23. heinäkuuta 2016

Valkosuklainen vadelmapiirakka spelttitaikinasta

 Tässä komeilee kaksi kestosuosikkiani - juustokakku ja marjapiirakka - yhdessä taivaallisessa paketissa. Jos ei ihmeitä tapahdu, uskallanpa veikkailla mehevälle piiraalle jopa kesän parhaan kahvitarjottavan paikkaa. Vehnää vatsaystävällisempi ja myös maultaan aromaattisempi speltti sekä ruskea ruokosokeri antavat piirakkapohjalle mukavan maun ja rakenteen. Samettisen täytteen kruunaa lempeä valkosuklaa. Jogurtti pitää kokonaisuuden raikkaana ja vadelmat tuovat makeaan torttuun pirteän säväyksen. Toimii, täydellisesti!

Tarkkasilmäinen saattaa havaita joitain yhteyksiä Maistuis varmaan sullekin -blogin muhevaan mustikkapiirakkaohjeeseen ja idea jogurtin käyttöön piirakassa löytyikin juuri sieltä.


Valkosuklainen vadelma-jogurttipiirakka
taikinapohja:
125 g voita
1 dl turkkilaista jogurttia
1 kananmuna
3 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 dl täysjyväspelttijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl ruskeaa ruokosokeria
2 rkl perunajauhoja

valkosuklaa-jogurttitäyte:
115 g valkosuklaata
2 kananmunaa
2,5 dl turkkilaista jogurttia
1 dl valkoista sokeria
2 rkl perunajauhoja

pinnalle:
250 g vadelmia

Sulata voi huoneenlämpöiseksi ja vatkaa joukkoon jogurtti ja kananmuna. Lisää seoksen joukkoon kuivat aineet ja vatkaa taikina tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka ja levitä reilu kerros taikinaa vuoan pohjalle ja ylös reunoille asti.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja valuta valkosuklaasula sitten ohuena nauhana täytteen joukkoon.  Kaada täyte taikinapohjan päälle. Asettele pinnalle vadelmat ja paista piirakkaa 175-asteisessa kiertoilmauunissa 35 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä piirakka rauhassa viileäksi ja tarjoile vasta jääkappikylmänä.

17. heinäkuuta 2016

Blogireality: kuukauden ruokalista


Monessa blogissa on kevään aikana kiertänyt kuukauden ruokamenot summaava haaste. Rakkaus ruokaan on kuitenkin asia, jolle en halua laittaa hintalappua (vrt. vaikkapa harrastuksiin ja matkailuun surutta panostetut eurot). Tärkeintä on, että meillä syödään monipuolisesti ja hyvin niin arkena, viikonloppuina kuin juhlahetkinäkin. Siksi päätinkin koota postaukseksi yhden kuukauden ruokalaskun sijaan yhden kuukauden ruokalistan. Kuukaudeksi sattui valikoitumaan hektinen, rikkonainen kesäkuu ja olisikin mielenkiintoista toistaa listaus vaikkapa sydäntalvella. Ja nähdä teidän muiden bloggaajien vastaavia koonteja - kuka lähtee mukaan?

Tyypillinen ruokaviikkomme alkaa sunnuntaiaamuna, jolloin suunnittelemme tulevan viikon ruokalistan aamupalan syömisen lomassa (= hedelmäsmoothie uskollisen Stollar Bossin pyöräyttämänä, joka ikinen aamu). Linkkilistoja ja hiirenkorville käänneltyjä lehtiä löytyy varastosta yllin kyllin, joten yleensä lista syntyy nopeasti. Haastavinta onkin muistaa lisätä kauppalistalle Pikkukokin maito ja päiväkotiviilit ja -jogurtit sekä ne viikon smoothiehedelmät. Kauppalista syntyy Google Docsiin, jolloin sen on helposti molempien muokattavissa myös mobiilisti.

Kauppojen aukioloaikojen vapauduttua olemme Sellon parkkiksella yleensä siinä aamukymmenen maissa, jolloin muu Suomi ei vielä ole keksinyt raahautua kaupoille ja käytävillä saa pyöriä kaikessa rauhassa. Rauha tosin on tiessään, kun Pikkukokki intoilee hyllyjen välissä "katoppas äiti oviileja!" ja "mennään jo kaloja kattomaan!". Sunnuntaiaamun kauppareissulla kärryyn kasataan illalliset sunnuntaista torstaihin, muut päivittäistavarat, herkut ja heräteostokset, jolloin loppusumma kassalla pyörii yleensä siinä kahdeksankympin tietämissä.

Koska torstai on vakiintunut pizzatorstaiksi, hitaasti kohoava taikina laitetaan jääkaappiin kohoamaan jo maanantai-iltana. Lounaat syömme työpaikkamme ympäristön muutamassa toinen toistaan surkeammassa ruokalassa, kun laiskuuttamme emme jaksa raahata töihin eväitä. Pikkukokin päiväkodissa on onneksi oma keittäjä, joka pyöräyttää lapsille ruokien lisäksi myös tuoreet sämpylät ja raikkaat smoothiet. Sokerittomalla ruokavaliolla oleva Pikkukokki syö päiväkodissa lisäksi välipalana omia hedelmiä, jogurtteja ja viilejä.

Perjantaina syömme ex tempore mitä herkkuja mieleen tuleekaan -  tai mitä lähikaupasta ja -alkosta, omasta pakastimesta ja viinikaapista löytyy. Lauantaina ja sunnuntaina syömme lounaat tavallisesti ravintoloissa ja lauantai-illaksi panostamme viikon kohokohta-illallisen raaka-aineisiin erityisen paljon. Perjantain ja lauantain kauppalaskut saattavatkin olla moninkertaiset su-to-laskuun verrattuna.

