6. syyskuuta 2013
Pekonisalaatti
Joitain kuukausia sitten sattui televisiossa olemaan Nigella Lawsonin kokkailuohjelma, jossa tehtiin hyvän näköistä pekonisalaattia. Päätimmekin tuolloin kokeilla reseptiä saman tien muutamalla muutoksella ja lisäyksellä. Tuon kokeilun jälkeen tätä on tullut tehtyä useamminkin, oli sen verran hyvää.
Pekonisalaatti
1 ruukku romaine-salaattia
2 uuden sadon sipulia
kourallinen luumutomaatti
4 kananmunaa
1 pkt pekonia
kourallinen persiljaa
Laita kananmunia varten vesi kiehumaan, mausta suolalla. Laita kananmunat kiehuvaan veteen ja keitä niitä minuutti (1 min.). Tämän jälkeen sammuta liesi ja jätä kananmunat kannen alle kuumaan veteen 10 minuutiksi. Nosta kananmunat kylmään veteen jäähtymään. Tällä välin voit valmistaa loput ainesosat.
Revi salaatti lautasille. Leikkaa sipulit renkaiksi ja lohko tomaatit. Asettele salaatin päälle. Paista pekonit pannulla rapeiksi ja muista jättää rasvat talteen pannulle. Asettele pekonit talouspaperin väliin kuivumaa ja valmista seuraavaksi kastike. Kun kastike on tehty, lisää salaatin päälle lohkotut kananmunat ja rapeat pekonit. Kaada päälle lopuksi kastike ja silputtua persiljaa, nauti.
Kastike
pekonin paistorasvat
1 rkl dijonsinappia
loraus worchester-kastiketta
4 tl valkoviinietikkaa
Lisää kuuman pekoninrasvan joukkoon ensin dijonsinappi ja sekoita reippaasti. Lisää tämän jälkeen valkoviinietikka ja worchesterkastike, sekoita taas voimakkaasti, jotta saat kaikki ainekset sekaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti