22. marraskuuta 2014

Porsaanschnitzeliä, spätzlejä ja kantarellikastiketta

Ajelimme viime kesänä Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan (matkapostaus on vieläkin kesken). Reissu oli kaikin puolin mukava ja tuolloin vasta 3 kuukautta vanha pikkukokkikin viihtyi matkalla hienosti. Määränpäämme Saksassa oli Ahrin pikkuinen viinialue, ja siellä Altenahrin kylässä söimme lounaaksi herkullisen, perisaksalaisen schnitzelin kantarellikastikkeella ja spätzle-munapastalla.

Kotiin palattuamme spätzlejä löytyi sopivasti myös erään saksalaisen ruokakauppaketjun (ei maksettu mainos tämäkään Lidl-kehu) hyllyltä ja mieleemme tuli toistaa annos kotikeittiössä. Herkulliselta maistui oma versiommekin!

Porsaanleike eli porsaanschnitzel
400 g porsaan ulkofileetä (4 pihviä)
2 kananmunaa
1 dl erikoisvehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
vuorisuolaa
mustapippuria
paistaiseen voita

Nuiji porsaanfileet ohuiksi ja jätä lämpenemään huoneenlämpöön.

Ota kolme lautasta ja kaada ensimmäiselle vehnäjauhot. Riko toiselle lautaselle kananmunat ja vatkaa niiden rakenne rikki. Kaada kolmannelle lautaselle korppujauhot ja rouhi mukaan reilusti suolaa ja mustapippuria.

Leivitä pihvit uittamalla ne ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunaseoksessa ja lopuksi korppujauhossa.

Paista pihvit kuumalla pannulla reilussa voissa kypsiksi ja rapean kullanruskeiksi.

Spätzle eli saksalainen munapasta
3 dl spätzle-pastaa
3 rkl voita

Keitä spätzlejä kiehuvassa suolavedessä 15 minuutin ajan, valuta siivilässä ja paista spätzlet sitten voissa pannulla.

Kantarellikastike
1 dl kuivattuja kanarelleja
2 salottisipulia
2 rkl voita
2 dl ruokakermaa
ripaus valkopippuria
ripaus valkoista sokeria
vuorisuolaa

Liota kantarellit pehmeiksi lämpimässä vesitilkassa ja purista kuivaksi. Hienonna salottisipulit ja kuullota niitä voissa paistinpannulla. Lisää joukkoon sienet ja paista muutaman minuutin ajan. Kaada sekaan kerma ja mausta kastike. Anna kastikkeen kiehahtaa ja hauduttele vielä ilman kantta vartin verran ennen tarjoilua.

Lounasschnitzel Altenahrissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti