23. joulukuuta 2013

Imelletty perunalaatikko

Tämänkin joululaatikon reseptin pohjana on omien hävinneiden laatikko-ohjeiden korvaaja Martan joulukirja. Korvasimme kuitenkin maidon kermalla ja laitoimme sitä huomattavasti originaalireseptiä pienemmän määrän. Imellytimme perunamassaa ohjetta pidempään ja pidensimme laatikoiden paistoaikaakin niin, että ne olivat uunissa lopulta 3h 15 min. Paistoaikaa saisi lyhyemmäksi, jos uunin laittaisi aluksi kovemmalle lämmölle.

Laatikot voi valmistaa myös etukäteen (note to self...) ja pakastaa joulunaikaa varten.

Imelletty perunalaatikko (3 korkeareunaista 1,5 l vuokaa)
3 kg laatikkoruokiin sopivaa, soseutuvaa perunalajiketta
perunoiden keitinvesi
1 dl erikoisvehnäjauhoja
2 dl ruokakermaa
1,5 rkl merisuolaa
3 rkl voita

Kuori perunat ja keitä ne suolattomassa, vähäisessä vesimäärässä kypsiksi. Ota keitinvesi talteen. Survo perunat muussiksi ohentaen sosetta samalla n. 3 desilitralla keitinvettä. Anna paksuhkon soseen jäähtyä noin 77-asteiseksi. Lisää massaan puolet vehnäjauhoista ja sekoita. Peitä kattila kannella ja pane se noin 70-asteiseen uuniin imeltymään.  Massan tulee olla 65-75-asteista imeltyäkseen, paistimittarilla tätä on helppo seurata. Alle 63-asteinen sose voi alkaa hapantua.

Sekoita joukkoon reilun puolen tunnin kuluttua loput vehnäjauhoista ja tarkista samalla maistamalla, että imeltyminen on alkanut. Imellytä sosetta 3-6 tuntia. Tarkasta maistamalla, että massa on saavuttanut halutun makeuden ja aromin.

Sekoita imeltyneen massan joukkoon kermaa niin paljon, että seos on löysän puuromaista. Mausta suoalla. (Jos makeutta on kuitenkin liian vähän, tilanteen voi korjata lisäämällä joukkoon tilkan siirappia.) Kaada seos voideltuihin uunivuokiin niin, että vuoat täyttyvät vain juuri puolivälin yli, sillä laatikko kuohuu kypsyessään. Lisää laatikoiden pinnalle vielä voinokareet. Paista laatikoita 150-asteisessa uunissa 2-3 tuntia.

4 kommenttia:

  1. Hiukan viilasin ja riskikohtia tarkensin.

    Kuori perunat ja keitä ne suolattomassa vähässä vedessä kypsiksi. Survo perunat muussiksi keitinveteen, lisää tarvittaessa noin 80 asteista vettä. Jäähdytä sose 76-77 asteiseksi. Lisää massaan puolet vehnäjauhoista ja sekoita.Peitä kattila kannella ja pane se noin 70-75 asteiseen uuniin imeltymään. Massan tulee olla 65-75-asteista imeltyäkseen. (Alle 63 asteessa sose voi hapantua).

    Sekoita joukkoon noin puolen tunnin kuluttua loput vehnäjauhoista ja tarkista samalla maistamalla että imeltyminen on alkanut. Imellytä sosetta 3-5 tuntia. Tarkasta maistamalla, että massa on saavuttanut halutun makeuden ja aromin.

    Sekoita imeltyneen massan joukkoon kermaa niin paljon, että seos on löysän puuromaista. Mausta suoalla. Kaada seos voideltuihin uunivuokiin niin, että vuoat täyttyvät vain juuri puolivälin yli, sillä laatikko kuohuu kypsyessään. Lisää laatikoiden pinnalle vielä voinokareet. Paista laatikoita 150-asteisessa uunissa reilu 2-3 tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, erinomaisia muutoksia! Päivitän alkuperäistä reseptiä tämän perusteella.

      Poista
    2. Jos "keittotaiteilu" kiinnostaa, niin kokeile seuraavaa imeltämisohjetta:

      Jauhon voi lisätä kaikessa rauhassa vedellä notkistettuun soseeseen kun sose on jäähtynyt 75 asteeseen tai alle.
      Jäähdytä sose ennen imeltämistä 65 asteiseksi. Laita sose kylmään uuniin ja kytke uuni päälle. Uunin voi esilämmittää 60-65 asteiseksi. Säädä uunin lämpötila 80 asteeseen. Kun sose on imeltynyt 2 tuntia, nosta uunin lämpö 85-90 asteeseen 1-2 tunniksi. Soseen lämpötila seuraa uunin lämpötilaa viiveellä ja imeltymisreaktioilla on lämpötilaa alentava vaikutus, niin jauhojen "palovaaraa" ei ole. Jos jauhot "palaa" imeltymisen loppuvaiheessa, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Keittotaiteilemaan.

      Poista
  2. Anonyymi3/1/19 07:03

    Edellä yritin mukailla ohjettasi niin että siinä säilyy Sinun käden jälki.

    Tässä oma ohjeeni mahdollisimman yksinkertaisen monimutkaisesti esitettynä.

    Tämä on perusohje mausteena vain suola. Voi maustaa totutuilla tavoilla.

    Perinteinen vanhan ajan imelletty perunalaatikko sovitettu sähköuunissa imellettäväksi:

    2kg perunoita. Suositaan jauhoisia. Kaikki imeltyy. Maun mukaan.

    2 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoja. Myös ruisjauhoja voi käyttää.

    Maitoa. Määrä vaihtelee lajikkeen mukaan.

    ½-1 teelusikallinen suolaa.

    50-100g voita

    Ohje:

    1. Perunat kuoritaan ja keitetään kypsiksi vähässä SUOLATTOMASSA vedessä.

    2. Perunat soseutetaan keittoveteen puuromaiseksi soseeksi. Lisää tarvittaessa noin 80 asteista vettä.

    3. Sose jäähdytetään huolellisesti 75-77 asteiseksi. 78 asteessa jauhot "palaa".

    4. Jauhot lisätään jäähdytettyyn soseeseen.

    5. Sose laitetaan imeltymään 70 asteiseen sähkölieden uuniin 2-4 tunniksi. Sosetta sekoitetaan imeltymisen aikana muutaman kerran. Imeltymisen edistymistä voi seurata maistamalla. Uunin lämpötilan voi varmistaa erillisellä uuninlämpömittarilla. Imeltymisen loppuvaiheessa uunin lämpötilaa voi nostaa muutaman asteen.

    6. Lisätään voi ja suola. Lisätään maitoa niin että saadaan sakean vellimäinen sose.

    7. Sose laitetaan voideltuun uunivuokaan ja pinnalle ripotellaan voinokareita. Pinnalle voi sirotella kevyesti korppujauhoa.

    8. Paistetaan 140-175 asteisessa uunissa 2-3 tuntia. Paistamisen voi aloittaa korkeammassa lämpötilassa - kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, lämpötilan voi alentaa 130 asteeseen ja kupliminen rauhoittuu "hymyileväksi" ja ylikuohuminen estyy.

    VastaaPoista