5. maaliskuuta 2015

Arancini eli riisipyörykät serranokinkku-parmesankuorrutteella

Arancinit ovat italialaisia, täytettyjä riisipyöryköitä, joihin on helppo hävittää leftover-risotto ja vaikkapa lihaa tai juustoa. Meillä sattui olemaan punaviinirisoton lisäksi jäänyt tähteeksi gratinointiin käytettävää, mm. serranokinkkua ja parmesania sisältävää leipämuruseosta, joten jätimme arancini-pallerot poikkeuksellisesti täyttämättä. Tästä tulikin todellinen hävikkiherkku, sillä gratinointimuru toimi friteeraattuna aivan taivaallisesti - mikä maku ja aivan täydellinen rapeus!

Arancini eli riisipyörykät serranokinkku-parmesankuorrutteella
4 dl risottoa, esim punaviinirisotto
0,5 dl vehnäjauhoa
2 kananmunaa
2 dl maustettua leipämuruseosta, ks. ohje täältä
paistoöljyä

Pyörittele kylmä, kiinteä risotto palloiksi. Kaada vehnäjauhot, kananmunat ja leipämuruseos kukin omalle lautaselleen ja vatkaa kananmunien rakenne haarukalla rikki. Pyöritä pallot ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi leipämurussa.

Uppopaista arancinejä noin 170-asteisessa paistoöljyssä frittikeittimessä tai wokkipannussa muutaman minuutin ajan niin, että kuorrute ruskistuu kullankeltaiseksi ja rapeutuu. Nosta valmiit pallerot reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan ja tarjoile.

2 kommenttia:

  1. Aina sitä oppii uutta, en ollut aiemmin kuullutkaan tämmöisistä. Pitääpä kokeilla, jos vaikka joskus sattuisi jäämään risottoa yli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelemme! Kuorrutteeseen kannattaa tosiaan laittaa muutakin kuin pelkkää korppujauhoa, nuo maistuivat niin paljon paremmilta kuin perusversiot.

      Poista