Riisipaperirullat tuntuvat viime aikoina tehneen laajamittaisen maihinnousun suomalaisten lautasille. Trendin jälkimainingeissa mekin päädyimme vihdoin Kauhaa ja rakkautta -blogin vinkein varustettuna kokeilemaan tätä kevyttä kesäruokaa.
Riisipaperin kanssa näpertäminen vaatii malttia ja varovaisuutta, mutta hyvinhän nuo rullaset pienistä rei'istä huolimatta koossa pysyivät. Ja mitä tiukempi rulla, sitä vähemmän sotkua syntyy dipatessa. Kastikkeisiin kannattaa muuten panostaa; riisipaperi ja kasvikset kun maistuvat ilman kunnon maukasta dippiä, no, riisipaperilta (eli ei miltään) ja kasviksilta. Tuo perinteinen vietnamilainen kastike toimi rullien kanssa loistavasti, samoin kun myös valmiina hankittu sriracha-chilikastike. Täytevalikoimakin oli ihan mainio, mitä nyt vermisellit olivat lopulta ehkä turhia ja korvattavissa reilummalla setillä vaikkapa mukavan makuista paksoi-salaattia.
Riisipaperirullat
riisipaperia
jättikatkaravun pyrstöjä 1 per rulla
kurkkua
retiisiä
porkkanaa
kevätsipulia
vermiselli-nuudeleita
thai-basilikaa
paksoita
Pilko kasvikset ensin valmiiksi. Laita laakeaan kulhoon kädenlämpöistä vettä ja iota riisipapereita yksi kerrallaan vedessä noin puolen minuutin ajan, kunnes paperi on kunnolla pehmennyt. Nosta paperi varovasti lautaselle ja asettele se auki. Laita paperin alareunaan ensin ravunpyrstö ja pinoa sen päälle sopivasti muita täytteitä. Kääri täytteet tiukalle rullalle ja asettle rullat lautasele niin, etteivät ne tartu kiinni toisiinsa. Tarjoile dippikastikkeiden kera.
Vietnamilainen kastike
1 valkosipulinkynsi
1 keltainen chili
1/2 limetti
1 rkl sokeria
1 tl riisiviinietikkaa
2 rkl kalakastiketta
1 dl vettä
Poista chilistä siemenet ja silppua se ja valkosipulinkynsi pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, anna makujen tasaantua jääkaapissa puolisen tuntia ja tarjoile.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti