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli kyllä :) Poron jauheliha sopiii myös yllättävän hyvin lasagneen, kunhan ei mausta liian voimakkaasti: http://keittotaiteilua.blogspot.fi/2013/07/porolasagne.html

      Poista