30. syyskuuta 2015

Sumakkilohi-tabbouleh

Kerrankin tuli tehtyä kalaruokaa, joka poikkeaa ainakin meillä siitä perinteisestä ja tylsästä aika paljon. Sumakki oli meille melko uusi tuttavuus, mutta erittäin maukas sellainen, maistuu hieman kirpeältä, happamalta ja sitruunaiselta, sopii siis lohen kylkeen loistavasti.

Tämänkaltaisia ruokia tulee tehtyä valitettavan harvoin, mutta ehkä tästä taas täytyy ottaa opiksi. Tämä on arkiruuaksi ehkä hieman työläs, mutta esimerkiksi viikonloppuna palkitsee nälkäisen ruokailijan erinomaisesti. Ruoka oli järjettömän hyvää ja lohestakin tuli jälleen täydellinen, kun malttoi paistaa mittarin kanssa. Lohen optimaalinen sisälämpötila on mielestäni korkeintaan 45 astetta, mielellään jopa hieman alle.

Resepti on alun perin täältä, pienin muutoksin.

Sumakkilohi-tabbouleh
0,75 l vettä
115 g bulguria
500 g lohifileetä
2 tl jauhettua sumakkia
1 sitruuna
1,5 rkl oliiviöljyä
merisuolaa
150 g haricot-papuja
150 g herneitä
1 puntti minttua
1 puntti tilliä
50 g fetaa
3 kevätsipulia

Valmista ensin bulgur, keitä hiljalleen noin 15 minuuttia ja valuta kylmän veden alla. Sillä välin, kun bulgur kiehuu, voit valmistella lohen. Yhdistä puolet oliiviöljystä, sumakki ja 2 tl sitruunan mehua marinadiksi ja hiero lohen pintaan. Sitruunankuori käytetään myöhemmin. Hiero lohen pintaan myös merisuolaa. Anna maustua kylmässä noin 10-15 minuuttia.

Sekoita pieneen kippoon loput oliiviöljystä ja puolet raastetusta sitruunankuoresta sekä loput sitruunan mehusta ja mausta suolalla. Kiehauta vajaa litra vettä ja lisää kuuman veden joukkoon pavut sekä herneet pariksi minuutiksi, tai kunnes pavut ovat hieman pehmenneet. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta.

Kuumenna valurautapannu ja voitele se ohuelti öljyllä. Paista kuumassa pannussa nahkapuoli alaspäin noin 5 minuuttia (lohen paksuudesta riippuen) tai käytä paistomittaria. Käännä lohi paistamisen aika kerran. Anna vetäytyä pari minuuttia, poista nahka ja lohko lohi isohkoiksi palasiksi.

Ota iso astia ja kipaa sinne bulgur, pavut ja herneet. Sekoita joukkoon puolet sitruunan kuoresta, silputtu minttu ja tilli. Murenna joukkoon myös feta ja kaada koko komeuden päälle oliiviöljy-sitruunaseos. Nostele annos käsin sekasin. Nostele tarjoilulautaselle ja asettele lopuksi lohet annoksen päälle. Koristele yrteillä ja ripauta tarvittaessa vielä päälle hieman suolaa.



26. syyskuuta 2015

Karitsavartaat, pistaasi-minttukastike ja rosmariiniperunat

Vartaiden grillaus on tänä kesänä jäänyt vähemmälle, joten korjasimme tilanteen valmistamalla mausteisia paistivartaita karitsasta. Vain kolme ainesosaa sisältävä pähkinäinen minttu-jogurttikastike valmistui superhelposti tehosekoittimella ja maistui ah aivan mainiolta. Nerokasta! Vartaiden ja kastikkeen kumppaniksi paistoimme voissa Glorian ruoka & viini -lehdestä poimitun vinkin mukaisesti rosmariinivedessä keitettyjä perunoita.

Viinisuosituksena espanjalainen, Kastilia-Leónin alueelta peräisin oleva täyteläinen ja voimakas punaviini Catania crianza 2011

Karitsavartaat
600 g karitsan paahtopaistia (4 kpl)
rypsiöljyä

marinadi:
5 cm ceyloninkanelitankoa
1 rkl korianterinsiemeniä
2 valkosipulinkynttä
0,75 tl cayennepippuria
1 tl jeeraa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua neilikkaa
3 rkl kuivattua lehtipersiljaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl merisuolaa

Kuivaa paahtopaistit ja leikkaa kukin neljään osaan.

Jauha kaneli ja korianterinsiemenet karkeaksi jauheeksi morttelissa. Hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään ja hiero karitsanpalojen pintaan. Anna marinoitua vähintään parin tunnin ajan (käytimme vakuumimarinaattoria).

Ota lihat lämpiämään huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta.

Seivästä paahtopaistinpalat varrastikkuihin (4 kpl). Voitele vartaat öljyllä ja grillaa niitä kuumassa grillissä noin kymmenen minuutin ajan aina välillä käännellen. Lihat saavat jäädä reippaasti mediumiksi.

Pistaasi-minttukastike
1 ruukku minttua
3 dl turkkilaista jogurttia
100 g suolattuja pistaasipähkinöitä

Lado ainekset tehosekoittimeen ja surauta nopeasti rouheaksi kastikkeeksi. Anna makujen vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Rosmariiniperunat
4 isoa perunaa
3 rkl kuivattua rosmariinia
merisuolaa
voita

Keitä perunat kuorineen rosmariinilla ja suolalla maustetussa vedessä. Perunat saavat jäädä napakoiksi. Nappaa perunat keitinvedestä ja anna niiden kuivua. Leikkaa potut puoliksi ja paista niitä reilussa voissa keskilämpöisellä paistinpannulla leikkuupinta alaspäin, kunnes ne saavat kauniin ruskean paistopinnan. Käännä potut ympäri ja paista myös kuoripuolelta hetkisen.

22. syyskuuta 2015

Persikoita ja ibericoporsaan secretoa

Kiitos Familian, saimme jälleen pöytäämme jotain todella herkullista ja erikoista. Iberico-porsaan secreto oli meille täysin uusi tuttavuus ja hetken ihmettelyn jälkeen selvisi, että secreto on jonkinlainen lihanleikkaajan salainen leikkuu. Pidemmän ihmettelyn jälkeen tulimme lopputulokseen, että se, mitä ruhon osaa secreto tarkalleen on, riippuu siis leikkaajasta.

Tämä kyseinen secreto oli ainakin todella mureaa ja suussa sulavaa. Maku oli erittäin hyvä ja runsas. Kannattaa siis ehdottomasti tarttua secretoon, mikäli siihen kaupassa törmää. Me ainakin tartumme uudelleenkin.

Tällä kertaa käytimme secretoa tuttuun ja hyväksi havaittuun reseptiin kirjasta Don't miss a bite. Aiemmin olemme tehneet saman reseptin muutamalla muutoksella alkuperäisestä.

Persikoita ja ibericoporsaan secretoa
500 g Familian ibericoborsaan secretoa
1 rkl täysruokosokeria
2 rkl tamari-soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
6 pekoniviipaletta
3 oksaa rosmariinia
5 valkosipulinkynttä
6 persikkaa
1 dl tummaa rommia
1 punainen chili
vuorisuolaa
mustapippuria

Viipaloi secreto suupaloiksi. Valmista marinadi sekoittamalla sokeri, tamari-soijakastike ja oliiviöljy keskenään. Pyörittele secretonpalat marinadissa ja anna maustua mielellään muutaman tunnin ajan.

Leikkaa pekoniviipaleet muutaman sentin paloiksi ja paista ne rapeiksi.Valuta ylimääräinen rasva talouspaperin päällä. Kaada pannusta rasvat pois, lisää pannuun oliiviöljyä ja paista siinä rosmariinin oksia sekä murskattuja valkosipulinkynsiä pari minuuttia. Kun valkosipulit ovat kullankeltaisia, nosta ne syrjään.

Lisää pannuun seuraavaksi secretot ja paistele rosmariinin oksien kanssa kauttaaltaan nopeasti kypsiksi. Kippaa joukkoon lohkotut persikat ja paistele vielä noin 5 minuuttia, kunnes persikat hieman karamellisoituvat. Lisää tässä vaiheessa sekaan rommi, aiemmin paistetut valkosipulit sekä siivutettu chili. Rouhi joukkoon suolaa ja mustapippuria. Alenna lämpöä ja hauduta pannua, kunnes kaikki neste on haihtunut.

Viimeistele pannu paistetuilla pekoninpaloilla ja nosta tarjolle.


Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

21. syyskuuta 2015

Portteri-suklaakakku

Olen saanut parasta portteri-suklaakakkua ikinä Helsingissä panimoravintola Bryggerissä. Miten taivaalliselta portterilla maustettu, kostean tahmea suklaakakku voikaan maistua! Kun järkkäsimme ystäväperheelle toissa viikonloppuna Septemberfestit, halusin ehdottomasti kokeilla tehdä portterikakkua itse olusten kanssa nautittujen itse tehtyjen makkaroiden jälkiruoaksi.

Suolaa ja hunajaa -blogista löytynyt ohje ei tumpelokäsissäni valitettavasti päässyt ihan samoihin sfääreihin, vaikka kakku hyvää olikin. Vika oli pääosin allekirjoittaneen, sillä paistoin kakkua originaaliohjeen viisaista varoituksen sanoista huolimatta hetken liian kauan, tuloksena hivenen reunoilta kuivahtanut rakenne. Kaipasimme kakkuun myös reilusti lisää portterin makua. Ratkaisu voisi olla keittää isompaa määrää portteria kasaan intensiivisemmän maun saavuttamiseksi. Täytyypä kokeilla joku viikonloppu!

Portteri-suklaakakku
taikina:
200 g tummaa suklaata (70 %)
80 g voita
1 dl portteri-olutta
6 kananmunaa
165 g ruskeaa sokeria
120 g mantelijauhetta
90 g erikoisvehnäjauhoja

kuorrute:
200 g tummaa suklaata (70 %)
1,5 dl kuohukermaa
3 rkl portteria

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele vuoka sitten kauttaaltaan voilla ja jauhota vehnäjauholla. Siirrä vuoka kylmään odottamaan.

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Sulata paloiteltu suklaa ja voi hiljalleen kattilan yllä vesihauteessa. Varo, ettei seoksen joukkoon pääse pisaraakaan vettä. Nosta seos liedeltä ja lisää joukkoon huoneenlämpöinen olut.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sitten keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.

Sekoita keltuais-sokerivaahdon joukkoon suklaaseos ja keskenään sekoitetut mantelijauhe ja vehnäjauho. Nostele taikinan joukkoon lopuksi varovasti valkuaisvaahto.

Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua noin 30 minuutin ajan. Kakku saa mieluummin jäädä hivenen raa'aksi kuin kypsän kuivaksi. Ota kakku uunista ja jäähdytä se rauhassa ennen kuorrutteen levittämistä.

Sulata päällisen suklaapalat vesihauteessa. Kaada kerma ja portteri toiseen attilaan ja kiehauta. Kaada kiehuvan kuuma olutkerma ohuena nauhana suklaan sekaan samalla koko ajan sekoittaen.

Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Anna kuorrutteen kovettua ennen tarjoilua.

20. syyskuuta 2015

Kissakosken savuneulamuikkunapit

Tiesittekö, että kotoisia Puula-Särvin Oy:n savuneulamuikkuja on tarjoiltu tanskalaisessa huippuravintola Nomassa pannukakkupalleroiden ja pikkelöidyn kurkun kera (Æbleskiver med syltet agurk og røget muikku)?