Miltä tämä sitten näyttää konkreettisesti yhden kuukauden aikana? Kesäkuu ei ollut kuukausista tyypillisimpiä, mutta monipuolisuudessaan kuvaa ruokailujamme aika hyvin. Kiirettä on pidellyt keskivertokuukautta enemmän, mistä kielivät kaksi päivää putkeen syödyt ruokalajit ja luvattoman usein lautaselle päätyneet valmistuotteet (grillimakkarat, ranskalaiset, hodarit, lihikset - huhhuh...). Niitä tulikin tässä kuussa syötyä koko vuoden tarpeiksi ja vielä näin julkisesti tunnustettuna. Blogirealityä parhaimmillaan! :)

Viikko 1

ke 1.6.
halloumi-parsa-pasta

to 2.6.
pizzatorstai: flammkuchen

pe 3.6.
- tilli-ranskankermalla kuorrutettu uunilohi

la 4.6.
saksanhirven kruunukyljyksiä, kısır-salaattia ja ruohosipulidippiä
- grillattuja jättikatkarapuvartaita ja kısır-salaattia

su 5.6.
- lounascurryt Mount Nepal Tapiolassa
grillatut maissintähkät, grillimakkaraa ja caprese



Viikko 2

ma 6.6.
- minestronekeitto

ti 7.6.
haldi dahi ka shorba eli kurkuma-jogurttikeitto

ke 8.6.
-  paraguayo-mustapapusalaatti

to 9.6.
tortillalasagne

pe 10.6.
- tapaksia, mm. gambas al ajillo, juustoja, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, leipää

la 11.6.
- 4 ruokalajin maistelulounas ravintola Askissa Kruununhaassa
rukiinen raparperikakku
- ranskalaiset ja grillimakkaraa

su 12.6.
- sushibuffet Fuku Supreme Sellossa
- bbq-porsaankylkeä ja belugalinssejä



Viikko 3

ma 13.6. ja ti 14.6.
välimeren lihapullat & artesaanipasta

ke 15.6.
pinaatti-rahkalasagne

to 16.6.
- Familian grilli-ilta (Pikkukokille kotona jauhelihakastiketta ja perunoita)

pe 17.6.
- foliossa grillattua kokonaista yrttilohta ja ruisleipää

la 18.6.
- hampurilaiset Funky Burger Tapiolassa
chimichurri-tomaatteja sekä grillattua maminhaa Frank Ostinin tapaan

su 19.6.
tomaattinen rapucurry
- hot dogit



Viikko 4

ma 20.6.
- ananas-tonnikala-täytteiset lämpimät voileivät

ti 21.6. ja ke 22.6.
spaghetti alla puttanesca

to 23.6.
- lounaskebapit ravintola Angelassa Mikkelissä
- pulled wild boar burgers eli nyhtökarjupurilaiset

pe 24.6.
- pulled boar burgers
- raparperi-blondiet
- villisikaa vartaassa sekä grillattuja juusto-pekonisieniä, raparpekonia, paprikoita, sipuleita ja perunoita

la 25.6.
- savustettua merilohta ja uusia perunoita
- villisikaragú

su 26.6.
- tomaatti-vuohenjuustokeitto
- jauhelihapihvit ja sipuli-perunanyytit grillissä
- muurikkaletut



Viikko 5

ma 27.6.
- höyrytettyjä lihapiirakoita ja nakkeja
- lapsellisen helppo sesonkisalaatti

ti 28.6. ja ke 29.6.
- paprikainen jauhelihakastike riisillä

to 30.6.
pizzatorstai: vehnätön pizzapiirakka

Bonuskuva: juhannuksena söimme villisianniskaa kolmella tapaa. Nyhtövillisikaburgereista tuli taivaallisia, villisikaragusta samoin, mutta kuten vähän etukäteen ounastelimmekin, vähärasvainen liha ei mureutunut vartaassa tuntien pyörimisenkään jälkeen, jatkuvasta valelusta huolimatta. Aina ei voi voittaa... Onneksi grillissä valmistui myös kasoittain muita herkkuja, mm. somehitti raparpekonia. Oli muuten vinkeä yhdistelmä!

16. heinäkuuta 2016

Bbq-porsaankylkeä ja belugalinssejä

Murea ja rasvainen porsaan kylki on yksi parhaista grilliherkuista kaikessa epäterveellisyydessään. Mehukkuus, rasvaisuus ja bbq-glaseeraus ovat täydellisen vastustamaton yhdistelmä.

Lisukkeeksi sopivat kevyet ja maukkaat uuden sadon vihannekset kuten retiisit ja nopeasti grillattu porkkana sekä uskomattoman maukas uuden sadon nauris. Koko komeuden kruunaa itäisen Välimeren maustein höystetyt belugalinssit.

Ei huono taaskaan.

Linssien resepti on napattu Glorian ruoka & viini -lehden numerosta 7/2015.

Grillattu porsaankylki
1 kg possun kylkeä
2 sellerin vartta
2 uuden sadon porkkanaa (säästä naatit)
2 laakerinlehtiä
1 keltasipuli
5 maustepippuria
1 tkl suolaa
uusien porkkanoiden naatit
bbq-kastiketta

Ota kylki lämpenemään ja siisti siitä tarvittaessa suurimmat kalvot. Pilko sellerit ja porkkanat reiluiksi lohkoiksi. Säästä porkkanoiden naatit. Laita iso kattila liedelle ja lisää sinne pari-kolme litraa vettä. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää kiehuvaan veteen sellerit, porkkanat, laakerinlehdet ja halkaistu sipuli. Ripottele joukkoon maustepippurit ja suola. Lisää liemeen vielä porkkanoiden naatit ja possun kylki.

Keittele possua liemessä miedolla lämmöllä vähintään kaksi tuntia tai niin kauan kunnes kylki on mureaa.

Nosta kylki liemestä ja anna jäähtyä reilusti. Kuumenna grilli todella kuumaksi ja grillaa possun kylkeä ensin nopeasti molemmin puolin. Sivele tämän jälkeen bbq-kastiketta pintaan ja jatka grillausta. Käännä kylkipalaa välillä ja sivele lisää kastiketta. Jatka näin muutaman kerran ja nosta possu grillistä. Siivuta reiluiksi annospaloiksi ja tarjoile belugalinssien kanssa.

Sitruunalinssit
1,5 dl belugalinssejä
1 tl suolaa
1 säilötty sitruuna
0,5 rkl oliiviöljyä
0,5 tl jeeraa
0,5 dl silopersiljasilppua

Huuhtele linssit. Laita litra vettä kiehumaan ja lisää sinne suola. Puolita säilötty sitruuna ja lisää toinen puolikas keitinveteen. Lisää joukkoon linssit ja keitä noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä.

Hienonna toinen sitruunan puolikas todella pieneksi silpuksi. Valuta kypsät linssit ja lisää silputtu sitruuna sekaan. Sekoita joukkoon myös oliiviöljy, jeera sekä silputtu silopersilja.

Lisukkeet
1 uuden sadon nauris
merisuolaa
nippu uuden sadon porkkanoita naatteineen
loraus oliiviöljyä
kourallinen retiisejä

Viipaloi nauris ohuiksi siivuiksi esim. mandoliinilla ja suolaa ne. Anna nauriksen itkeä muutaman minuutin ajan ja kuivaa siivut sen jälkeen talouspaperilla. Halkaise porkkanat ja öljyä ne. Grillaa kuumassa grillissä, mutta jätä napakoiksi. Halkaise retiisit. Kasaa lisukeannos lautaselle.

15. heinäkuuta 2016

Antilooppia, tattaria ja paahdettua paprikaa

Mökin pakastimessa odottaa ihania antiloopinpihvejä, mutta mitä syödä niiden kanssa? Vaikutteita voisi tietysti ottaa hyppyheikkien kotimaasta Etelä-Afrikasta, mutta mökin pienelle "lähikaupalle" 10 kilometrin päässä ei kannata asettaa liian kovia tavoitteita. Siispä kauppaan pyörimään ja hyllyjen välissä antiloopeille lennosta kaveria keksimään!

Tattarisuurimoista, paprikasta, persiljasta ja limetistä syntyi helposti ja nopeasti ihan erinomainen cross kitchen -lisuke, joka sopii mainiosti tarjottavaksi monenmoisen grillatun kera. Kannattaa siis kokeilla - niin tattarilisuketta kuin antilooppipihvejäkin!

Kauniin tummanpuhuva antiloopinliha on lähes rasvatonta, joten pihvit kannattaa paistaa voisulalla valellen. Liha kannattaa jättää mediumiksi, ihan maksimissaan tuohon käyttämäämme 54 asteeseen. Lihan sisälämpötila on muuten asia, josta meillä saadaan lähes joka kerta aikaan hyväntahtoinen perheriita kahden nälkäisen ja kaikkitietävän kokin välillä - minä kun söisin lihan yleensä monta astetta raaempana kuin O. Pihvien osalta lämpötilansäätö jokaisen omaan makuun sopivaksi on onneksi helppoa, mutta paistien suhteen keskustelu käykin sitten kuumempana :)

Paprika-tattari-lisuke
2 keltaista paprikaa
1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
3 dl kasvislientä
1 ruukku persiljaa
0,5 limetin mehu
mustapippuria

Kuumenna grilli. Leikkaa paprikat neljään osaan. Paahda paprikanpaloja grillissä kuoriosa alaspäin niin, että kuoret mustuvat kunnolla. Nosta paprikat muovipussiin ja sulje pussi tiiviisti. Anna paprikoiden höyrystyä pussissa vartin verran niin että mustuneet kuoret irtoavat helposti. Irrota kuoret varovasti sormin ja kuutioi paprikat sitten pieniksi paloiksi.

Keitä tattarisuurimoja kasvisliemessä 10 minuutin ajan ja valuta liemi sitten pois. Sekoita paprikakuutiot tattarin joukkoon. Hienonna persilja ja lisää seokseen. Purista joukkoon vielä puolikkaan limetin mehu ja rouhi sekaan mustapippuria.

Antiloopin pihvit
250 g antiloopin fileepihvejä (2 x 125 g, Familian pakasteena)
1 rkl rapsiöljyä
75 g voita
merisuolaa
mustapippuria

Ota lihat sulamaan jääkaappiin edellisenä päivänä ja nosta ne lämpenemään huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta. Voitele pihvit ohuelti öljyllä ja ruskista ne nopeasti grillissä kuumalla parilalla. Sulata voi paistinpannussa ja siirrä pihvit kypsymään pannulle.

Valele lusikalla voita pihvien päälle. Jatka valelua, kunnes niiden sisälämpö on 54 astetta, Nosta pihvit folion päälle ja kääri folio löyhästi kiinni. Anna lihojen vetäytyä viitisen minuuttia. Suolaa ja pippuroi pihvit ja leikkaa ne poikkisyin ohuehkoiksi viipaleiksi.


Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

12. heinäkuuta 2016

Pannupizza spelttijauhoista

Taannoinen piirakkamainen FODMAP-pizzakokeilumme sai jatko-osan, kun halusimme kokeilla tehdä ihan oikeaa pizzaa kyseistä ruokavaliota noudattavien iloksi. Low FODMAP diet on kaikkine rajoitteineen siitä kiitollinen erikoisruokavalio, että useimmille fodmappaajille sopii muuten vatsanpuruja aiheuttavista viljoista kuitenkin speltti. Spelttijauhoista taas syntyy aivan upean kuohkea ja hienonmakuinen pizzataikina, jota kannattaa kokeilla, vaikkei fodmapeista olisi koskaan kuullutkaan. Yksi parhaista, jos ei paras meillä pyöräytetty pizzataikina!

FODMAP (Fermentable, Oligo-, Di-, Mono-saccharides and Polyols) tarkoittaa paksusuolessa fermentoituvia, lyhytketjuisia hiilihydraatteja, kuten fruktaani ja raffinoosi. Nämä aiheuttavat ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsiville erilaisia vatsan kipu- ja turvotusoireita. Jopa 9000 vuotta viljelty vehnänsukuinen speltti sisältää muita viljoja merkittävästi vähemmän FODMAPeja, mikä tekee siitä vatsaystävällisen ja hyvin siedetyn.

Taikinasta tuli erinomaista jo tunninkin kohotuksella, mutta jos kärsivällisyys riittää, kannattaa spelttipizzakin leipoa roomalaisen levypizzan tyyliin niin, että taikina saa kohota jääkaapissa kaikessa rauhassa kolmen vuorokauden ajan.

Idean spettijauhojen käyttöön pizzataikinassa saimme Sivumaku-blogista.

Spelttipizza
spelttitaikina:
3 dl vettä
25 g tuorehiivaa
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl hienoa merisuolaa
8 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 dl täysjyväspelttijauhoja

tomaattikastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua  timjamia
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl punaviinietikkaa
400 g Mutti-tomaattimurskaa
mustapippuria
merisuolaa

täytteet:
2 dl vastaraastettua mustaleima-emmental-juustoa
100 g kirsikkatomaatteja
50 g schwartzwaldin kinkunsiivuja
1 ruukku basilikaa

Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi ja liuota sen joukkoon hiiva. Mittaa sekaan öljy ja suola. Vaivaa mukaan jauhot niin, että taikina on pehmeää, mutta ei kuitenkaan tartu sormiin. Kun taikina on saanut sopivan sitkoisan rakenteen, pyöräytä se palloksi ja peitä taikinakulho liinalla. Anna taikinan kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa tunnin ajan.

Valmista taikinan kohotessa tomaattikastike. Kuullota kuivamausteita öljyssä miedolla lämmöllä parisen minuuttia. Lisää joukkoon etikka ja tomaattimurska. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kasaan miedolla lämmöllä niin, että kastike muuttuu sakeaksi tahnaksi. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile taikinasta sormin uunipellin kokoinen levy (varo rikkomasta kohoamisen aikana muodostuneita ilmakuplia). Nosta levy varovasti öljytyn uunipellin päälle (älä käytä leivinpaperia, koska pizza ei kohoa sen päällä yhtä hyvin).

Kuumenna uuni 250 asteeseen (älä käytä kiertoilmatoimintoa, se kuivattaa pizzan).

Levitä tomaattikastiketta pizzapohjalle. Raasta sitten päälle emmentaljuusto. Halkaise kirsikkatomaatit ja asettele ne juustoraasteen päälle.

Paista pizzaa uunin keskitasolla 20 minuuttia. Valmiin pizzan pohja on kauttaaltaan rapea ja pinta on saanut kauniin paistovärin.

Riivi schwarzwaldin kinkunsiivut palasiksi ja irrota basilikapuskasta lehdet. Asettele kinkunpalat ja basilikanlehdet pizzan päälle juuri ennen tarjoilua.

6. heinäkuuta 2016

Lapsi, perhe ja ruoka

Rasti seinään, meillä nautiskeltiin juuri ensimmäisen kerran "lastenruokaa"! Jep, täällä ilmoittautuu kaksi pilttipurkit ja smoothiepussit aikanaan kaukaa kiertänyttä, kaiken itse tehnyttä ärsyttävää supervanhempaa... Sitä en tiedä, onko näillä asioilla minkäänlaista korrelaatiota, mutta joka tapauksessa meillä asustaa kaksi vuotta ja kolme kuukautta vanha kaikkiruokainen gourmethirmu. Toivotaan, että rakkaus ruokaan ja ruoanlaittoon säilyy läpi vuosien!

En ole tainnut kirjoitella tänne sen enempää Pikkukokin aterioinnin alkutaipaleesta, joten tässä postauksessa on jo ihan itsellekin muistiinpanoja aiheesta. Teille muille varoituksen sananen: tekstissä esiintyy tarkoituksella myös kärjekäs besserwisser. Etene siis omalla vastuulla tai skippaa lätinät suosiolla ihanaan Familia Kids -salaattireseptiin asti :)

Nelikiloisena syntynyt, äidinmaidolla hyvin kasvanut Pikkukokki sai ensimaistiaiset kiinteää ruokaa täytettyään neljä kuukautta. Soseutimme mm. parsakaalia, porkkanaa, bataattia, palsternakkaa ja avokadoa. Ensimmäisistä suupaloista alkoi myös hellyyttävä, mutta erittäin kovaääninen ja edelleenkin kuuluva mm-mm-mm-maiskutus. Ruokailusta tehtiin positiivinen juttu ja uusia raaka-aineita ihmeteltiin ja ihasteltiin yhdessä.

