19. huhtikuuta 2015

Parsarisotto uppomunalla

Avasimme eilen parsakauden grillaamalla espanjalaista parsaa (perulaista tuontiparsaa ei lasketa, mutta eurooppalaisten parsojen saapuminen avaa meillä jo odotetun sesongin) ja valmistamalla kaveriksi mausteisessa punaviinissä keitettyjä (!) naudan ulkofilepihvejä. Biiffeistä tuli kerrassaan herkullisia ja niitä täytyykin tehdä pian uudelleen ja kirjoittaa myös resepti talteen tänne blogiin.

Mutta takaisin suursuosikkiimme parsaan ja tällä kertaa parsarisottoon. Herkkä parsarisotto kuuluu eittämättä kevään klassikkoruokiin. Hentoinen parsa, täyteläinen risotto ja maukas uppomuna muodostavat mahtavan makuyhdistelmän.Tämä ohje jäi viime vuonna julkaisematta, joten annetaan sen aloittaa blogin puolella tämän kevään parsaruokasarja.

Parsarisotto
500 g vihreää parsaa
1,5 l kasvislientä
125 g suolatonta voita
3 salottisipulia
500 g carnaroli-risottoriisiä
50 g parmesania
merisuolaa
mustapippuria

Kuumenna kasvisliemi korkeassa kattilassa ja keitä parsoja kantoineen viiden minuutin ajan. Nosta parsat pois vedestä, anna hieman jäähtyä ja leikkaa kannat irti. Jos parsojen kuori vaikuttaa kovin paksulta, vuole kuori ohuelti irti parsojen alaosista. Pilko parsat suupaloiksi ja ota muutama nuppu erikseen koristelua varten. Jätä kasvisliemi liedelle riisien valmistamista varten.

Hienonna sipulit. Lisää puolet voista kasariin ja kuullota sipulisilppua keskilämmöllä kymmenen minuutin ajan (älä ruskista). Lisää joukkoon riisi ja kuumenna, kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi ja tuoksuu paahtuneelle.

Lisää riisiseoksen joukkoon rauhalliseen tahtiin kauhallinen kerrallaan kiehuvaa kasvislientä samalla hiljalleen hämmennellen niin, että riisi ehtii aina imeä lisätyn liemen. Jatka, kunnes riisi on pehmeää mutta edelleen kiinteää; tähän menee noin 20 minuuttia.

Mausta suolalla ja pippurilla. Raasta parmesanjuusto ja lisää raaste risoton joukkoon yhdessä voin kanssa. Sekoita tasaiseksi, kääntele pilkotut parsat risoton joukkoon, peitä kannella ja anna vetäytyä pari minuuttia. Tarjoile risotto uppomunan ja parmesanraasteen kera.

Uppomunat
2 kananmunaa
muovikelmua
oliiviöljyä
lankaa

Leikkaa kelmusta parinkymmenen sentin levyiset neliöt ja voitele niiden pinta kevyesti öljyllä. Asettele kelmu pienen kulhon sisään ja riko kananmuna varovasti kulhoon. Kerää kelmun reunat tiiviisti kananmunan ympärille ja solmi nyytti kiinni langalla.

Kiehauta kattilallinen vettä ja  pudota kananmunanyytit veteen. Anna kiehua 3 minuutin ajan ja nosta nyytit vedestä. Avaa nyytit varovasti ja tarjoile uppomunat parsarisoton päällä.

4 kommenttia:

  1. Ihana herkkuannos:) Parsaa en olekaan ostanut pitkään aikaan.,

    VastaaPoista
  2. Meilläkin tehtiin joku aika sitten parsaa (sitä perulaista) pekonin, balsamicoreduktion ja uppomunan kera. Risoton kanssa ei ole tullut mieleenkään kokeilla uppomunaa, mutta siinähän on kaikki herkut yhdessä; risotto, parsa ja uppomuna !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviähän ne perulaisetkin on, saatettiin mekin pieni varaslähtö niiden kanssa taas ottaa... :)

      Poista