20. maaliskuuta 2014

Shakshuka

Tähän herkkuun törmättiin Kivistössä-blogissa. Shaksuka vaikutti äärimmäisen mielenkiintoiselta, joten pakkohan sitä oli päästä itsekin kokeilemaan välittömästi. Shaksuka on siis eräänlainen pyttipannu, siihen kelpaa tomaattikastikkeen ja kananmunien lisäksi melkeinpä mitä tahansa kaapista löytyy. Kananmunat on tarkoitus hauduttaa tomaattimurskassa, joten siinä kohtaa viimeistään mielenkiinto heräsi tätä sapuskaa kohtaan.

Täytyy sanoa, että kyllä kannatti kokeilla, pannullinen livahti vatsanpohjalle suurella nopeudella. Nam!
Tässä meidän versio, muutamilla muutoksilla lainatusta ohjeesta.

Shaksuka (kahdelle nälkäiselle)
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
150 g tuoretta pinaattia
4 kananmunaa
1 punainen paprika
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl jeeraa
1 tl kuivattua Rocoto turbo pube -chiliä
reilu neljännes ruukkua tuoretta timjamia
suolaa ja mustapippuria
laakerinlehti
oliiviöljyä

Pese ja valuta pinaatit, silppua sipulit ja leikkaa paprika kuutioiksi.

Kuumenna oliiviöly pannulla ja heitä sinne jeera. Paista jeeraa kuumalla pannulla hetki, jonka jälkeen vähennä lämpö. Lisää joukkoon sipulit sekä paprika.

Kuullottele viitisen minuuttia, lisää tomaattimurska, pinaatit ja mausta chilijauheella.  Sekoittele, kunnes pinaatti on nahistunut soosin joukkoon. Lisää tämän jälkeen pannuun tomaattipyreetä, reilu satsi tuoretta timjamia, laakerinlehti sekä suolaa ja mustapippuria. Hauduttele miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.

Tässä vaiheessa kuvioon astuu mukaan kananmunat. Tee kastikkeeseen kauhalla neljä koloa pannun eri puolille reunojen tuntumaan. Riko kananmunat näihin koloihin ja laita kansi pannun päälle. Hauduta taas noin 10 minuuttia, jotta kananmunat juuri ja juuri hyytyvät. Keltuaisen pitäisi jäädä vielä valuvaksi.

Nosta pannu pöytään ja nauti tuoreen vaalean leivän kanssa.

2 kommenttia:

  1. Tätä pitää välittömästi kokeilla näillä vivahteilla :) Me ollaan tykästytty samantapaiseen komboon italialaisversiona http://perunabluussiablogi.blogspot.fi/2014/01/tulta-munille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä vaikuttaa myös tuo teidän versio, taitaa mennä sekin testiin!

      Poista