31. toukokuuta 2015

Nokkospestoboston

Kotoisa nokkonen on suomalaista superfoodia parhaimmillaan! Nokkonen sopii aloittelevalle hortoilijalle hyvin, sillä versoja löytyy melkeinpä mistä vain ja niitä voi vähällä vaivalla kuivata tai ryöpätä ja pakastaa talven varalle - tai sitten surauttaa vaikkapa tällaisen upean villinvihreän peston. Monikäyttöinen nokkospesto maistuu perinteisesti pastan kaverina, mutta taipuu mainiosti myös muhevan bostonleivän täytteeksi. Ihan parasta kevätruokaa!

Nokkospesto-bostonleipä (2 kpl 26 cm pyöreitä vuokia)
taikina:
5 dl vettä
50 hiivaa
0,5 rkl merisuolaa
2 rkl (aasialaista niitty)hunajaa
9 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 dl pellavarouhetta
1 dl tattarijauhoja
1 dl kauraleseitä
0,5 tattarirouhetta
2 rkl oliiviöljyä

nokkospesto:
1,5 l tuoreita nokkosenversoja tiiviiksi painettuna
3 valkosipulinkynttä
1 dl parmesania raastettuna
2 rkl sitruunamehua (0,5 sitruunasta)
100 g pinjansiemeniä
merisuolaa
1 dl oliiviöljyä


Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola ja hunaja. Mittaa nesteen päälle vehnäjauhot ja sitten muut kuivat aineet. Sekoita jauhot ensin varoasti keskenään sekaisin ja vaivaa taikina sitten tasaiseksi ja kimmoisaksi. Lisää taikinaan lopuksi öljy ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota tunnin verran.

Huuhdo nokkoset ja ryöppää ne sitten nopeasti kiehuvassa vedessä. Purista kaikki vesi pois.

Viipaloi valkosipulit, raasta parmesan, purista sitruunasta mehu ja lisää ne yhdessä nokkosten ja pinjansiementen kanssa tehosekoittimeen. Aja tasaiseksi. Kun seos on tasaista, lisää joukkoon tehosekoittimen käydessä tipoittain öliiviöljyä noin puoli desiä. Lisää tämän jälkeen ohuena nauhana loput öljystä. Mausta pesto makusi mukaan suolalla.

Nosta kohonnut taikina leivonta-alustalle ja kauli suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä nokkospesto taikinalevyn päälle ja kääri koko komeus tiukaksi rullaksi. Leikkaa rulla noin 5 sentin paksuisiksi paloiksi ja asettele siivut leikkuupinta ylöspäin löyhästi pyöreään vuokaan. Laita liina päälle ja anna taikinan kohota rauhassa vähintään puoli tuntia.

Paista bostonleipää 175-asteisessa kiertoilmauunissa noin 30 minuuttia. Ota leipä uunista ja tarjoile lämpimänä.


8 kommenttia:

  1. Onpa hieno! Nokkonen on kyllä ihan mahtava raaka-aine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nokkonen rokkaa :)

      Poista
  2. Upeat värit:) Mun täytyy odotella ensi talveen että saan nokkosia;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihastelin, että voiko noin kirkkaan vihreää pestoa ollakaan :)

      Poista
  3. Hienosti toteutettu nokkosboston! Laiskuuttani haaveksin jostain focaccia-tyyppisestä nokkosleivästä. Ei tarvisi rullailla. Tosi näyttävä tämä kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! Äkkiä sen bostonin rullaa kasaan, vaikka toisaalta nokkos-focacciakin kuulostaisi todella hyvältä!

      Poista
  4. Ihanan vihreää pestoa ja komea kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olin itsekin kerrankin tosi tyytyväinen aikaansaannokseen :)

      Poista