Ravintola Noman annos Æbleskiver med syltet agurk og røget muikku. Kuva: enthusio.com
Puula-Särpimen tehtaanmyymälä sijaitsee Hirvensalmen Kissakoskella. Teimme kesälomalla mökiltä retken Kissakoskelle, tutustuimme vanhan tehdasalueen maisemiin ja voimalaitoksen sähkömuseoon,  herkuttelimme Ravintola Kissakosken laadukkaan noutopöydän antimilla ja kävimme ostoksilla Puula-Särpimen myymälässä. Kalateemainen myymälä ja sen mukava henkilökunta olivat kaloihin hurahtaneelle Pikkukokille päivän kohokohta. Tuliaisiksi ostimme ihanaa remoulade-savukalatahnaa ja tietysti niitä maailmankuuluja savuneulamuikkuja!


Savuneulamuikkuleipäset
ruisleipänappeja
voita
neulamuikkuja savustettuna
ruohosipulia

Paista ruisnapit molemmilta puolilta kuumassa voissa ja siirrä sivuun odottamaan. Paista myös savumuikut voissa ja asettele ne sitten tarjolle ruisleipien päälle. Koristele ruohosipulisilpulla ja tarjoile leipäset sormiruokana esim. tervetuliaisdrinkkien kera.
Puula-Särvin Oy:n kalasäilykkeitä. Kuva: Puula-Särvin Oy.

Kissakoskelle on rakennettu vanhan kalaportaan tilalle hieno uusi kalatie, jonka liikennettä seurataan infrapunatekniikkaan perustuvalla laskurilla.

19. syyskuuta 2015

Colaglaseeratut possunribsit

Jouni Toivasen todella hitaiden ribsien ohje oli jostain syystä vilahtaa Glorian ruoka & viini -lehdestä ihan ohi suun, vaikka lehteä yleensä aina suurennuslasin kanssa tutkailemmekin. Onneksi Ripaus tryffeliä -blogissa ei ollut käynyt samoin ja löysimme sitä kautta tämän mahtavan ohjeen.

Sinänsä yksinkertainen, vain paljon aikaa vaativa resepti osoittautui mökkiolosuhteissa yllättävän haastavaksi, ja melkoisen sähläyksen ja sohelluksen jälkeen pääsimme nälkään nääntyneinä syömään vasta lähempänä puolta yötä. Hyvää kannatti tälläkin kertaa odottaa, sillä mehevä liha suorastaan suli suussa ja kastike vei kielen mennessään. Parhaat ribsit, mitä olen koskaan syönyt!

Colaribsit
3 valkosipulin kynttä
1 rkl merisuolaa
1 rkl ruskeaa ruokosokeria
1 tl chilijauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
0,25 tl vastarouhittua mustapippuria
1 kg lihaisia porsaan ribsejä eli kylkiluita rivinä
½ l coca colaa
½ l sameaa omenamehua
1 limetti
1 punainen mieto chili
kourallinen korianterinlehtiä

Raasta valkosipulinkynnet hienoksi ja seoita ne kulhossa suolan, sokerin, chilijauheen ja mustapippurin joukkoon. Hiero seos ribsien pintaan ja anna lihan sitten maustua yön yli jääkaapissa.

Kaada cola ja omenamehu kattilaan ja asettele ribsit nesteeseen niin, että ne peittyvät. Kiehauta ja anna ribsien poreilla liemessä kannen alla parin kolmen tunnin ajan, kunnes liha on mureaa, mutta pysyy kuitenkin vielä juuri kasassa luiden ympärillä. Ota kattila liedeltä, ja anna lihojen jäähtyä liemessä vielä parikymmentä minuuttia.

Nosta lihat varovasti kattilasta ja siirrä kattila takaisin liedelle. Anna nesteen kiehua kasaan, kunnes sitä on jäljellä enää desin verran ja se on sopivan paksua ja tahmaista glaseeraukseen.

Kuumenna grilli tulikuumaksi. Sudi ribsit kauttaaltaan kastikkeella ja griillaa niitä sitten kummaltakin puolelta viiden minuutin ajan. Sudi lihojen pintaan lopuksi vielä uusi kerros kastiketta.

Purista ribsien päälle limetistä mehu, viipaloi koristeeksi chiliä ja ripottele pinnalle lopuksi reilusti korianteria.

Tarjoile possunribsit esim. valkosipulien kanssa paistettujen keitinperunoiden kera.


14. syyskuuta 2015

Rapulautanen

Suunnittelimme pitkin kesää kokeilevamme kokata mökkijärven ravuista jotain ihan uudenlaista. Suuret suunnitelmat grillauksesta sun muusta kuitenkin jäivät ja löysimme itsemme eilen keittelemästä tillilientä perinteisellä reseptillä.

Rapuset viettivät yönsä maustumassa jääkaapissa ja täytyypä myötää, ettei viikon aloitus tuntunut ollenkaan hullummalta näitä saksiniekkoja iltapalaksi mutustellessa.

Pikkukokkikin oli aivan haltioissaan mukana koko prosessissa järvestä keittiöön asti ja tyytyväisenä syöpötteli ukin ja sedän pyytämiä "apuja".

Keitetyt ravut
30 kpl 10-12 cm täplärapua (n. 12 kpl per syöjä)
2 isoa nippua kruunutilliä
6 l vettä
2 dl karkeaa, käsittelemätöntä merisuolaa
4 tl ruskeaa ruokosokeria

tarjoiluun:
paahtoleipää
sitruunalohkoja
tilliä


Laita 2/3 kruunutilleistä kiehumaan veteen suureen, kannelliseen kattilaan 15 minuutiksi. Nosta tillit pois vedestä ja lisää joukkoon suola ja sokeri.

Nosta veden lämpötilaa niin, että se kiehuu aivan täysillä. Tiputtele elävät ravut nopeasti yksitellen kiehuvaan veteen. Kun viimeinenkin rapu on kattilassa, anna rapujen kiehua 8 minuutin ajan.

Nosta kattila liedeltä ja laita loput kruunutillit rapujen ja liemen päälle. Siirrä kattila viilenemään kylmään veteen ja pyri viilentämään ravut mahdolllisimman nopeasti. Nosta viilentynyt kattila jääkaappiin ja anna rapujen maustua liemessä yön yli.

Tarjoile ravut paahdetun leivän, sitruunalohkojen ja tillisilpun kera.

10. syyskuuta 2015

Schwarzwaldin savupizza grillissä

Kun grillipizza on niiiin nähty, on aika siirtyä seuraavalle tasolle. Käntyn ja kiven lisäksi grilliin päätyy tässä reseptissä myös foliorasiallinen leppälastuja, lopputuloksena sopivasti savuinen ja reilusti rapea gourmetpizza. Oh wow.

Schwarzwaldin savupizza (2 isoa pizzaa)
pizzapohja:
7 dl durumvehnäjauhoja
7 g kuivahiivaa
1 tl hienoa merisuolaa
3 dl vettä
4 rkl oliiviöljyä

tomaattikastike:
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
0,25 tl cayennepippuria
1 tl basilikaa
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
1 tl nokkosta
1 rkl punaviinietikkaa
400 g Mutti-tomaattimurskaa
mustapippuria
merisuolaa

täytteet:
250 g mozzarella di bufalaa
400 g kirsikkatomaatteja
200 g schwarzwaldinkinkkua
1 ruukku rucolaa
kourallinen tuoretta basilikaa
parmesania

lisäksi:
pizzakivi ja grilli
savustuslastuja (käytimme leppää) ja foliovuoka

Valmista aluksi kastike. Hienonna valkosipulinkynnet ja kuullota niitä mausteiden kera öljyssä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Lisää joukkoon etikka ja tomaattimurska. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä niin, että kastike keittyy kasaan sakeaksi tahnaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Valmista taikina. Sekoita kulhossa jauhojen joukkoon hiiva ja suola. Mittaa joukkoon 42-asteinen vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Vaivaa sitten joukkoon öljy. Jatka vaivaamista ja lisää tarvittaessa jauhoja niin, että taikina on pehmeää, mutta ei kuitenkaan tartu sormiin. Kun taikina on saanut sopivan sitkoisan rakenteen, peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota puolen tunnin ajan.

Leikkaa taikina kahtia, vaivaa ilmat pois ja kauli taikinasta kaksi isoa pizzakiven kokoista levyä. Nosta ohuet levyt varovasti pizzakiven kokoisten leivinpaperien päälle.

Laita pizzakivi kylmään grilliin ja kuumenna grilli sitten vähitellen niin, ettei kivi halkea. Kaada leppälastut foliovuokaan ja peitä vuoka foliolla. Lyö pinnalle veitsellä ilmareikiä. Laita vuoka grilliin. Kun grilli on vähintään 300-asteinen ja lastut ovat alkaneet savuta, grilli on valmis.

Levitä pizzapohjille tomaattikastiketta, mozzarellaa ja tomaatinsiivuja. Nosta pizza varovasti grilliin (leivinpaperi voi jäädä mukaan). Anna pizzan paistua ja savustua kymmenisen minuuttia. Pizza on valmis, kun juusto on sulanut ja pohja rapea - tarkkaile, ettei pohja pääse palamaan.

Nosta pizza uunista ja levitä sen päälle kinkunsiivuja, rucolaa, baslikaa ja parmesanista vuoltuja lastuja. Toista sama toisen pizzapohjan kanssa.

8. syyskuuta 2015

Venäläinen hapankaalimuhennos

Erinäisten sattumien vuoksi jääkaapissamme majaili viikonlopun Septemberfestien jälkeen kaksi hapankaalirasiaa, joille piti keksiä käyttötarkoitus. Toisesta satsista päätimme tehdä hapankaalipiirakkaa, toisesta taas venäläistä hapankaalimuhennosta (joka on astetta ruokaisampi muunnelma venäläisestä hapankaalikeitosta).

Muhennokseen häviää näppärästi myös jääkaapin perille unohtuneita juureksia. Parhaillaan vietetään Kuluttajaliiton lanseeraamaa hävikkiviikkoa, jonka ideana on kiinnittää huomiota ruokahävikkiin ja kannustaa vähentämään hävikin määrää tuotannon ja kulutuksen eri vaiheissa. Nyt siis kaikki mars kaivelemaan keittiön komeroita ja päästämään luovuus valloilleen!

Hapankaalimuhennos
2 keltasipulia
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 palsternakka
0,5 pieni lanttu
400 g nauta-sikajauhelihaa
400 g hapankaalia
1 l lihalientä
800 g tomaattimurskaa
1 rkl tuoretta mäkimeiramia
1 ruukku tilliä
1 rkl valkoista sokeria
merisuolaa
mustapippuria
smetanaa

Pilko juurekset ja sipulit suikaleiksi, paista haketta hetki pannulla ja siirrä paistos sitten kattilaan. Ruskista pannulla jauheliha ja mausta se suolalla ja pippurilla. Lisää jauheliha kasvisten joukkoon, kaada mukaan lihaliemi ja keitä 5 minuuttia.

Lisää keitokseen tomaattimurska ja hapankaali ja anna kiehahtaa. Lisää meirami ja sokeri ja hauduta muhennosta parikymmentä minuuttia. Lisää lopuksi kattilaan tillisilppu. Tarjoile muhennos smetanan kera.

6. syyskuuta 2015

Paistettu kuha sinappi-kermakastikkeella

Tällainen resepti syntyy, kun illalla lukee uutta Glorian ruoka &viini -lehteä (6/2015), seuraavana päivänä näkee sattumalta kaupassa mahtavan tuoreita kuhafileitä ja yrittää sitten ulkomuistista keräillä ostoskoriin lehdessä ihaillun kuhareseptin tyyppiset ainekset.

Originaalireseptistä tämä luomuksemme on siis melkoisen kaukana, mutta niin maukas kokonaisuus lautasille saatiin, että ylpeydellä kehtaa omaakin versiota esitellä.

Juomasuosituksena tarjoilemme itävaltalaista Meinklang Grüner Veltliner 2014 -luomuvalkoviiniä.

Paistettu kuha ja siitakesienet
3 kuhafileetä
4,5 dl jääkylmää vettä
0,5 rkl merisuolaa
voita
100 g siitakesieniä
herneenversoja

Liota suola veteen isossa kulhossa ja liota kalafileitä nesteessä vartin verran. Huuhtele fileet kylmällä vedellä ja kuivaa ne huolella. Kuumenna  reilu kasa voita pannulla. Kun voin rätinä on hiljentynyt, asettele fileet pannulle ja paista kalat vain yhdeltä puolelta, pannun voisulaa niiden päälle välillä lusikoiden, kunnes fileet eivät enää ole läpikuultavia.

Nosta kalat pannulta ja paista siitakesienet sitten nopeasti pannuun jäljelle jääneessä voissa. Tarjoile kala rakuunaisen kermakastikkeen ja porkkana-pensaspapulisäkkeen kera ja koristele annokset herneenversoilla.

Rakuunainen sinappi-kermakastike
0,5 pieni keltasipuli
1 rkl voita
1 dl kalalientä
2 rkl kokojyvä-dijonsinappia
1 rkl kuivattua rakuunaa
2 dl kuohukermaa
0,25 tl merisuolaa
0,25 tl jauhettua valkopippuria

Hienonna sipuli ja kuullota miedolla lämmöllä voissa kymmenisen minuuttia. Lisää joukkoon kalaliemi, sinappi ja rakuuna. Keitä täydellä lämmöllä kolmisen minuuttia, lisää kerma, vähennä lämpöä ja keitä vielä pari minuuttia, kunnes kastike sakenee. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Pensaspapu-porkkanalisäke
4 kesäporkkanaa
1 keltasipuli
2 rkl voita
1 rkl kuivattua rakuunaa
0,75 dl kuivaa valkoviiniä
200 g pensaspapuja
merisuolaa

Viipaloi porkkanat ja suikaloi sipuli. Kuullota niitä ja rakuunaa voissa reilu kymmenen minuuttia. Kaada joukkkoon valkoviini ja kiehauta neste pois.

Keitä pensaspapuja suolavedessä parin minuutin ajan ja heitä porkkaniden sekaan pannulle. Mausta lisäke suolalla.

5. syyskuuta 2015

Kananmunakoisot

Kulinaarimurula oli bongannut tämän simppelin nerokkaan reseptin ja pakkohan sitä oli itsekin päästä heti kokeilemaan (toki pienin tuunauksin; joskus reseptit taitavat levitä melkoisella rikkinäinen puhelin -menetelmällä).

Kolmen hengen raatimme ihastui arkenakin nopeasti valmistuviin, korianterilla ja chilisoossilla maustettuihin munakoisoihin ja paistettuihin kananmuniin. (normi puolitoistavuotiaalle tuota kastiketta ei tosin tulisuuden vuoksi voi suositella, kannattaa siis korvata chili miedommalla lajikkeella, jos pöytään istuu kokemattomampia syöjiä.) Näitä tehdään meillä uudelleenkin!

Kananmunakoisot
chilikastike:
1 iso linnunsilmächili
1 valkosipulinkynsi
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
merisuolaa

2 isoa munakoisoa
1 punasipuli
1 ruukku tuoretta korianteria
4 kananmunaa
merisuolaa
mustapippuria

Poista chilistä siemenet. Hienonna chili ja valkosipuli ja sekoita kastikkeen ainekset yhteen.Mauta lopuksi suolalla.

Leikkaa munakoisot pitkittäin noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Paista koisoja kuumalla paistinpannulla oliiviöljyssä pieni erä kerrallaan niin, että viipaleet pehmenevät ja saavat kivan paistopinnan. Siirrä valmiit koisot foliolla peitettyyn kulhoon odottamaan.

Siivuta sipuli renkaiksi ja lisää renkulat kulhoon. Riivi joukkoon myös kaksi kolmasosaa korianterista sekä puolet kastikkeesta. Sekoita ainekset hyvin keskenään ja peitä kulho taas foliolla, jotta koisot pysyvät lämpiminä.

Paista kananmunat kuumalla pannulla oliiviöljyssä niin, että keltuaiset säilyvät löysähköinä. Rouhi munien pinnalle suolaa ja pippuria.

Jaa munakoisot lautasille ja viipaloi kananmnat niiden päälle. Lusikoi loppu kastike annosten päälle ja koristele jäljelle jääneillä korianterinlehdillä.

3. syyskuuta 2015

Grillattu pippurinen porsaankylki ja papumuhennos

On se vaan ihan taivaallisen hyvää, nimittäin huolella pitkään kypsynyt rasvainen porsaanliha! Grillissämme paistuu ympäri vuoden vuorotellen niska- ja kylkipaloja, sillä niiden valmistus ei juuri muuta vaadi kuin pari muutaman minuutin työvaihetta ja tietysti reilusti nälkäistä odottelua. Onneksi ruuanlaittoruoka on keksitty.

Pavut keräsimme takapihan pieneltä kasvimaaltamme ja kyllähän itse kasvatetun ruuan syömisessä aina on aivan erityinen hohtonsa. Ainakin täällä Espoossa...

Grillattu pippurinen porsaankylki
750 g luutonta porsaankylkeä
0,5 dl bbq-kastiketta

pippuriliemi:
3 l vettä
3 rkl merisuolaa
2 laakerinlehteä
2 punaista keskitulista chiliä
1 rkl kokonaisia mustapippureita
1 tl kokonaisia valkopippureita
1 tl kokonaisia viherpippureita
1 tl kokonaisia rosépippureita
1 tl kokonaisia sichuaninpippureita
1 tl kokonaisia maustepippureita
5 murskattua katajanmarjaa
nippu tuoretta persiljaa

Mittaa pippuriliemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Lisää kiehuvaan liemeen porsaankylki. Keitä kannen alla kahden tunnin ajan, tai kunnes liha on mureaa ja pehmeää, muttei vielä hajoa atomeiksi. Ota kattila liedeltä ja anna lihan jäähtyä ja maustua rauhassa liemessä (annoimme possun maustua viiden tunnin ajan).

Nosta liha pois liemestä. Kuumenna grilli ja grillaa lihaa viitisen minuttia välillä käännellen niin, että se saa kunnon paistopinnat. Sudi kylki kauttaaltaan barbecue-kastikkeella ja paista vielä muutama minuutti, kunnes kastike karamellisoituu tahmaiseksi kerrokseksi possun pintaan. Tarjoile.

Tomaattinen papumuhennos
1 l erilaisia papuja palkoineen
3 tomaattia
1 punasipuli
ripaus ruskeaa sokeria
merisuolaa
mustapippuria
tuoretta mäkimeiramia koriteluun

Pilko pavut puoliksi, lohko tomaatit ja kuutioi sipuli. Kuullota sipuleita ja papuja oliiviöljyssä kymmenisen minuuttia ja lisää pannulle sitten tomaatit. Vähennä lämpöä ja peitä pannu kannella. Anna papujen hautua vähintään puolisen tuntia niin, että ne ovat pehmeitä ja tomaatit muodostavat paksun kastikkeen. Mausta muhennos sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Riivi mäkimeiramin lehtiä muhennoksen päälle ennen tarjoilua.