Noin kuukauden kuluttua kiinteiden aloituksesta karkeutin soseita aika nopeaan tahtiin niin, että pääsimme soseutuksesta kokonaan eroon ja tarjoilimme lapselle lusikalla pieniä paloja kasviksia. Höyrytetty kesäkurpitsa ja munakoiso maistuivat aivan erityisen hyvältä ja vähän myöhemmin syöntikerralla saattoi upota kokonainenkin koiso.

Olikohan Pikkukokki sitten puolivuotias, kun lisäsimme ruokavalioon lihaa ja kalaa. Valmistimme ensimmäiselle liha-aterialle pitkään hauduttaen nyhtypossumaista riivittyä lihaa ja sekoitimme lihasilpun kasvisten joukkoon. Samoihin aikoihin mukaan tulivat myös erilaiset puurot. Ruokia teimme kerralla enemmän ja pakastimme, aluksi jääpalakuutioina ja myöhemmin pienissä rasioissa. Olimme liikkeellä vauvavuotena todella paljon ja ruoat kulkivat näppärästi mukana pienessä PackIt-kylmälaukussa.

Puolen vuoden tietämillä saimme maksaa myös vanhemmuuden oppirahoja, kun Pikkukokki-parka kärsi ensimmäistä ja onneksi ainoaa kertaa pahasta ummetuksesta. Vika oli varmasti meissä, kun emme ymmärtäneet rajoittaa annoskokoja toisen syödessä niin innolla. Samainen ongelma on säilynyt näihin päiviin asti; hyvän ruokahalun varjopuolena Pikkukokilta tuntuu puuttuvan minkäänlainen järki siitä, kuinka paljon kerralla kannattaa syödä. Vaatii valppautta valvoa, paljonko ruokaa kerralla menee, ettei tyyppi ahmi itselleen pahaa oloa.

Puolivuotiaasta vuoden ikään laajensimme vähitellen raaka-aineiden repertuaaria ja lisäsimme mukaan laajasti myös mausteita ja yrttejä. Sormiruokaillen vedeltiin mm. kurkkutikkuja, mutta pääosin Pikkukokkia syötettiin lusikalla ja hän opetteli samalla itsekin käyttämään lusikkaa. Itse syöminen kiinnosti varmasti myös siksi, ettei kukaan osannut lapata ruokaa tarpeeksi nopeasti pikku ahmatin kitaan... Vuoden ikäisenä lusikka pysyi jo kauniisti omassa kädessä ja kukin sai keskittyä omiin annoksiinsa.

Lukiessani vauvavuotena Facebookissa Sormiruokailijat-ryhmän kirjoituksia tuskailin ihmisten mustavalkoisuuden kanssa. Miksi ihmeessä vaihtoehtoina nähdään vain kokoaikainen sormiruokailu tai soseet? Meillä lopetettiin ruoan soseuttaminen kuukaudessa ja nautiskeltiin suupaloja siististi ja helposti lusikalla. Eikä tuo lapsi varsinaisesti Sormiruokailijat-ryhmässä stereotypisoidulta "traumatisoituneelta syöttöporsaalta" silti näytä :)

Pikkukokin täytettyä yhdeksän kuukautta vaihdoimme O:n kanssa kotona vahtivuoroa ja minä palasin töihin. Poika sattui onneksi samaan aikaan vierottamaan itsensä imetyksestä ihan oma-aloitteisesti, se ei vain enää kiinnostanut häntä. Ongelmitta rintamaidosta luopuminen ei kuitenkaan todellakaan sujunut, sillä itsepäinen pikkutyyppi ei suostunut koskemaan korvikkeeseen tai edes veteen pitkällä tikullakaan. Meni viikon päivät, tuskahikeä ja itkua (ja paljon nestettä sisältäviä ruokia ja puuroja), ennen kuin Pikkukokki luovutti ja alkoi juoda lasista (tuttipullo ja nokkamuki eivät kelvanneet). Vaikka olin pumppaillut maitoa ja poika oli siten tottunut pienenä juomaan myös pullosta, korvike maistui aivan ilmeisen hirveälle (ja niinhän se kyllä totuuden nimissä maistuukin, oli pakko kokeilla). Oppina tästä voi todeta, että jos imetys loppuu ennen vuoden ikää, korviketta kannattaa aika-ajoin tarjoilla jo aiemmin. Suositusten mukaisten valtavien maitomäärien tarjoilu on muutenkin yhtä tuskaa. Onneksi korvikejauhetta sai kätkettyä jäähtyneen puuron sekaan ja viilit ja jogurtit tulivat mukaan jo 10 kuukauden iästä.

Aamulla puuroa, lounaaksi kunnon ruokaa, välipalaksi hedelmiä ja myöhemmin myös viiliä tai jogurttia, päivälliseksi taas kunnon ruokaa ja iltapalaksi jotain toista puuroa. Aamu- ja iltapalavalikoimat laajentuivat vuoden iässsä myös Talk-muruihin ja Weetabixeihin. Vaikka olemmekin poissa kotoa paljon, pidämme huolta rutiineista ja aikataulutetusta syömisestä. Koko perhe on ruokapöydässä aina, kun se vain on mahdollista ja yleensä se onneksi on.

Vuoden iässä O:kin palasi töihin ja Pikkukokki aloitti varhaiskasvatustaipaleensa. Onneksi kodin lähellä sattui sijaitsemaan päiväkoti, jossa nuori mies viihtyy mainiosti ja jossa vieläpä on oma keittäjä, joka pyöräyttää ruokailijoille kotiruoan kaveriksi niin tuoreet leivät kuin välipalasmoothietkin. Omat sokerittomat extravälipalat (jogurtit, viilit ja hedelmät) kulkevat edelleen Pikkukokin mukana päiväkotiin. Muuten herra on syönyt niin kotona, ravintoloissa kuin tietysti päiväkodissakin täysin samaa ruokaa kuin muutkin.

Maissinaksuihin yms. naposteltavaan emme ole koskeneet ja välipalaa syödään vain kerran päivässä iltapäivällä. Vaikka lisättyä sokeria Pikkukokki ei tosiaan vielä saakaan (eikä ymmärrä sellaista haluta), olemme vähitellen alkaneet viikonloppuiltapäivisin myös herkutella. Palasiksi pilkotut kuivatut aprikoosit ovat Pikkukokista ihan parasta, samoin karpalot ja rusinat. Jäätelökoneella pyöräyttää banaanilla makeutetun jäätelön ja hyydytetty smoothiekakku maistuu juhlapäivinä. Palanpainikkeeksi herra ryystää kahvipöydässä teekupistaan rooibosta tms. yrttihauduketta.

Kun nyt aloitin myös avautumisen, eräs asia, joka saa lapsiperheruokailuissa hermoni kiristymään ovat ravintolat. Tai siis niiden sotkuiset lattiat. Lapsi oppii kyllä hyvinkin pienenä, reilusti alle vuosikkaana, ettei ruokaa heitetä lattialle. Sitä kutsutaan kasvattamiseksi, ei traumatisoinniksi. Jos kuitenkin antaa lapsen "olla lapsi" ja viskoa ruokaa minne sattuu, on se tietysti jokaisen oma valinta, mutta jälkikasvun jälkien korjaus ei tällöin ole ravintolan, vaan vanhemman tehtävä. Liian monta kertaa olen sivusta hampaita kiristellen seurannut, kuinka naapuripöydässä lapsen ympärille lentää parin metrin säteelle hirveä määrä ruokaa ja vanhemmat kävelevät vain tyynesti pois tilanteesta. Vahinkoja sattuu tietysti meilläkin, mutta ennen poistumista vilkaisen aina pöydän alle ja kerään mahdolliset miinat lautasliinaan. Näin ravintolat pysyvät lapsiystävällisinä paikkoina jatkossakin.

Ruokapöytään emme ole tuoneet leluja tai muuta viihdykettä, pöydässä on keskitytty ihmettelemään lautasella olevia herkkuja tai ympäröivää mailmaa. Leikeissä ruoanlaitto on toisaalta vahvasti mukana. Jos Pikkukokilta kysyy, hänen lempiruokaansa ovat sushi, ravut ja mustekala, joten veimme herran kaksivuotissyntymäpäivänään syömään ravintola Yumeen. Vaikka track recordimme ravintolasaralla onkin erinomainen ja syömme ulkona viikoittain, täytyy myöntää, että vähän jännitti, miten herra jaksaa istua tyylikkäämmässä paikassa läpi pitkän maistelumenun.

Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin totesin, että huoli oli ollut täydellisen turha. Jälkiruoaksi mukava henkilökunta toi synttärisankarille vielä yllätyskulhollisen tuoreita hedelmiä ja marjoja. Niiden keskellä paloi kynttilä, jonka Pikkukokki silmät loistaen puhalsi. Siitä ravintolakokemuksesta puhuttiin meillä pitkään!

Vielä vaativampaan testiin Pikkukokki pääsi kesäkuun alussa, kun päätimme ex tempore varata seuraavaksi päiväksi lounaan Michelinravintola Askiin. Paikan avautuessa lauantaina oven takana seisoi kauluspaitansa tarkasti valinnut innokas nuori mies. Syöttötuoleja ei ravintolassa ollut, eikä sellaista olisi tarvittu.


Tilasimme kaikille kolmelle neljän ruokalajin menut, itsellemme puolikkaat viinipaketit ja Pikkukokille omenamehua. Pikkukokkia kohdeltiin koko ruokailun läpi ihanasti kuin ketä tahansa asiakasta. Nautiskelimme keittiön tervehdyksistä jälkiruokaan asti puolisentoista tuntia innosta hihkuen, mutta viimeisen annoksen kohdalla alkoivat päiväunet puskea päälle ja jälkiruoka jäi Pikkukokilta kesken. Lähtiessämme tyytyväinen pieni mies kömpi kärryynsä nukkumaan ja menukortti otettiin mukaan muistoksi ensimmäisestä Michelin-ravintolakokemuksesta. Jos tarkkoja ollaan, käynti oli itse asiassa jo toinen, vaikkakin menu vasta ensimmäinen itse nautittu. Pikkukokin ollessa kolmekuukautinen ajelimme nimittäin Saksaan ja herra kiikkui yhtenä iltana sitterissään neljän ruokalajin Michelin-illallisen läpi.

Yksi syy, miksi ruokailun monipuolistamiseen ja suvujuuteen kannattaa panostaa, onkin juuri matkustelu. Vuosi sitten kesällä kuukauden rinkkareissullamme Thaimaahan ja Malesiaan aiheutimme paikallisten keskuudessa suurta hämmennystä tulisiakin ruokia syövällä länsimaisella taaperollamme. Tilanne on koominen, sillä joudun aina herkkähipiäisenä varmistelemaan, että omaan annokseeni ei ole liikaa chiliä eksynyt, noiden miespuolisisten annoksista ei sitten niin väliä. Pitäisikin ottaa taas itseään niskasta kiinni ja totutella syömään kunnolla tulista pöperöä. Sietokyky nousee nopeasti, mutta laskee yhtä lailla nopeasti, olen huomannut.

Mutta nyt jäsentelemättömäksi romaaniksi muodostunut höpötys saa riittää ja palataan takaisin alkuun. Meillä syötiin siis ensimmäistä kertaa nimenomaan lapsille suunnattua ruokaa. Saimme Familialta testiin setin Familia Kids -tuotteita, eli laatulihaa luomuna, lapsen suuhun sopivina annoksina. Ja sopivathan ne supermureat fileepihvit yhtä lailla myös aikuisen suuhun - tällaisten lastenruokien päälle minäkin ymmärrän! Samaten pidän nyt sesongissa olevista ihanan mehukkaista paraguayoista eli lättänistä persikoista. Ne muodostavat kerrassaan oivan makuparin naudanlihan kanssa. Familia Kids -sarjasta löytyy lisäksi kätevinä annosnappeina pakattua naudan luomujauhelihaa. Näppärät kiekot voi käyttää sellaisenaan jauhelihapihveinä tai niistä voi valmistaa lapselle kerta-annoksen muuta ruokaa.


Lapsellisen helppo sesonkisalaatti
Familia Kids -luomunaudan ulkofileepihvejä (300 g paketti)
kananmunia
vihersalaattia (esim. lollo rosso + punapinaatti)
paraguayoja
ruohosipulia
balsamicoa
oliiviöljyä
mustapippuria
sormisuolaa

Ota lihat sulamaan huoneenlämpöön.

Laita kananmunat kattilaan kylmään veteen, peitä kattila kannella ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä, anna kananmunien kypsyä kuumassa vedessä 8 minuutin ajan ja säikäytä ne sitten kylmällä vedellä. Kuori ja halkaise munat.

Riivi salaatinlehdet lautasille. Lorauta perään balsamicoa ja oliiviöljyä ja rouhaise mukaan myös mustapippuria. Viipaloi paraguayot ja lisää ne kananmunien kanssa salaattipedille. Leikkaa nnoksille reilusti ruohosipulia.

Kuivaa sulaneet lihat. Kuumenna paistinpannu, lisää tilkka öljyä ja paista lihoja hyvin nopeasti kummaltakin puolelta hetken verran niin, että ne jäävät mediumiksi. Leikkaa lihat poikkisyin suikaleiksi ja asettele salaatin päälle. Rouhi pinnalle suolaa (ei lapsille) ja mustapippuria.



Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

5. heinäkuuta 2016

Pulled boar burger - revittyä villisikaa

Juhannuksen ruokalista koostui pääasiassa villisiasta, ja sitähän riitti. Tästä vajaan 6 kilon villisian niskasta kirjoiteltiinkin aiemmin jo pitkät pätkät.

Villisian niska tuntui olevan parhaimmillaan pitkään haudutettuna, ragùna ja nyhtökarjuna. Nyhtökarju maistui erittäin hyvin pienen burgerin välissä yksinkertaisen salaatin ja marinoitujen punasipulien sekä savujuuston kera.

Makuhan villisiassa on jotain aivan muuta tietysti kuin jalostetussa kesysiassa, joten siihen vertaaminen lienee turhaa.

Villisiassa on kuitenkin erittäin tiivis, intensiivinen, mutta silti melko mieto riistan maku, joten se soveltuu myös henkilöille, jotka omasta mielestään eivät riistan mausta pidä... Todistetusti myös muuten nirsot tapaukset ovat nauttineet tätä herkkua hyvällä ruokahalulla, kiitosten saattelemana!

Nyhtövillisika
1,5 kg villisian niskaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 rkl savupaprikajauhetta
savustettua suolaa
savustettua mustapippuria
paistopussi
0,5 dl savuista bbq-kastiketta (esim. hikkorisavu)
paistolientä

Paloittele villisian niskat reilunkokoisiksi kuutioiksi. Hiero pintaan valkosipulijauhe ja savupaprikajauhe. Rouhi sekaan reilusti savustettua suolaa ja savustettua mustapippuria. Laita villisiat paistopussiin ja nosta korkeareunaiseen uunivuokaan.

Laita uuni 100 asteeseen ja siirrä villisika kypsymään sinne noin 8 tunniksi. Ota sika uunista ja ota paistopussista lientä talteen muutama desi. Valuta loput nesteet pois ja levitä villisian niska uunivuokaan. Revi kahdella haarukalla lihat riekaleiksi ja sekoita joukkoon noin puoli desiä savuista bbq-kastiketta. Lorauta perään myös paistolientä ja sekoita hyvin.

Nosta uunivuoka vielä 100-asteiseen uuniin noin tunniksi. Lisää tarvittaessa joukkoon paistolientä, ettei liha pääse kuivumaan. Maista ja mausta vielä tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile esim. grillatun ciabattan, juuston, rucolan ja marinoitujen punasipulien kera.

Marinoidut punasipulit
2 punasipulia
0,5 dl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa
rouhaisu mustapippuria
1 rkl sokeria

Viipaloi punasipulit ja laita ne laakealle lautaselle. Lorauta päälle etikka, rouhi perään suola ja mustapippuri. Ripottele sekaan vielä sokeri ja sekoita sipulit hyvin. Anna maustua huoneenlämmössä vähintään puoli tuntia. Valuta sipulirenkaat hyvin ja tarjoile sämpylän välissä.

