24. huhtikuuta 2013

Vadelma-valkosuklaacookiet


Briteissä asuessani lähikaupassani Sainsbury'sillä oli myynnissä vastustamattomia raspberry & white chocolate cookieita, jotka löysivät tiensä ostoskoriini aivan liian usein. Emiliin blogissa oli leivottu samanoloisia keksejä tällä ohjeella, jota mekin noudatimme paria variaatiota lukuunottamatta.

Self raising flourin korvaamiseen käytimme maaliskuisesta Yhteishyvän ruokaliitteestä lukemaamme kaavaa, jonka mukaan 1 desiin jauhoja käytetään leivinjauhetta 0,5 tl tai ruokasoodaa 0,25 tl. Ja desilitra vehnäjauhojahan painaa noin 65 grammaa.

Vadelmien kuivaaminen kasvikuivurilla ennen leipomista osoittautui hyväksi ideaksi. Keksien tekemisessä kokeilimme kahta tapaa, ensin ohjeessa ollutta mallia, jossa vadelmat ja suklaapalat piilotetaan taikinapallon sisään, ja sitten toista versiota, jossa taikinasta muovaillaan pyöreä levy, jonka pinnalle vadelmat ja suklaapalat asetellaan. Jos taikinaa olisi riittänyt kolmanteen pellilliseen, kolmas ja oletettavasti paras vaihtoehto olisi varmaan edellisten kompromissi, eli ensin vadelmat ja suklaat taikinapallon sisään ja sitten pallon litistys keksiksi ennen uuninlaittoa, jotta palaset tulevat keksien pinnalle osin näkyviin.

Valkosuklaa-vadelmakeksit
120 g tuoreita vadelmia
225 g sokeria
225 g voita
170 g kondensoitua maitoa
350 g vehnäjauhoa
1,3 tl ruokasoodaa

Asettele vadelmat kasvikuivuriin muutamaksi tunniksi (meillä kuivaamiseen taisi hurahtaa 5 tuntia).

Vatkaa sokeri, voi ja kondensoitu maito vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita sooda vehnäjauhojen joukkoon ja lisää taikinaan. Sekoita massa tasaiseksi, ja siirrä kelmun alla jääkaappiin jähmettymään pariksikymmeneksi minuutiksi. Leikkaa odotellessa valkosuklaa noin puolen sentin kuutioiksi.

Ota taikinaa noin parin ruokalusikallisen verran ja muotoile käsien välissä vähän litistetyksi palloksi. Lisää keskelle 3 vadelmaa ja 5 suklaapalaa ja litistä taikina sitten käsien välissä noin sentin paksuiseksi siivuksi. Tästä taikinamäärästä saat kahdelle pellille jaettuna noin 18 keksiä. Paista valkosuklaa-vadelmacookieita 170-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti