4. helmikuuta 2017

Runebergin kääretorttu

Runebergintortuista on viime vuosina tehty ties minkälaisia muunnelmia. Tänä vuonna ainakin itselle uutena juttuna someen ilmestyi kuvia muhkeista runebergin kääretortuista. Idea kuulosti näin suurpiirteisemmän leipurin näkökulmasta hyvältä - kääretorttua on huomattavasti vaikeampi pilata kuin perinteisiä sieviä torttuja (joiden tekemiseen meillä ei ole sopivia vuokiakaan).

Valmis kääretorttu maistui erinomaisesti koko perheelle. Vähemmän yllättäen Pikkukokki yritti herttaisimmalla hymyllään ja kohteliailla sanakäänteillään kerjätä vielä toista isoa palasta. Sellainen on kuitenkin luvassa vasta huomenna, kun vietetään kansallisrunoilijamme syntymäpäivää.

Runebergin kääretorttu
taikina:
4 kananmunaa
1,5 dl valkoista sokeria
1 dl mantelijauhetta
0,5 dl perunajauhetta
2 tl ceyloninkanelia
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl mantelirouhetta
3 tippaa karvasmanteliaromia

täytteet:
200 g tuorejuustoa
1 rkl maitoa
2,5 rkl tomusokeria
400 g mesivadelmahilloa

sokerikuorrute
0,5 munanvalkuainen
2 dl tomusokeria

Vatkaa kananmunat kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nostele jauhoseos käsivispilällä varovasti vaahdon sekaan. Mausta taikina karvasmanteliaromilla ja levitä se ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista kääretorttupohjaa 200-asteisessa kiertoilmauunissa noin 8 minuuttia. Levitä pöydälle leivinpaperi ja ripottele sille sokeria. Kumoa kypsä pohja sokeripedille ja rulla leivinpaperi varovasti irti pohjasta. Anna jäähtyä.

Sekoita maito ja tomusokeri tuorejuuston joukkoon ja levitä tahna ohueksi kerrokseksi kääretorttulevylle. Levitä tuorejuuston päälle vadelmahillo ja kääri torttu varovasti rullalle. Nosta torttu kylmään tekeytymään hetkeksi.

Sihtaa kääretörtun päälle ohut huntu leivinpaperia. Sekoita munanvalkuaisen joukkoon tomusokeri ja pursota sokerikuorrute valmiin kääretortun pinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti