2. kesäkuuta 2017

Minilomalla Porvoossa

Pittoreski Porvoo sijaitsee melkeinpä kivenheiton päässä pääkaupunkiseudulta ja tarjoaa parin yön minilomalle mukavan valikoiman luksusta. Kun saimme sovittua Pikkukokille helatorstaiviikonlopulle hoitopaikan mummolasta, päätimme jättää suuremman matkustuksen ja lentokenttähötkyilyt väliin ja ajella rentoutumaan leppoisaan Porvooseen.




Majapaikkavalinta oli selvä; pikkuruinen putiikkihotelli Pariisin Ville vanhankaupungin ytimessä oli vihdoin päästävä kokemaan itsekin. Minikokoisella saunalla varustettu huone oli mukava, sänky tarjosi hyvät yöunet ja lähialueen pientuottajia juhlistava aamiainen oli juuri niin mainio, kuin huhut olivat kertoneet. Nappivalinta!


Saatuamme huoneen suuntasimme lounaalle tien toisella puolella jokirannassa sijaitsevaan, Pariisin Villen omistajien kesäravintola Johansiin. Olisin halunnut kokeilla seitanhodaria, mutta niitä ei juuri ollut saatavilla, joten tilasimme molemmat merquesemakkaralla, coleslawilla ja ihanalla rapealla sipulilla täytetyt hodarit sekä niiden kylkiäisenä gratinoidut parmesanperunat. Hodariannokset löytyivät menun pikkunälkään -osastolta, mutta annokset olivat varsin reilut. Mautkin olivat kaikin puolin kohdillaan, joten herkutteluloma sai Johansista erinomaisen startin.


Jälkkäriksi ostimme parin korttelin päässä sijaitsevasta PetriS Chocolate Roomista aivan taivaallisia käsintehtyjä praliineja. Miten hyvää suklaa voikaan olla! Suklaapuodista tarttui mukaan myös tuliaispaketti Pikkukokkia ansiokkaasti viihdyttäneelle mummille ja naapurin lastenvaatekaupasta Villervallan papaukaija-t-paita Pikkukokille.

Pian käsillä olikin sitten jo iltapäiväkahviaika. Vastasimme hotellin kanssa samassa korttelissa sijaitsevan Cafe Postresin jäätelöiden kutsuun. Samuli Wirgentiuksen Helsingissä vuoteen 2014 asti toiminut, Michelin-tähden 2008 saanut ravintola Postres avautui nimittäin Porvooseen artesaanikahvilan muodossa reilu vuosi sitten yhteistyössä Pariisin Villen omistajien kanssa.

Vakka näyttää kantensa valinneen, myhäilin mielessäni, kun molemmat marssimme pöytään identtisten jäätelöannosten kera: pistaasia, kirsikkaa ja passionhedelmää (ks. kuva Instan puolelta). Parhaimman maun tittelin vei tällä kertaa ihanan täyteläinen, kermaisen pähkinäinen pistaasijäätelö.


Illan tullen suuntasimme saunanraikkaina päivälliselle kaupungin ykkösravintola SicaPelleen. Myös tunnelmallinen SicaPelle ja sen yläkerrassa sijaitseva putiikkihotelli Onni kuuluvat saman Porvoo-mafian omistukseen - Stenrosin pariskunta tuntuu onnistuvan, mihin ikinä ryhtyykään.

Huhu tosin kertoo, että palvelukokonaisuuden osaomistajana ja SicaPellen keittiömestarina työskennellyt Samuli Wirgentius on jättänyt yhteistyön Stenrosien kanssa ja keskittyy jatkossa jäätelöbisnekseen, mikä Postresin jäätelöitä maistellessa ei toisaalta ole ollenkaan hullumpi idea.


Kävimme SicaPellessä viimeksi syksyllä 2014, jolloin keittiössä hääräsi vielä Benjamin Frostell (joka taas on vasta siirtynyt Porvoossa Brasserie L’amourin keittiömestariksi - piiri pieni pyörii). Wirgentiuksen kausi jäi siis SicaPellessä meiltä välistä, mutta nykyisen keittiömestari Simona Milazzon tyyli vakuutti meidät yhtä lailla. Huipputaitava sommelier Lauri Vainio loihti laseihin annosten kanssa mainiosti sopivat viinit mielenkiintoisine taustatarinoineen. O:n illan kruunasi kahvin kanssa nautittu supersavuinen Laphroaig Lore.

Maistelumenun annoksista suosikeiksi pääsivät hasselpähkinällä kruunattu sitruunainen risotto (melkein nuolin lautasen) sekä nokkahaukea ja villiparsaa, fritattua voikukkaa ja ketunleipiä sisältänyt annos.


Seuraavana aamuna vetäisimme Porvoon kauniissa maalaismaisemissa 11 kilometrin lenkin sulatellaksemme torstain mässäilyä ja Pariisin Villen maukasta aamiaista. Lounasaikaan nälkä jo kurnikin, joten kävelimme uuden kaupungin puolelle vasta-avattuun Bistro Gustafiin. Punajuuririsotto oli lounaaksi juuri sopivan kevyeen tyyliin valmistettu ja iltapäiväkahvillekin jäi tilaa. Ei kai Porvoosta ilman kliseistä ruunebergintorttua nauttimatta voi lähteä - matka jatkui siis perinteikkääseen perheyritys tee- ja kahvihuone Helmeen.


