31. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 makumuistoja

Vuodenvaihteessa on kiva kääntää katseet taaksepäin ja tutkailla, mitä kaikkea sitä onkaan tullut pisteltyä poskeensa. Vuonna 2014 syötiin kyllä hyvin! Vaikka elämässämme tapahtui mullistuksia pikkukokin syntymän myötä, rakas ruokaharrastus ei ole jäänyt hetkeksikään paitsioon. Pikkukokki jaksaa seurata uteliaana kokkailua vaikka kuinka kauan ja maistelee mielellään uusia makuja.

Padoissa on porissut vuoden aikana makuja ympäri maailman, niin ennestään tuttuja kuvioita kuin uusia aluevaltauksiakin. Sesonkituotteita on hyödynnetty ja pientuottajien erikoisuuksia kokeiltu innolla aina, kun kiinnostavia juttuja on tullut vastaan. Terveellisyys- ja eettisyyskulmilta tarkasteltuna lautasilla olisi toki voinut välillä olla muutakin. Matkoilta ja ravintoloista tekstiä on myös syntynyt kovin vähän jos ollenkaan.

Vuonna 2014 postailimme blogiin kuitenkin kotikeittiön kuulumisia ahkerasti, yhteensä 296 julkaisun verran. Tässä valikoituna jokaiselta kuukaudelta oma suosikkimme - ruokia, joka saivat suupielet edelleen kääntymään ylöspäin ja veden herahtamaan kielelle. Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan yhtä ihania makumuistoja!

Maukasta uutta vuotta 2015 teille kaikille!

Tammikuu: Gosht dopiaza






Huhtikuu: Grillattu picanha







Heinäkuu: Mustikkakukkoset




Syyskuu: Villisikapata







2 kommenttia:

  1. Aikamoinen postausmäärä noin yhdelle vuodelle. :) Teidän keittiössä valmistuu kyllä maukkaita ja monipuolisia ruokia, on oikein ilo seurata että mitä siellä aina syntyykään. Oikein Hauskaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos! Onnellista alkanutta vuotta sinnekin! :)

      Poista