31. joulukuuta 2016

Ruokavuosi 2016

Taas on yksi vuosi saatu kunnialla pakettiin. Viime vuoden tapaan vauhtia riitti vaativan työn ja minuuttiaikataulutetun päiväkotiarjen pyörteissä. Vietin töissä puolet vuodesta esimieheni sijaisena, mikä tietysti oli ihan mahtava kokemus. Mutta kyllähän se totuuden nimissä myös vei veronsa ja välillä olo oli kuin mehupuristimesta tulleella appelsiininriekaleella. Silloin päivän pelastajina toimivat O & Pikkukokki, jotka hoitivat ruoan pöytään ja hymyn huulille. Suuri kiitos siitä!

Jos arki olikin hektistä, vastapainona täytyy sanoa, että perheemme osaa ottaa vapaapäivistä kaiken irti. Lomapäivät niin Savossa järven rannalla mökkeillen kuin Norjan Lapissa tai Atlantin saarilla vuoristoteillä huristellen olivat täynnä aurinkoa, iloa ja tietysti upeita ruokaelämyksiä! Joku kumma siinä on, että tänne blogiin asti reissuista ei tule hyvistä aikomuksista huolimatta juurikaan kirjoitettua. Kävimme kuitenkin kesällä Norjassa ja Madeiralla sekä joulun alla Fuerteventuralla.

Kotimaisista ravintolakokemuksista voiton vie tänäkin vuonna Kotkan lahja maailmalle, Ravintola Vausti. Upea synttärimenu säilyy mielessä vielä pitkään! Mikkelin maanmainiossa Bistro Vileessä tuli myös nautittua parikin pitkän kaavan illallista. Niin se vain näyttää olevan, että pääkaupunkiseudulta poistuminen on ensimmäinen askel kohti kokonaisvaltaisesti onnistunutta ravintolaelämystä.

Valtaosa ruokailuistamme tapahtui tietysti kuitenkin täällä pienen espoolaisen paritalon keittiössä. Kirjoitinkin heinäkuussa kaksi juttua aiheeseen liittyen, toisen lapsiperheiden ruokasuhdetta pohtien ja toisen päivittäistä arkiruokailuamme kuukauden ajan kuvaten.

Olemme vuoden vaihtuessa perinteisesti katsastaneet blogiin vuoden aikana julkaisemamme jutut ja valinneet kunkin kuukauden suosikkiannoksemme. Täältä löytyvät vuoden 2015 ja vuoden 2014 valinnat. Tehtävä on aina yhtä vaikea, sillä vuoden aikana kirjoittamistamme 174 postauksesta osalle kuukausista on osunut aivan syntisen monta taivaallista annosta.

Kunkin kuukauden ykkösten valitseminen ei tuonut esiin yhä kasvispainotteisempaa arkiruokavaliotamme - vastapainona antoisalle Familia-yhteistyölle melkein joka viikolle mahtuu nykyään pari-kolmekin vegepäivää. Toinen tänä vuonna syntynyt perinne, pizzatorstai, loistaa valinnoissa myös poissaolollaan. Suuri rakkautemme ibericoporsaskin pääsi listalle vasta joulukuussa.

Näiden kahdentoista reseptin merkeissä toivotamme teille kaikille mitä parhainta uutta vuotta 2017.


























4 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä mainiot liharuokaohjeet, yleensä tsekkaan ensin Keittotaiteilun, jos minulla on käsissäni joku lihapala, jolle en tiedä mitä tekisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, mahtava kuulla! Täällä seurataan myös tarkasti Campakeittiön liikkeitä :)

      Poista
  2. Isoäiti1/1/17 21:54

    Olipa mukava lukea Teidän vuodesta. Koko perhe on innolla mukana tekemällä yhdessä, jopa Pikkumieskin. Toivotan Teille kaikkea hyvää tälle alkavalle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Isoäiti ja oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista