23. tammikuuta 2016

Vehnäoluella maustettu feta-pinaattilasagne

Tulipa tehtyä ihan huippuhyvää lasagnea! Ja lisäksi vähän vähemmän hyvää pekonia. Netissä on hehkutettu pekonin valmistamista niin, että paistinpannuun kaadetaan myös vettä, joka vähitellen paistaessa sitten haihtuu pois. Näin pekonin pitäisi pysyä samalla mehevänä.

Mehevänä pekoni säilyikin, mutta pekonin tärkeimmästä ominaisuudesta eli rapeudesta tinkiminen on siitä liian kova hinta. Meillä pekonit menevät siis jatkossakin kylmään uuniin, joka laitetaan lämpenemään 160-asteiseksi ja pekoni saa olla uunissa 20 minuutin ajan. Perfect!

Kaikin puolin maukkaan kasvislasagnen ohje on kotoisin Anikó Lehtisen monia muitakin hyviä reseptejä sisältävästä Yks Olut! -kirjasta.

Pinaatti-fetalasagne
1 vihreä paprika
puolikas parsakaali
1 kesäkurpitsa
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rasia pinaatinlehtiä
1 dl vaaleaa vehnäolutta
2 tl kuivattua rakuunaa
2 tl kuivattua meiramia
200 g maitorahkaa
200 g fetajuustoa
lasagnelevyjä
oliiviöljyä
mustapippuria
vuorisuolaa
parmesania

Raasta paprika, parsakaali, kesäkurpitsa ja sipuli hienoksi esim. monitoimikoneella. Sekoita massan joukkoon ripaus suolaa ja pyörittele niin, että nesteet irtoavat. Purista neste irti ja ota se talteen.

Hienonna valkosipuli ja kuullota sitä oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon kasvisraaste ja kuullota viitisen minuuttia lisää. Sekoita joukkoon pinaatinlehdet ja kuullota vielä pari minuuttia. Kaada kasviksista puristettu neste sitten takaisin pannulle ja lorauta perään olut. Sekoita joukkoon rahka, rakuuna ja meirami ja kiehauta kastike.

Voitele lasagnevuoka ja kauho vuoan pohjalle kastiketta. Murusta päälle fetajuustoa ja lisää sitten kerros lasagnelevyjä. Jatka kokoamalla vuokaan kerroksia samalla metodilla niin, että lopulta päällimmäiseksi jää fetamurut. Raasta vuoan päälle parmesanjuustoa ja paista 160-asteisessa kiertoilmauunissa 30 minuutin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti