10. tammikuuta 2016

Tôm rang thit eli vietnamilaista possunkylkeä ja jättikatkarapuja

Olipa ihanaa kokkailla kerralla nappiin menevää ruokaa, kun joku toinen, tässä tapauksessa mainio Ripaus tryffeliä -blogi, on hionut reseptin yrityksen ja erehdyksen kautta toimivaksi. Olemme tottuneet paistamaan ja hauduttamaan siankylkisiivuja hartaudella, mutta erittäin hyviltä ne maistuivat vain pikaisella ruskistamisellakin.

Pikapikkelöidyn daikon-porkkanasalaatin eli valkoretikka-porkkanasalaatin ohjeeseen katsoimme suuntaviivoja FoodNetworkilta.

Ja vietnaminmatkakuume sen kun kasvaa...

Tôm rang thit eli vietnamilaista possunkylkeä ja jättikatkarapuja
3 rkl kalakastiketta
1,5 tl valkoista sokeria
200 g jättikatkarapuja (msc)
200 g porsaankylkisiivuja
mustapippuria

tarjoiluun:
2 kevätsipulia
jasmiini- tai basmatiriisiä
valkoretikka-porkkanasalaattia

Sekoita sokeri kalakastikkeen joukkoon ja rouhaise mukaan reilusti mustapippuria.

Kypsennä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja leikkaa kevätsipuli renkaiksi.

Pilko kylkisiivut suupaloiksi ja ruskista palat kasviöljyssä pannulla. Siirrä rapean kullanruskeiksi paistuneet possunpalat sivuun odottamaan. Paista (sulatettuja, kuivattuja) rapuja nopeasti pannulla, kunnes ne punertavat. Lisää kylkisiivupalat takaisin pannulle, kaada perään kalakastikeseos ja paista vielä minuutin verran samalla lastalla sekoittaen.

Pikapikkelöity valkoretikka-porkkanasalaatti
0,5 valkoretikka
1 porkkana
ripaus tuoretta inkivääriraastetta
1 rkl riisiviinietikkaa
1 tl vastapuristettua limemehua
2 tl auringonkukkaöljyä
1 tl seesaminsiemenöljyä
0,5 tl valkoisia seesaminsiemeniä
0,5 tl mustia seesaminsiemeniä

Kuori juurekset ja leikkaa ne pitkiksi tikuiksi. Sekota loput ainekset keskenään seesaminsiemeniä lukuunottamatta kannellisessa purkissa, lisää mukaan juurestikut ja ravista. Anna juuresten pikkelöityä vähintään vartin verran.

Paahda seesaminsiemeniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes ne tuoksuvat paahtuneilta. Ripottele siemenet juurestikkujen päälle ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Täältähän löytyy kivoja aasialaisia mausteisia ruokaohjeita, sopivat hyvin näin tammikuun pakkaskeleihin ja lievään keventelyynkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä sama siirtymä itään tapahtuu joka tammikuu meidän ruokavaliossa :)

      Poista