13. helmikuuta 2014

Polpi piccoli

Viime aikoina on tullut syötyä kohtalaisen paljon äyriäisruokia jostain syystä. Tämäkään ei ole poikkeus. Jokin viikonloppu tuli internettiä selailtua ja etsittyä jotain maukasta mustekalaruokaa. Jotain reittiä pitkin törmättiin tähän reseptiin, joka osoittautui kyllä erittäin hyväksi valinnaksi, vaikka muunsimme reseptiä hieman. Resepti löytyi youtubesta ja tekijänä alan jokinmoinen guru ja Michelin-kokki Giorgio Locatelli.

Polpi piccoli
400 g tuoreita babymustekaloja
4 isoa tomaattia
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
iso loraus valkoviiniä
3 rkl persiljasilppua
3 rkl basilikanlehtiä
merisuolaa
mustapippuria

Perkaa mustekalat, mikäli et ostanut valmiiksi perattuna. Viipaloi valkosipulit ja chili, kuullota ne reilussa öljyssä. Heitä sekaan mustekalat ja sekoittele. Lorauta joukkoon kunnon loraus valkoviiniä. Lisää joukkoon suola ja paistele kuumalla pannulla niin kauan kunnes viini on redusoitunut lähes kokonaan. Lisää joukkoon pilkotut tuoreet tomaatit, sekoita, laita kansi päälle ja sammuta liesi. Silppua persilja ja revi basilikat, heitä soosin joukkoon. Lorauta sekaan vielä oliiviöljyä, sekoita ja nosta lautasille. Tarjoile paahdetun ciabattan kera.

Alla originaaliresepti youtubesta.

Tarjoiluun
ciabatta-leipää
1 valkosipulinkynsi

Viipaloi ciabatta ja paahda kuuumassa uunissa (grillivastuksilla). Ota uunista kun viipaleet ovat raipeita ja hiero valkosipulia pintaan.

2 kommenttia:

  1. Locatellin kirja "Made in Italy" on mukavaa luettavaa ja pullollaan hyviä reseptejä. Kannattaa hankkia jos tulee jossain vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyypä pitää silmät auki keittokirjaosastoilla! :)

      Poista