18. toukokuuta 2014

Limejuustokakku

Leipomisinnokkuuttani ei juurikaan ole vähentänyt lopputulosten sekalainen ulkonäkö - makuhan se on tärkeintä. Tällä kertaa yllätin itsenikin ja sain pyöräytettyä kahvipöytään suorastaan kelvollisen oloisen juustokakun! Myös maut olivat mukavasti kohdillaan, joten tätä kakkua on varmasti odotettavissa tarjolle toistekin.

Limejuustokakku (pieneen korkeaan irtopohjavuokaan)
Pohja:
175 g digestivekeksejä
80 g voita
2 rkl täysruokosokeria

Täyte:
4 liivatelehteä
3 limetin mehu
2 dl vispikermaa
1,5 dl valkoista sokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Koristelu:
limemarenkeja
limetinsiivuja

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reuna kevyesti (auringonkukka)öljyllä.

Sulata voi pehmeäksi. Jauha keksit monitoimikoneessa hienoksi ja lisää joukkoon voi ja sokeri. Taputtele seos ohuelti vuoan pohjalle ja ylös reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin odottamaan.

Pane liivatelehdet kylmään veteen likoamaan, ja kun ne ovat pehmenneet, purista niistä vesi. Purista limeteistä mehu ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon liivatelehdet.

Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto. Kaada seokseen ohuena nauhana samalla sekoittaen hieman jäähtynyt lime-liivateneste.

Kaada valmis täyte keksipohjan sisään irtopohjavuokaan ja tasoita pinta. Siirrä kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Koristele kakku ennen tarjoilua limesiivuilla ja limemarengeilla. Kuvan limekoristeessa on lappeellaan yksi limesiivu ja sen päällä toinen ohuempi siivu, joka on leikattu puoliväliin asti, taitettu leikkukohdat eri suuntiin ja nostettu pystyyn.

4 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! Ja nuo limemarengit kuulostavat kivan raikkailta, hyvä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivaa tosiaan, kun välillä uusien juttujen testailuissa löytää helmiäkin :)

      Poista
  2. Varmasti maukas ja raikas kakku, niin sieväkin vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä minustakin joskus vielä kuoriutuu kakuntekijä. :D

      Poista