26. elokuuta 2013

Beef Fajita


Fajitoihin on perinteisesti käytetty halpaa, tequila-lime-marinoitua naudan kuvelihaa. Kaupasta kuvetta ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt, joten päädyimme hankkimaan korvaajaksi ulkofilettä. Tequilalla ja limellä marinoitu liha maistui mainiolta!

Tortillat teimme samalla hyväksi havaittulla kaavalla kuin aiemmin keväällä meksikolaisen nyhtöpossun kera. Niiden resepti on siis pientä prosessiparannusta lukuunottamatta täysin sama.

Fajitas
1 kg naudan ulkofileetä
1 punainen paprika
1 oranssi paprika
4 isohkoa uuden sadon keltasipulia
2 vihreää jalapenoa
itse tehtyä guacamolea
itse tehtyä punaista salsaa
hapankermaa

Tequila-lime-marinadi
0,7 dl limemehua
0,9 dl tequilaa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta korianterisilppua
1 tl epazotea
2 tl jeeraa
1 tl Tellicherry-mustapippuria

Valmista aluksi marinadi; silppua valkosipulinkynnet ja yhdistä kaikki marinadin ainekset keskenään. Irrota lihasta kalvot ja leikkaa filee neljään osaan. Pyörittele lihanpalat huolella marinadissa. Anna lihan marinoitua jääkaapissa yön yli tai käytä vakumointikulhoa nopeampaan marinoimiseen. Ota liha lämpenemään puolisen tuntia ennen paistamista ja nappaa samalla marinadi talteen kasviksia varten.

Leikkaa kasvikset reiluiksi suikaleiksi ja lisää marinadin joukkoon. Anna marinoitua hetken ja paista suikalita siten kuumalla pannulla oliiviöljyssä niin, että ne hieman pehmenevät. Siirrä kasvikset folion sisään odottamaan tarjoilua ja paista lihakimpaleet haluamasi paistoasteen mukaisesti.

Naudan ulkofileen paistoasteet:
- medium rare 43°- 47°
- medium 47°- 50°
- medium well 55°- 57°
- well done > 60°

Leikkaa lihat ohuiksi viipaleiksi ja asettele tarjolle kasvisten, lettujen ja muiden täytteiden kera.

Maissitortillat
250 g masa harina -jauhoja
3,3 dl vettä
1/2 tl ruususuolaa

Kiehauta vesi ja suola. Mittaa jauhot kulhoon ja kaada joukkoon kiehuva vesi. Sekoita muruiksi ja jäähdytä hieman. Kun taikina on jäähtynyt, vaivaa sitä noin 10 minuuttia, jotta saat hieman sitkoa taikinaan. Tee taikinasta pallo ja kääri tuorekelmuun lepäämään noin puoleksi tunniksi.

Muotoile taikinasta n. 5 cm läpimittainen pötkö. Jaa se ensin neljään osaan, ja sitten neljä palasta vielä kukin kolmeen osaan. Pidä käsittelemättömät palat ja jo kaulitut letut koko ajan kelmun sisällä, jottei taikina kuivu missään vaiheessa. Ota yksi pala kerrallaan kelmusta ja asettele kahden kelmupalan väliin. Paina pala litteäksi paistinpannun avulla ja kauli lopuksi kaulimella kelmujen välissä ohuiksi.

Laita valurautapannu kuumenemaan kuivana ja paista tortillat yksitellen kuumalla pannulla niin, että paistat ensin yhdeltä puolelta 15 sekuntia, sitten käännät ympäri ja paistat toista puolta 30 sekuntia. Käännä tortilla lopuksi ympäri vielä kerran ja paista noin 15 sekuntia, jolloin tortilla "turpoaa" hetkeksi. Nosta valmis tortilla tarjolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti