4. marraskuuta 2015

Amazing Thailand - makumatkalla Chef Ian Kittichain seurassa

Osallistuimme heinäkuisen Thaimaa-Malesia-reissumme inspiroimina Maku-lehden ja Tourism Authority of Thailandin suureen thairuokakilpailuun reseptillä, josta syntyi samalla kertaa sekä perinteinen kirkaslieminen tom yam kung -keitto, että sen uudempi maitopohjainen versio. Kilpailun voittajille oli luvassa thaimaalainen kokkausilta Kokkikoulu Espassa thaimaalaisen mestarikokki Ian Kittichain johdolla, viinitasting ja illan huipentumana Chef Ianin ja tiiminsä valmistama illallinen.

Ja niinhän siinä kaikeksi onneksemme kävi, että eräänä lokakuisena torstaina kolkuttelimme Kokkikoulu Espan ovia yhdessä kilpailun muiden voittajien, Maku-lehden ruokabloggaajien ja muutamien matkailualan ammattilaisten kanssa. Meidät toivotti tervetulleeksi myös Thaimaan suurlähettiläs Rachanant Thananant. Sitten saimmekin esiliinat ylle ja pääsimme Chef Ianin johdolla tositoimiin.



Meidät jaettiin ryhmiin, ja Chef Ian opasti tiiminsä kanssa koko porukan herkullisenkuuloisen menun läpi.



Saimme kokkailtua lautasille amuse-bouchena tarjoiltavaksi tarkoitetun galloping horses -thaiklassikon, maukkaaseen kookosliemeen tehdyn kampasimpukka-kuhakeiton ja vielä jälkiruuaksi jasmiinimaustetun pannacottan. Wau!



Sitten pääsimme maistelemaan Jacob's Creekin viinejä, joista mielenkiintoisin oli itse herra Kittichain viinitalon kanssa yhteistyössä suunnittelema, thaikeittiön herkkujen kanssa maistuva Lamoon-punaviini. Viinin hedelmäinen makeus sopikin yllättävän mukavasti tulisen ja vivahteikkaan thairuoan kanssa. Tastingin yhteydessä opimme myös, että Shiraz- ja Grenache-rypäleistä tehty viini toimii makeutensa vuoksi parhaiten hieman viilennettynä.


Maistellessamme viinejä Chef Ian tiimeineen valmisti meille aivan upean illallisen. Makujen ilotulitus alkoi keittiön tervehdyksellä, jona galloping horses -suupalojen lisäksi tarjoiltiin perinteisissä frittikupeissa mahtavasti maustettua raakaa tonnikalaa.


Alkupalaksi Chef Ian oli luonut juuri sopivasti tulisen, täydellisen raikkaan pomelo-rapusalaatin.


Toisena ruokalajina Kittichain tiimi tarjoili meille upean version keitosta, jota aiemmin illalla itsekin pääsimme hieman yksinkertaistettuna reseptinä kokkaamaan.


Pääruoaksi Chef Ian oli taikonut kotimaisesta vasikasta käsittämättömän intensiivisen curryn, jonka edellisenä päivänä valmisttetua lientä oli vielä tarjoilupäivänä keitelty kasaan kahdeksan tunnin ajan. Oh wow.


Jälkiruokana tarjoiltu herkkä jasmiinipannacotta oli piilotettu kauniisti lehtikääreen sisään ja tarjoiltu mm. jasmiini-riisijäätelön kera.


Miten upea, autenttisen thairuuan maukuja modernilla otteella tarjoileva illallinen! Chef Ian kertoi ruokalajeja esitellessään, että aivan kaikkia ainesosia ei täältäpäin maailmaa ole edes mahdollista saada, joten hän neuvokkaasti salakuljetti tiiminsä kanssa lennolla matkalaukuissaan harvinaisemmat lautaselle päätyneet herkut. Nauruntäyteinen ilta oli ihan mahtava kokemus, kiitos vielä järjestäjille!

Illan tunnelmia voi tutkailla myös MAku-lehden bloggareiden 52 Weeks of DeliciousnessFanni ja Kaneli ja Perinneruokaa Prkl -blogeista, joiden kuvissa saattaa tarkkasilmäinen bongata tutunoloisia tyyppejä :)

6 kommenttia:

  1. Wau, siistiä. :) Teidän keitto-ohje oli kyllä herkullisen oloinen, joten tämä palkinto oli ehdottomasti ansaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin siistiä! Ja ehdottomasti ansaittua ;)

      Poista
  2. Tosi mahtavalta näyttävä kokemus ja ihanat ruuat.Ja onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Välillä onni potkaisee :)

      Poista
  3. Oli todella hienoa päästä tutustumaan tuon mahtavan illan merkeissä. Tällaisia iltoja saisi olla paljon enemmänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lisää tällaisia iltoja kiitos! :)

      Poista