15. lokakuuta 2014

Chimichurrimarinoitu porsaanniska ja munakoisolohkot

Chimichurri toimii hyvin paitsi grillilihan kastikkeena, myös marinadina. Tällä kertaa kokeilimme tätä Etelä-Amerikan herkkua porsaanniskan ja munakoisojen maustajana. Maistui varsin maukkaalle!

Punainen chimichurri
2 isoa tomaattia
1 punainen paprika
1 punainen chili
4 valkosipulinkynttä
1 dl tuoretta lehtipersiljaa
1 dl tuoretta oreganoa
2 dl oliiviöljyä
1 dl punaista condimentoa
1 tl savupaprikajauhetta
1,5 tl merisuolaa

Kalttaa tomaatit ja poista niistä siemenet. Kuumenna grilli ja paahda paprika ja chili mustiksi, sulje kymmeneksi minuutiksi tiiviisti muovipussiin, jotta kuoret irtoavat helpommin ja poista tämän jälkeen kuoret. Sekoita sitten kaikki aineet keskenään monitoimikoneella pieneksi hakkelukseksi. Käytä kastike marinadina tai sellaisenaan grillilihan lisukkeena.

Chimichurrimarinoitu porsaanniska
1 kg porsaanniskaa
1 annos punaista chimichurria (säästä vajaa 1 dl munakoisoille)

Aseta kassler paistopussiin ja kaada perään chimichurri (säästä vajaa 1 dl munakoisoille). Sulje paistopussi ja paista lihaa ensin 150-asteisessa uunissa tunnin ajan. Vähennä lämpö sitten 100 asteeseen ja paista vielä 3 tunnin verran. Nosta lihat folion sisään vetäytymään ennen tarjoilua.

Chimichurrimarinoidut munakoisolohkot
2 munakoisoa
n. 1 dl punaista chimichurria

Leikkaa munakoisot pitkittäin neljään osaan. Sudi leikkuupinnat chimichurrilla. Paista munakoisoja 180-asteisessa kiertoilmanuunissa puolen tunnin ajan, tarvittaessa välillä chimichurrilla valellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti