12. tammikuuta 2015

Ruis-perunapohjainen poropiirakka

Suolaisia piirakoita voi varioida loputtomiin sen mukaan, mitä tähteitä jääkaapissa milloinkin pitäisi saada häviämään. Tällä kertaa piirakkaan sujahtivat poron lapapaistin ja perunamuussin jämät. Pohjoista makumaailmaa jatkoimme vielä rukiilla ja nokkosella.

Helppotekoisesta pohjasta tuli ihanan pehmeä. Syötävää riitti kahdelle niin lounaaksi kuin välipalaksikin - itse asiassa muutaman tunnin tekeytynyt piirakka maistui lämmitettynä uunituoretta versiota paremmalle.

Ruis-perunapohjainen poropiirakka
peruna-ruispohja:
1,5 dl ruisjauhoa
1 tl leivinjauhetta
ripaus hienoa merisuolaa
2,5 dl perunamuussia
0,25 dl auringonkukkaöljyä

täyte:
2 keltasipulia
150 g ylikypsää poron lapapaistia (esim. näin tai näin valmistettuna)
2 tl kuivattua nokkosta
3 dl kevytmaitoa
3 kananmunaa
merisuolaa
mustapippuria
1 dl raastettua parmesanjuustoa

Sekoita kaikki piirakkapohjan ainekset keskenään. Kostuta sormenpäät vedellä ja muotoile taikina ohueksi kerrokseksi uunivuokaan. Esipaista pohjaa 10 minuutin ajan 200-asteisessa kiertoilmauunissa. Valmista pohjan paistuessa täytteet.

Kuutioi sipulit ja kuullota niitä öljyssä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Kuutioi myös poronliha ja lisää pannulle. Sekoita joukkoon nokkosrouhe ja paista seosta vielä toiset viisi minuuttia.

Sekoita kananmunat ja maito keskenään kulhossa ja rouhi joukkoon suolaa ja pippuria. Raasta parmesan hienoksi raasteeksi.

Lusikoi poro-sipulipaistos uunista tulleen piirakkapohjan päälle ja kaada varovasti sekaan munamaito. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista piirakkaa 200-asteessa vielä 20 minuutin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti