25. huhtikuuta 2015

Surf 'n turf

Surf 'n turfia tulee syötyä harvoin, vaikka ruokalajina se on mitä parhain, kunhan raaka-aineet ovat ehdottoman tuoreita ja huippulaatuisia. Pihviksi valikoimme erittäin laadukkaan suomalaisen luomunaudan sisäfileen, jonka mureus oli aivan uskomaton. Mereneläviksi päätyivät tällä kertaa tuoreet kampasimpukat ja babymustekalat. Babymustekalat toimivat aina erinomaisesti, varsinkin jos sattuu löytämään tuoreita, marinoimattomia yksilöitä. Kevään kunniaksi lisukkeeksi päätyi maukas grillattu parsa.

Tämä taisi itse asiassa olla allekirjoittaneen ensimmäinen kerta, kun tuli tehtyä surf 'n turfia itse. Täytyy todeta, että ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi. Surf 'n turfiin soveltuu loistavasti myös esimerkiksi hummeri ja muut ravut, joita täytyykin kokeilla seuraavalla kerralla.

PS. Viime kesän Saksan matkalta Ruotsin kautta palatessamme pysähdyimme Malmössä, josta saa ehkä maailman parasta surf 'n turfia Texas Longhorn -ravintolasta. Pihvi suli suuhun ja leikkaantui voiveitsellä kevyesti painamalla, hummeri oli myös erittäin maukkaaksi grillattu. Jos vierailet Malmössä, suosittelen testaamaan kyseisen ravintolan.

Surf 'n turf
400 g luomunaudan sisäfileetä
8 kpl babymustekaloja
4 kpl kampasimpukoita
3 valkosipulinkynttä
1 puntti lehtipersiljaa
puolikas mieto chili
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
puntti parsaa
kirsikkatomaatteja
1 sitruuna

Leikkaa naudan sisäfileen pala kahdeksi pihviksi ja hiero pintaan hieman öljyä, jätä huoneenlämpöön odottamaan grillausta. Valmista mustekeloille pikamarinadi; hakkaa lehtipersilja silpuksi, silppua valkosipulit ja chili. Sekoita öljyn kanssa löysäksi tahnaksi ja hiero babymustekalojen pintaan. Rouhaise päälle vielä suolaa ja mustapippuria.

Öljyä parsat kevyesti ja kuori hieman vartta tarvittaessa, lorauta samalla öljyä myös kirsikkatomaateille. Laita grilli kuumenemaan ja varrasta sillä välin babymustekalat. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois.

Grillaa ensin sisäfilepihvit haluamaasi kypsyyteen, mieluiten reilusti mediumiksi (sisälämpö 50-52 astetta). Kääri folioon vetäytymään, kunnes muut komponentit ovat valmiita. Grillaa seuraavaksi parsat, mustekalat ja tomaatit. Kuumassa grillissä nämä grillaantuvat muutamassa minuutissa.

Paista kampasimpukat juuri ennen annosten kokoamista paistinpannulla reilussa voissa, noin puoli minuuttia per puoli. Mausta kampasimpukat suolalla.

Aloita annoksen kokoaminen, nosta ensin lautaselle parsat ja ripottele päällä suolaa sekä purista parsoille hieman sitruunan mehua. Suolaa ja pippuroi sisäfilepihvit ja nosta ne parsojen päälle. Nosta lautaselle seuraavaksi tomaatit ja mustekalat sekä juuri paistetut kampasimpukat. Tarjoa annos sitruunalohkojen kera ja nauti!

Jotain oleellista tästä annosversiosta jäi kuvaa otettaessa vielä puuttumaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti