8. toukokuuta 2017

Okonomiyaki savulohen kera

Okonomiyakin eli japanilaisen munakasletun valmistusaineet ja annoksen ulkonäkö voivat vaihdella suurestikin alueelta toiselle. Tämä espoolainen savulohiversio sai innoituksensa Glorian ruoka ja viini -lehdessä olleesta ohjeesta, mutta toteutukseen käytimme pienin muutoksin tuttua ja hyväksihavaittua aiemmin julkaisemaamme reseptiä.

Okonomiyaki savulohen kera (3 isoa munakaslettua)
okonomiyaki-kastike:
3 cm inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
(1,5 dl ketsuppia - jätimme pois ja hyvin toimi ilmankin)
1 dl worchestershire-kastiketta
1 dl sakea
1 dl miriniä
2 rkl valkoista sokeria

taikina:
5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl merisuolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl valkoista sokeria
2,5 dl dashi-lientä
500 g kiinankaalia
4 kananmunaa
seesamiöljyä paistamiseen

tarjoiluun:
150 g lämminsavulohta
1 punasipuli
2 kevätsipulia

Valmista aluksi kastike. Raasta inkivääri ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja keitä kastiketta miedolla lämmöllä kasaan niin, että seosta on vajaa puolet jäljellä ja se sakenee.

Sekoita suola, leivinjauhe ja sokeri vehnäjauhojen joukkoon. Sekoita joukkoon dashi-liemi. Hienonna kaali hakkelukseksi, kuullota hakkelusta hetken seesamiöljyssä pannulla ja sekoita sitten taikinan joukkoon. Lisää mukaan kananmunat ja sekoita varovasti.

Kuumenna tilkka seesamiöljyä paistinpannulla ja lusikoi taikinaa pannulle parin sentin paksuinen kerros. Paista pari minuuttia keskilämmöllä, käännä lettu ja paista jälleen parin minuutin ajan. Käännä lettu vielä kerran ja paista parin minuutin ajan. Paista loput letut samalla tavalla.

Tarjoile munakasletut lämminsavulohen, okonomiyaki-kastikkeen sekä viipaloidun puna- ja kevätsipulin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Eikä! Just eilen luin uusinta Mondo-lehteä, ja siellä oli mielenkiintoinen postaus Japanin ruokakulttuurista (Tokio pääosassa). Yksi ravintola oli keskittynyt juuri näihin munakaslettuihin, ja ajattelin itsekin koittaa. No nyt on sitten reseptikin tähän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds think alike :D Maistoin muutama vuosi sitten Japanissa hiroshimalaista, nuudeleita sisältävää versiota ja vei kyllä kielen mennessään! Voisi kokeilla tehdä kotona sitäkin, hmm... :)

      Poista