4. heinäkuuta 2013

Vakuumimarinoitu possu-varhaiskaaliwok


Spontaanissa (arki)ruoanlaitossa ei usein tahdo jäädä aikaa marinoida raaka-aineita kunnolla. Niinpä pyöriessämme Kodin Ykkösen hyllyjen välissä metsästämässä uutta wok-pannua ostoskärryyn pujahti heräteostoksena myös VacuVin-tyhjiörasia, jolla mainospuheiden mukaan marinointi onnistuisi jopa minuuteissa.

Vakuumimarinointi perustuu siihen, että ilman poistaminen avaa lihassyyt ja kasvien solukon, jolloin marinadi pääsee imeytymään nopeammin ja syvemmälle. Kun ilmanpaine palautetaan ennalleen, lihassyyt sulkeutuvat ja marinadi jää lihan sisälle. Vakumointia toistamalla marinointi tehostuu, kun marinadia pääsee yhä syvemmälle lihassyihin.

Vakuumimarinointia on nyt testailtu niin porsaan ulkofileen, naudan lankkupihvin kuin kasvisvartaidenkin marinoinnissa, ja kyllähän tuo vaikuttaa toimivan ainakin arkiruoanlaittotarpeisiin vallan mainiosti.

Porsas-kaaliwok
300 g porsaan ulkofileetä
100 g siitakesieniä
1 pieni varhaiskaali
4 uuden sadon sipulia
kourallinen herneenpalkoja
2 tl soijakastiketta
1 tl sriracha-thaichilikastiketta
vermiselli-nuudeleita

Marinadi porsassuikaleille
4 rkl seesamiöljyä
4 tl double deluxe -soijakastiketta
1 yksikyntinen valkosipuli
2 cm inkivääriä
1 tl sichuaninpippureita jauhettuna
1 punainen chili
2 tl viismaustetta
1/2 limetti

Suikaloi porsaan ulkofile reilun kokoisiksi suupaloiksi. Pilko inkivääri, chili ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Jauha pippurit morttelissa ja purista puolikkaasta limetistä mehu. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja hiero lihojen pintaan. Anna marinoitua jääkaapissa muutaa tunti tai vakumoi suikaleet 5 minuutin ajaksi, päästä ilma takaisin ja vakumoi vielä uudelleen toiset 5 minuuttia pikamarinoinnin tehostamiseksi.

Pilko, kaali ja sipulit reiluiksi suikaleiksi. Paista kuumalla wok-pannulla seesamiöljyssä yhdessä lihan, herneenpalkojen ja siitakesienien kera. Pehmennä vermisellejä kuumassa vedessä 3 minuutin ajan. Lisää wokin joukkoon nuudelit ja sopiva määrä soija- ja chilikastikkeita. Tarjoile.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti