Tämä wokki syntyi aika lonkalta ja marinadi on yhdistelmä chop sueyn ja singaporelaisten nuudelien marinadia. Yhtä kaikki, onnistui loistavasti.
Marinadi
2,5 rkl Hakutsuru Tanrei Junmai -riisiviiniä
2 rkl vaaleaa soijakastiketta
1 rkl tummaa soijakatiketta
0,5 rkl seesamiöljyä
2 tl keltaista papukastiketta
1 tl punaista käynyttä tofua
2 tl hoisinkatiketta
2 tl osterikastiketta
ripaus valkoista sokeria
ripaus valkopippuria
ripaus Blu di Persia -suolaa
Sekoita ainekset keskenään marinadiksi.
Naudanlihawokki
230 g rotukarjan ulkofileetä
1 iso keltasipuli
0,5 parsakaali
5 cm purjoa
inkivääriä
sokeriherneitä
bambunversoja
vesikastanjoita
herkkusieniä
seesamiöljyä
vehnänuudeleita
Leikkaa ulkofilee poikkisyin ohuiksi viipaleiksi. Asettele palaset marinaattorin pohjalle ja kaada päälle marinadi. Poisa marinaattorista ilmat ja anna lihojen marinoitua huoneenlämmössä vähintään muutaman minuutin, mutta mieluiten tunnin ajan.
Paista marinoitu liha kuumalla pannulla seesamiöljyssä pikaisesti ja siirrä syrjään. Keitä nuudelit ja siirrä nekin syrjään odottamaan. Ryöppää parsakaalinnuppuja puolisen minuuttia ja siirrä syrjään. Pilko kaikki ainekset sopiviksi paloiksi ja paista seesamiöljyssä kypsiksi. Lisää joukkon paistetut lihat, parsakaalit ja nuudelit. Kuumenna koko satsi kuumaksi ja lisää samalla joukkoon tarvittaessa lisää marinadia antamaan makua. Sekoita hyvin. Nosta lautaselle ja nauti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti