19. syyskuuta 2014

Tandoorimaustettu lohi kurkku-minttukastikkeella

Kuten täällä blogissakin usein toistelemme, meillä syödään aivan toivottoman harvoin kalaa (huonoa kalaonneakaan ei voi loputtomiin syyttää - ainakaan kauppareissuilla...).

Kuvioon on tultava muutos, joten ostimme inspiraatioksi pelkkiin lohiruokalajeihin keskittyneen, Paula Ahlsen Söderin kirjoittaman opuksen Lohta arkeen ja juhlaan (2011). Ensimmäisenä kokeiluun pääsi tämä arki-illan pelastaja. Kivanvärinen annos syntyy supernopeasti, yksi viikon kala-aterioista tulee hoidettua ja aikaa jää vielä muuhunkin - vaikkapa hyvän jälkkärin pyöräyttämiseen :)

Tandoorimaustettu lohi 
600 g lohifilee
4 rkl tandoorimaustetta

Laita lohifilee uunivuokaan ja hiero kalan pintaan reilu kerros tandoorimaustetta. Paista 200-asteisessa uunissa noin vartin verran, kunnes fileen sisälämpötila on 50 astetta. Tarjoile kala jogurttikastikkeen ja kvinoan kera.

Kurkku-minttukastike
0,5 kurkku
1 dl tuoreita mintunlehtiä
3 dl paksua maustamatonta jogurttia
1 valkosipulinkynsi
1 tl jeeraa
merisuolaa
mustapippuria

Kuutioi kurkku ja hienonna mintunlehdet ja valkosipulinkynsi. Sekoita ainekset keskenään ja rouhi sekaan makusi mukaan pippuria ja suolaa. Anna kastikkeen maustua viileässä vartin verran ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Todellakin, koko ajan on huono omatunto vähäisestä kalan käytöstä. Kaikki nopeat lohireseptit ovat tervetulleita. Minttukastikeohje tuli kuin tilauksesta tämän illan yrttilihapullia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti minttukastike maistui! :)

      Poista