20. helmikuuta 2017

Kookoksinen turska-pinaatticurry


Nopea, lämmittävä curry on oivaa lohturuokaa, kun orastavan kevään merkit peittyvät loskaiseen lumeen. Näin helmikuun lopussa ei voi vielä puhua edes takatalvesta, mutta yhtä kaikki saisi se kevät jo tulla!

Mainio ohje löytyi BBC GoodFoodin sivuilta, lisäsimme vain reilusti pinaatin määrää.

Kookoksinen pinaatti-turskacurry
1 tl garam masalaa
1 tl kurkumajauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
250 g turskanseläkkeitä
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 cm inkivääriä
400 g kookosmaitoa
250 g pinaatinlehtiä
merisuolaa

tarjoiluun: basmatiriisiä

Sekoita kuivamausteet keskenään. Leikkaa turska suupaloiksi ja hiero puolet mausteseoksesta palojen pintaan.

Kuutioi keltasipuli, hienonna valkosipuli ja raasta inkivääri. Kuullota näitä öljyssä kymmenisen minuuttia ja lisää joukkoon loppu mausteseos. Kuullota vielä minuutin ajan.

Kaada paistoksen sekaan kookosmaito, anna kastikkeen kiehua viitisen minuuttia ilman kantta ja lisää joukkoon turska ja pinaatti. Peitä curry kannella ja anna sen poreilla viitisen minuuttia, kunnes turska on kypsää ja pinaatit nahistuneet curryn joukkoon. Mausta lopuksi suolalla ja tarjoile keitetyn riisin kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti