"Nälkäää! Mitä nopeasti valmistuvaa tänään syötäisiin? Mieli tekisi aasialaista, taas..." Siinäpä lähtökohdat tälle perjantai-illan salaattisävellykselle. Kevyttä ja maukasta!
Nopea nauta-nuudelisalaatti
Kastike:
2 cm inkivääriä
2 keskivahvaa chiliä
3 rkl riisiviinietikkaa
1,5 rkl kalakastiketta
2,5 rkl vaaleaa soijakastiketta
2 limetin mehu
1 rkl seesamiöljyä
Muut ainesosat:
150 g munanuudeleita
2 porkkanaa
5 cm valkoretikkaa
2 kevätsipulia
20 kirsikkatomaattia
1 cosmopolitan-salaatti
400 g naudan ulkofileetä
paistamiseen seesamiöljyä
korianterinlehtiä
Valmista ensin kastike. Raasta kuorittu inkivääri. Poista chileistä siemenet ja hienonna chilipalkot ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kaikki kastikkeen ainesosat keskenään.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä kylmän veden alla. Viipaloi porkkanat, retikka ja kevätsipulit. Halkaise tomaatit ja revi salaatti suupaloiksi.
Leikkaa ulkofileestä noin puolen sentin paksuisia pieniä siivuja ja paista ne seesamiöljyssä tulikuumalla pannulla nopeasti mediumiksi. Älä mausta lihoja, ne saavat suolansa kastikkeesta.
Kokoa annokset kerroksittain ainesosajärjestyksessä, lorauta päälle reilusti kastiketta ja koristele ne lopuksi korianterinlehdillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti