Pääsiäisenä mökkeillessä ei kovasta yrityksestä huolimatta ehditty tehdä muurikkalettuja, joten vahinko oli otettava heti takaisin kotosalla. Ainoassa tässä lähellä sunnuntaina avoinna olleessa pikkukaupassa oli niin kuohu- kuin vispikermatkin loppu, joten jouduimme turvautumaan vaahtoutuvaan vaniljakastikkeeseen (jonka tuoteselostetta en viitsinyt vilkaista) räiskäleiden päällä. Lettuhillon suhteen tilanne oli sentään parempi, sillä jääkaapissa odotteli ennen pääsiäistä manteli-rosmariini-pannacottien päälle tekemäämme aikas erinomaisesti onnistunutta .
5 dl maitoa
2 kananmunaa
0,5 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
0,5 dl ohrajauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
Sekoita aineet tasaiseksi taikinaksi ja anna levätä puolisen tuntia. Paista räiskäleet mieluiten valurautapannulla. Lettujen paistorasvaksi kannattaa käyttää puoliksi rypsiöljyä ja puoliksi voita. Tarjoile räiskäleet esimerkiksi ja kerma- tai vaniljavaahdon kera.