Lisäksi
ciabatta-sämpylöitä
juustoa
rucolaa
oliiviöljyä

Halkaise sämpylät ja sivele leikkuupinnat oliiviöljyllä. Grillaa sämpylänpuolikkaita kuumalla grillillä hetken per puoli. Lado sämpylän väliin revittyä villisikaa, juustoa, rucolaa ja marinoituja punasipuleita. Nauti.




Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

3. heinäkuuta 2016

Vehnätön pizzapiirakka tattarista, hirssistä ja riisistä

"Tonton-ruoka" on ihan oma taiteenlajinsa. Kokeilimme tehdä pizzataikinan FODMAP-rajoituksia noudattaen riisi-, hirssi- ja tattarijauhoista. Lopputuloksena oli ihan kiva piirakkapohjamainen pizza, siis pizzapiirakka. Eihän sitkottomalla taikinalla paljoa tekemistä ole italialaisen pizzan kanssa, mutta ihan mukavaa vaihtelua se toi pizzatorstai-iltaan. Reseptiin poimin ideoita mm. Yrttipurkki-blogista.

Sen verran asia jäi kuitenkin vaivaamaan, että vaivasimme heti seuraavana päivänä spelttijauhoista melko lailla täydellisen FODMAP-pizzan. Lähiaikoina julkaisulistalla on siis myös aivan erinomaisen speltti-pannupizzan ohje!

Vehnätön pizzapiirakka
taikina:
3,5 dl vettä
25 g hiivaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl hienoa merisuolaa
2 tl valkoista sokeria
1 rkl psylliumjauhetta (esim. Vi-Siblin)
3 dl riisijauhoa
2 dl hirssijauhoa
2 dl tattarijauhoa

kastike:
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl ruohosipulisilppua
mustapippuria

täytteet:
125 g Mozzarella di Bufala Campana -juustoa
100 g vihreitä oliiveja
50 g salamia
kourallinen punapinaattia

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää mukaan öljy, suola, sokeri ja psylliumjauhe. Sekoita ja anna psylliumjauheen turvota vedessä hetkisen. Sekoita nesteen joukkoon jauhot ja vaivaa taikina tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Peitä taikina liinalla ja anna sen kohota tunnin verran. Taikina ei kohoa paljoa, mutta joitain isompiakin ilmakupia siihen kuitenkin ilmestyy.

Sekoita kastikkeen öljy ja viinietikka keskenään ja lisää mukaan hienonnettu ruohosipuli ja muutama rouhaisu mustapipuria. Levitä kastike tasaisesti pohjan päälle. Riivi mozzarella paloiksi ja asettele pizzalle.

Paista pizzaa 225-asteisessa uunissa 20 minuutin ajan. Viimeistele pizza ennen tarjoilua salamisiivuilla ja punapinaatin lehdillä.

1. heinäkuuta 2016

Grillattua ibericon presaa ja romesco-kastiketta

Presa on grillilihojen kuningas, ja sitä on tullutkin tehtyä jo useampaan kertaan. Presasta on kirjoiteltu aiemmin jo pitkät pätkät, joten tällä kertaa tämä herkku ei suurempia esittelyjä enää kaipaa. Sen voi todeta, ettei tästä lihasta saa tarpeekseen kovin helpolla.

Presaa grillatessa kannattaa olla tarkkana sisälämmön kanssa, liha menee helposti ylikypsäksi. 62 astetta on ehdoton maksimi sisälämmölle, jonka jälkeen liha laitetaan hetkeksi folioon lepäämään.

Tällä kertaa lisukkeeksi valmistui uskomattoman hyvää romesco-kastiketta, joihin vinkkiä saimme tästä ja täältä. Lisäksi paistoimme voissa siivutettuja perunoita sekä ruusulehtikaaleja.

Syökää ibericoa, se kannattaa. Aina.

Romesco
1,5 dl kuorittuja manteleita
5 kpl valkosipulinkynsiä
2 punaista paprikaa
iso siivu vaaleaa leipää
1 punainen keskivahva chili
merisuolaa
oliiviöljyä tarvittaessa

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita uunipellille kuoritut mantelit ja valkosipulinkynnet kuorineen. Lohko paprikat neljään osaan ja laita pellille. Heitä myös leipäsiivu pellille ja tyrkkää pelti uuniin. Anna manteleiden paahtua noin 8-10 minuuttia tai kunnes mantelit ovat saaneet vaaleanruskean värin. Käännä leipä tässä kohtaa ja paahda vielä muutama minuutti toiselta puolelta.

Anna paprikoiden, chilin ja valkosipulien paahtua vielä ainakin 10 minuuttia tai kunnes paprikoiden pinta alkaa olla musta. Kun paprikat ja chilit ovat valmiita, laita ne muovipussiin vetäytymään noin 10 minuutiksi.

Laita kaikki ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää tarvittaessa joukkoon oliiviöljyä notkistamaan kastiketta. Mausta suolalla.


Grillattu presa
700 g ibericon presaa
merisuolaa
mustapippuria

Ota liha lämpenemään hyvissä ajoin ennen valmistusta ja suolaa se kauttaaltaan. Anna suolautua tunti-pari. Grillaa presa kokonaisena ensin todella kuumassa grillissä nopeasti ja sen jälkeen miedolla lämmöllä, kunnes lihan sisälämpö on 62 astetta. Kääräise liha folioon ja anna vetäytyä 10-20 minuuttia. Pippuroi, siivuta ja tarjoile esim. perunoiden, paistettujen ruusulehtikaalien ja romescon kera.



Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.