Glorian ruoka ja viini -lehden 5/2015 kansikuvassa komeileva basilika-mustikkapiirakka ehti kummitella mielessä koko lomareissun ajan, joten heti mökille päästyä olin onnesta soikeana, kun pikkukokin mummi tuli aamulla herättelemään vastapoimitun mustikkakulhon kera. Ei muuta kuin leipomaan!
Originaaliohje löytyy täältä, mutta alle naputtelemani versio on vähintäänkin yhtä herkullinen! Basilika maistuu kivasti jo uunilämpimässä piirakassa, mutta yön yli kylmässä levättyään yrtin ja mustikan liitto pääsi vasta toden teolla oikeuksiinsa. Toimii!
Basilika-mustikkapiirakka
basilikasokeri:
3/4 ruukkua basilikaa
1,5 dl valkoista sokeria
taikina:
1 dl basilikasokeria
125 g voita
1 kananmuna
2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl merisuolaa
täyte:
n. 0,5 l tuoreita mustikoita
2 rkl perunajauhoja
murupäällinen:
0,5 dl basilikasokeria
50 g voita
1,5 dl erikoisvehnäjauhoja
10 basilikanlehteä
Mittaa sokeri ja basilikanle1hdet tehosekoittimeen (kuivaa tarvittaessa basilikanlehdet ensin kevyesti paperilla) ja surauta tasaiseksi seokseksi.
Sulata taikinan voi pehmeäksi ja mittaa sen joukkoon 1 dl basilikasokeria. Sekoita lusikalla tasaiseksi ja lisää kananmuna. Sekoita taas, mittaa mukaan kuivat aineet ja pyöräytä taikina tasaiseksi. Voitele pyöreä 26 cm piirakkavuoka ja levitä taikina vuuan pohjalle ja reunoille.
Pyörittele mustikat perunajauhossa ja levitä taikinan pinnalle.
Sulata murupäällisen voi pehmeäksi ja sekoita loppu basilikasokeri tsen joukkoon. Nypi mukaan vehnäjauhot. Riivi basilikanlehdet pieniksi palasiksi ja sekoita muruseoksen joukkoon. Levitä murut mustikoiden pinnalle.
Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa reilun puolen tunnin ajan.
Makeannälkäinen O sai lopulta valokuvauksestani tarpeekseen, törkkäsi piirakan keskelle "basilikapalmun" ja ilmoitti, että nyt syödään! |
Näyttää ja kuulostaa mielenkiintoiselta yhdistelmältä... varmastikin hyvää! Täytyypä itsekin kokeilla joku päivä.
VastaaPoistaKokeile ilman muuta, nyt kun mustikoitakin riittää - hyvää oli!
PoistaKaunis piiras. :) Ja onpa kyllä mökkitunnelmaa muutenkin noissa kuvissa, olisipa vielä loma ja pääsisi mökille...
VastaaPoistaKiitos! Viimeinen lomaviikko kääntyy väistämättä loppuaan kohti, mutta onneksi Mikkelin rauhaan ajaa hätäiseltään viikonloppunakin...
Poista