Olipa palkitsevaa onnistua kehittelemään annos, jossa kaikki maut toimivat täydellisesti yhteen niin, että kokonaisuus yltää osiensa summaa korkeammalle. Neljän komponentin valmistuksessa menee toki hieman aikaa, mutta suuren osan voi tehdä jo hyvissä ajoin etukäteen ja kaikki on sinänsä yksinkertaisesti valmistettavissa.
Kotimaisten markettien pakastealtaissa viihtyvä Familian maahantuoma "metsäkyyhky" lienee viralliselta nimeltään sepelkyyhky (latinaksi columba palumbus, englanniksi wood pigeon). Sepelkyyhky pesii koko Euroopassa ja myös Länsi-Aasiassa, mutta näiltä pohjoisilta leveyspiireiltämme kyyhkyt lentävät eteläiselle Välimerelle talvehtimaan. Aiemmin vain metsiä asustanut arka sepelkyyhky urbanisoitui Suomessa 1990-luvulla ja onkin nykyään tuttu näky myös kaupunkien puistoissa ja hautausmailla.
Nimensä sepelkyyhky on saanut linnun kaulan valkoisesta kauluksesta. Ennen vuotta 1900 lintu tunnettiin nimellä sepelkyyhkynen ja onpa sen virallinen nimi ollut jokusen vuoden myös toukomettinen, kyyhky kun innostuu huhuilemaan tuttua huu huu huu -ääntään juuri toukokuisessa metsässä. Suomessa sepelkyyhkyn metsästysaika ulottuu elokuusta lokakuuhun (10.8.-31.10.) ja se on suosittu riisalintu koko Euroopassa.
Jos innostuit metsäkyyhkyn pehmeän aromikkaasta mausta yhtä paljon kuin me, kokeile ihmeessä myös aiemmin valmistamaamme taivaallista rosmariinivoissa paistettua, viskiliekitettyä metsäkyyhkynrintaa.
Artisokkapyreeseen ja paahdettuihin siemeniin ja pähkinöihin inspiraationlähteenä toimi Fork and Mouth -blogi.
Timjamiöljyssä paahdetut siemenet ja pähkinät
puolikas ruukku timjamia
2 rkl oliiviöljyä
1 dl saksanpähkinöitä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
merisuolaa
mustapippuria
Laita timjaminoksat ja oliiviöljy tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Poista tarvittaessa murskaantumattomat timjaminoksanpalat haarukalla. Kaada pähkinät, siemenet ja timjamiöljy kulhoon, mausta mustapippurilla ja merisuolalla ja sekoita kunnolla. Paahda siemeniä ja pähkinöitä 175-asteisessa kiertoilmauunissa uuninpellillä leivinpaperin päällä noin 15 minuutin ajan. Kaada valmiit pähkinät ja siemenet kannelliseen rasiaan, laita päälle pari palaa talouspaperia, sulje kansi ja käännä rasia ylösalaisin niin, että ylimääräinen öljy imeytyy talouspaperiin. Pähkinät ja siemenet säilyvät rapeina ilmatiiviissä rasiassa, joten ne voi valmistaa etukäteen.
Manteli-latva-artisokkapyree
480 g (2 tlk) säilöttyjä latva-artisokkia
50 g kuorittuja manteleita
ripaus valkopippuria
merisuolaa
Kaada artisokat ja mantelit tehosekoittimeen, lisää mukaan ripaus valkopippuria ja suolaa ja surauta ainekset silkkiseksi soseeksi. Pyreen voi valmistaa etukäteen ja kuumentaa vasta juuri ennen tarjoilua kattilassa.
Timjamivoissa paistetut kyyhkynrinnat
500 g Familian metsäkyyhkyn rintafileitä (pakaste)
merisuolaa
mustapippuria
4 rkl voita
puolikas ruukku timjamia
Hiero sulatettuihin rintapaloihin suolaa ja vastajauhettua mustapippuria. Valmista lihat kahdessa osassa. Kuumenna ensimmäistä erää varten pari isoa nokaretta voita paistinpannulla niin, että voi on sulanut ja tirinä hiljentynyt. Lisää voin joukkoon puolet timjamista. Paista timjaminoksat rapeiksi varoen polltamatta niitä ja nosta oksat sitten pois maustuneesta öljystä.
Paista ensimmäinen erä rintafileitä ensin toiselta puolelta kahden minuutin ajan samalla timjamivoisulaa fileiden päälle lusikoiden. Käännä lihat ja paista niitä minuutin ajan, edelleen voisulalla valelua jatkaen. Liha saa jäädä reippaasti roseeksi.
Kääri ensimmäinen erä lihoja folioon vetytymään ja paista toinen erä sitten samalla tavalla. Kun toinenkin erä on vetäytymässä, viimeistele juurekset.
Paistetut kelta- ja mustajuuret
2 keltajuurta
1 mustajuuri
merisuolaa
voita
Kuori keltajuuret ja keitä niitä suolavedessä 30 minuutin ajan. Kuori myös mustajuuri, leikkaa se muutamaan osaan ja lisää kattilaan, kun keittoaikaa on 10 minuuttia jäljellä. Leikkaa valmiit juurekset suupaloiksi. Kun kyyhkyn rintafileet ovat vetäytymässä foliossa, paista juurespalat öljyssä kullanruskeiksi.
Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti