20. helmikuuta 2013

Kinkku-fetapiirakka


Työpaikkamme henkilöstöruokalan tarjonnan hinta-laatu-suhde ei kauniisti sanottuna ole aivan kohdallaan, joten olemme tässä talven aikana pyrkineet pari kertaa viikossa syömään omia eväitä. Tämä piirakka syntyi, kun yritimme keksiä nopeatekoista ja ruokaisaa vaihtelua leftover-pasta- ja nuudelisetteihin.

Uunipellillisestä piirakkaa riittää syömistä kuudelle hengelle, joten jos lounastarjonnan yksitoikkoisuus ei häiritse, tästä saa samalla kertaa aterioita useammalle päivälle. Pienempinä annoksina piirakka toimii mainiosti myös helppotekoisena illanistujaisten pikkusuolaisena.

Uunipelliseen piirakkaa tarvitset:

3 pakettia ruis-peruna-pakastetaikinaa
400 g palvikinkkua
1 parsakaali
400 g fetajuustoa
2 sipulia
5 dl pinaatinlehtiä
1 punainen jalapeno
mustapippuria
merisuolaa
savupaprikajauhetta
6 munaa
4 dl kevytmaitoa
Emmentaljuustoa
Mozzarellajuustoa

Levitä sulannut taikina leivinpaperin päälle ylös uunipellin reunoille asti. Pilko sipuli ja jalapeno, kuullota ne paistinpannulla ja levitä taikinan päälle. Käytä myös pinaatinlehdet nopeasti pannulla ja levitä pellille yhdessä kuutioitujen fetajuuston, palvikinkun ja parsakaalin kanssa. Ripottele päälle merisuolaa, savupaprikajauihetta ja mustapippuria.

Vatkaa kanamunien rakenne rikki, lisää joukkoon maito. Raasta juustot, kaada munamaito pellille ja heittele lopuksi päälle juustoraasteet. Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia. Tarjoile vaikkapa raikkaan salaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti