Veriappelsiinin sesonki on juuri nyt ja se kestää vain maaliskuun alkuun. On siis aika toimia nopeasti. Muutaman viikon aikana meillä onkin syöty maailman parhaiksikin arvostettuja Tarocco-veriappelsiineja kilotolkulla smoothieiden seassa, mutta nyt ne päätyivät kastikkeeksi. Ja hyvä niin, koska hapan ja makea veriappelsiinikastike oli aivan tolkuttoman hyvää kalan seurana! Resepti kastikkeeseen napattiin tästä, pienin muutoksin.
Uutena tuttavuutena törmäsimme muistaakseni Ruohonjuuressa cañihuaan , josta tekaisimme annokseen lisukkeen. Cañihua on kvinoan lähisukulainen, jota on kasvateltu Etelä-Amerikassa jo hyvän aikaa. Cañihua sisältää mm. paljon proteiinia ja antioksidantteja. Suutuntuma ja maku olivat melko lähellä kvinoaa, hyvää siis tämäkin uusi tuttavuus.
Veriappelsiinikastike
2,5 dl Tarocco-veriappelsiinin mehua (noin 4 veriappelsiinia)
1 Tarocco-veriappelsiini
1,5 rkl valkoista sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
4 timjamin oksaa
Laita kattila liedelle ja kaada sinne vastapuristettu veriappelsiinin mehu. Raasta yhden veriappelsiinin kuori ja lisää joukkoon. Kuori veriappelsiini ja pilko hedelmäliha ja heitä sekin kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää joukkoon sokeri, etikka ja timjaminoksat. Keittele neste hiljalleen noin puoleen alkuperäisestä.
Canihua
3 dl kasvislientä
1,5 dl canihuan siemeniä
Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi ja lisää joukkoon canihua. Keittele hiljalleen kannen alla noin 25 minuuttia.
Paistetut turskanseläkkeet
4 kpl turskanseläkkeitä
merisuolaa
öljyä paistamiseen
Ota tuskat huoneenlämpöön noin vartti ennen paistamista. Kuivaa seläkkeet hyvin ja suolaa molemmin puolin. Kuumenna öljy pannussa savuavan kuumaksi. Aseta turskat kuumaan pannuun varovasti ja paista pari minuuttia. Käännä ja paista vielä noin minuutti-kaksi tai kunnes seläkkeet ovat kypsiä. Älä paista liikaa, jotta kala ei pääse kuivumaan.
On kyllä hyvän kuuloinen kastike. Näyttää ihan hienolta ravintola-annokselta tuo ruoka.
VastaaPoistaIhana resepti. Nappaan talteen. Kalaruoat ovat suosikkeja.
VastaaPoista