Negatiivisista kokemuksista ei ole mukava kirjoittaa, mutta rehellisyyden ja avoimuuden nimissä kerrottakoon tarina myös perjantain illallisen kiemuroista. Söimme viime syksynä Georg Simojoen luotsaamassa ravintola Zum Beispielissä ihan kelpo brunssin, ja kun nettisivuilta löytynyt menukin kuulosti sopivan kunnianhimoiselta ja herkulliselta, päätimme syödä reissun toisen illallisen siellä.

Etukäteisvarauksesta huolimatta meidät ohjattiin ravintolan hälisevimpään pöytään, vilkkaan kulkureitin ja kamojaan roudaavan jättikokoisen big bandin lavan viereen. Vadelmainen alkudrinkki-mocktailini oli kuitenkin erinomainen, joten päätin keskittyä herkutteluun ja yrittää unohtaa melun, tahattomat tönäisyt sekä sen, että aterimet ja leivät oli ilmeisesti rennon meiningin nimissä itse haettava ravintolan toiselta puolelta.

Homma ei kuitenkaan lähtenyt etenemään. O:n kysyessä tarjoilijalta, mitä  Zum Antipasti: Valikoima Zumin herkkuja – sisältää juustoa, lihaa, vihanneksia tarkemmin pitäisi sisällään, tämä totesi lyhyesti takaisin, että noo kaikkea, lihaa ja juustoja. Ok. Kysymykseen viinisuosituksesta O sai vastauksen, että tarjoilija itse pitää ripassosta. Niin toki mekin, mutta mikähän sopisi tämän antipastin kanssa?

Itse tilasin alkupalaksi herkullisenkuuloisen Crostino con gamberi: Grillattua kuminaleipää, tiikerirapuja, valkosipulia, parmesaania ja salaattia. Ja sitten pöytään kannettiin (varttia O:n vaisunnäköisen antipastiannoksen saapumisen jälkeen) tuo allaoleva. Jossain juuston ja kirsikkatomaattien alla piileksi pari avutonta pakasteravunpyrstöä. Menun ja toteutuksen ristiriita hämmensi niin, että söimme naurunnsekaisin fiiliksin kiltisti alkupalamme ja jäimme odottamaan pääruokaa.


Hummeririsotot saapuivat (toikohan ne neljäs eri tarjoilija), sisälsivät jälleen ison kasan kokonaisia kirsikkatomaatteja ja hassua kyllä ysärihenkeen täysin irrallisen sivusalaatin (tulimmeko Rossoon?). Pari haarukallista maisteltuamme katsahdimme toisiimme ja suunnitelma oli sillä selvä. Kävelin pihalle ja soitin meille illan viimeiseen kattaukseen paikan luomuliharavintola Meat Districtissä. Palaute, lasku (josta oli hyvitetty toinen alkupala) ja ulos. Emme olleet yksin, sillä parin pöydän päässä syönyt pariskunta teki saman nopean poistumisratkaisun. Ei näin, Zum.

Kävimme reilu vuosi sitten avatussa, yllätys yllätys Stenrosien ja Wirgentiuksen omistamassa Meat Districtissä syömässä jaettavan All In -menun viime syksynä  ja harmittelimme, ettei silloin tullut päästyä ravintolan massiivisen raakakypsytyskaapin antimiin käsiksi. Sattumalta meidät istutettiin samaan pöytään kuin viimeksi, aitiopaikalle avokeittiön viereen. Keittiössä savusi mahtava hiiligrilli, ystävällinen tarjoilu pelasi ja ilta oli pelastettu!


Tilasimme pääruoaksi kotimaisen dry aged entrecôte/t-luupihvin kahdelle, ja sen valmistumista odotellessa nautimme Peltolan bluella kruunatun etanapannun puoliksi. Hiilillä hiljalleen grillattu pihvi oli laadukas ja taidokkaasti valmistettu, ja sitä täydensivät raikas salaatti ja rehevät grilliperunat. Jälkiruoasta ei tarvinnutkaan tämän setin jälkeen edes haaveilla (kuuluisa tarte tatin oli maisteltu jo viime käynnillä) - onneksi ravintola sijaitsi samassa korttelissa hotellin kanssa.

Kiitos Porvoo, tulemme taas uudelleen!


2 kommenttia:

  1. Hieno miniloma teillä ihanassa Porvoossa,joka on minulle rakas lapsuudesta lähtien. Harmi tuota Zumia,mutta muuten kuulostaa lähes täydelliseltä nuo ruokapaikat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoosta löytyy kyllä mukava määrä laadukkaita ruokapaikkoja - ja monta ravintolaa jäi vielä to do -listallekin seuraavaa reissua varten :)

      Poista