24. tammikuuta 2014

Pekonisalaatti v. 2.0

Pekonisalaatit, parhaita salaatteja ikinä. Näitä on tullut tehtyä mm. sienillä ja ilman, originaali versio Nigella Lawsonin ohjelmasta bongattuna joskus aikojen alussa. Näistä kaikista nautinnoista innostuneena täytyi tehdä the Pekonisalaatti v. 2.0. Lopputulos oli tietenkin lähes täydellinen. Resepti on määrien suhteen hieman suuntaa-antava, koska salaatti tuli tehtyä melko fiilispohjalta.

Salaatti
150 g pekonia
2 kananmunaa
pussillinen vuonankaalia
pussillinen sinappisalaattia
kourallinen saksanpähkinöitä
2 tomaattia
puolikas kurkku
kourallinen tummia viinirypäleitä
100 g fetajuustoa
kourallinen persiljaa
vuorisuolaa
mustapippuria

Laita pekonit leivinpaperin päälle uunipellille kylmään uuniin. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Noin 20 minuutin kuluttua pekonit ovat täydellisen rapeita, ota ne silloin uunista pois talouspaperin päälle vetäytymään. Sillä välin valmista salaatti. Keitä 2 kananmunaa "mediumiksi", eli noin 5 minuutin ajan. Ota iso lautanen ja revi vuonankaalit pohjalle. Revi joukkoon sinappisalaattia, pilko päälle kurkkua ja tomaattia. Heittele päälle reilusti viinirypäleitä. Murskaa saksanpähkinöitä morttelissa ja ripottele ne salaattiin. Pilko feta ja heittele myös salaatin päälle. Silppua joukkoon myös persiljaa makusi mukaan. Rouhi lopuksi päälle vuorisuolaa sekä mustapippuria.

Kastike
Pekonien paistinrasva
loraus worchestershire-kastiketta
4 tl valkoviinietikkaa
1 rkl dijon-sinappia

Kastike on suora copypaste originaalista. Lisää kuuman pekoninrasvan joukkoon ensin dijonsinappi ja sekoita reippaasti. Lisää tämän jälkeen valkoviinietikka ja worchesterkastike, sekoita taas voimakkaasti, jotta saat kaikki ainekset sekaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti