Olin nuorempana kasvissyöjä, ja myöhemminkään en moneen vuoteen tehnyt kotona liharuokia. Kuten blogin resepteistä näkyy, nykyisessä sekasyöjäkeittiössä porisevat kuitenkin yhtä lailla myös herkulliset lihapadat. Kasvisruokatuulia tulee haisteltua edelleen esimerkiksi yhdessä , ja helpot ja varmat kasviruoat ovat lunastaneet vakipaikkansa arkiruokalistalla.
1 kesäkurpitsa
4 porkkanaa
1 parsakaali
3 sipulia
noin kilo tomaatteja
tuore basilika
pari kourallista kalamata-oliiveja
3 rkl kapriksia
merisuolaa
mustapippuria
lasagnelevyjä
juustoa
rucolaa
Kuutioi kesäkurpitsa ja irrota parsasta kukinnot. Kuori porkkanat ja selleri, pilko ne muutamaan osaan ja sekoita tehosekottimessa parsanvarren kanssa silpuksi. Paista kasvissilppu kasarissa. Pilko sipulit, tomaatit ja chili, sekoita ne valkosipulinkynsien kanssa tehosekoittimessa ja lisää kasariin. Hauduta pitkään, lisää loppuvaiheessa kaprikset, oliivit, basilika ja mausta merisuolalla ja mustapippurilla.
Lado vuokaan vuorotellen reilusti kastiketta, lasagnelevyjä ja juustoraastetta. Peitä vuoka kelmulla ja anna imeytyä jääkaapissa muutaman tunnin, mieluiten seuraavaan päivään. Paista 175 asteessa vajaan tunnin. Tarjoile rucolan kanssa.