24. maaliskuuta 2013

Key lime pie


Pääsiäisen aikaan tekee mieli syödä raikkaita sitruksisia jälkiruokia. Yksi pitkään to do -listalla pyörinyt kakku on limeteistä makunsa saava amerikkalaisklassikko key lime pie. Ohjeita tämän keväisen herkun tekoon löytyy netistä vaikka ja kuinka, joten runsaudenpulassa valitsin tämän reseptin siitä syystä, että sen tekijä on Saara Törmä, jonka reseptillä syntyy myös (vaatimattomasti) maailman paras porkkanakakku.

Suomesta ei key limettejä eli meksikonlimettejä enää kuulemma saa, mutta kakku toimii yhtä lailla hyvin lähikaupan persianlimeteistä tehtynä.

200 g digestivekeksejä
100 g voita
2 rkl sokeria
1dl limemehua (5 limettiä)
6 keltuaista
400 g kondensoitua maitoa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
1 limetti koristeluun

Jauha keksit tasaiseksi rouheeksi esimerkiksi juomalasin pohjaa hyväksikäyttäen. Sulata rasva ja sekoittele se keksimurujen joukkoon sokerin kanssa. Levitä muruseos irtopohjavuokaan ylös reunoille asti ja taputtele tiiviiksi lusikalla. Paista pohjaa 150 asteessa 10 minuuttia.

Raasta yhden limen kuori (n. 2 tl) ja puserra 1 dl limemehua (n. 5 limettiä - muista jättää 1 koristeluun). Erottele keltuaiset ja lisää niiden joukkoon kondensoitu maito. Vatkaa vaaleaksi vaahdoksi ja lisää lopuksi koko ajan vatkaten sekaan limemehu ja kuoriraaste sekä vaniljasokeri. Kaada seosta lähes keksipohjan reunoille asti ja paista kakkua 25 minuuttia 175 asteessa. Kun kakku on jäähtynyt, koristele se ennen tarjoilua kermavaahdolla ja limettilohkoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti