Keitosta tuli äärimmäisen maukas, vaikka teinkin korvasienikeittoa ensimmäistä kertaa elämässäni. Valkopippuri ja kirveli sopivat tähän erinomaisesti, mutta suosittelen maistelemaan tehdessä, jotta maut eivät peitä korvasienen herkullista makua.
Keitto lusikoitui parempiin suihin alta aikayksikön, korvasinikettioa täytyy ehdottomasti kokeilla uudelleen. Ohje on muutoin todella yksinkertainen, mutta tuoreista korvasienistä tehtynä täytyy varata hieman aikaa ryöppäykseen. Ryöppäyksen aikana täytyy myö muistaa riittävä tuuletus (vähintään liesituuletin täysille), eikä syntyviä höyryjä sovi haistella... Muuten lähtee henki! :)
Korvasienikeitto
300 g korvasieniä
öljyä
1 keltasipuli
1,5 tl kuivattua kirveliä
4 dl kuohukermaa
merisuolaa
valkopippuria
(ketunleipiä koristeluun)
Puhdista ja ryöppää korvasienet kahteen kertaan reilussa vedessä (1 osa sieniä, vähintään 3 osaa vettä). Ryöppää sieniä molemmilla kerroilla vähintään 5 minuutin ajan hyvin tuuletetussa paikassa. Vaihda vesi ryöppäyskertojen välissä.
Lorauta kattilaan öljyä ja kuullota siinä silputtu sipuli. Lisää joukkoon myös kirveli. Tee korvaisienistä pientä hakkelusta ja lisää kattilaan. Paistele kunnes sienten nesteet ovat haihtuneet. Lorauta perään kerma ja mausta suolalla sekä valkopippurilla makusi mukaan. Keittele hetki sopivan paksuiseksi ja nostele tämän jälkeen lautaselle. Koristele ketunleivillä ja nauti.
Nähtiin mekin yksi korvasieni tänä keväänä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti