6. toukokuuta 2016

Grillattua wagyu-härän kuvetta ja panzanellaa

Japanin kielen sana 和牛, wagyu tarkoittaa suomeksi kaikessa yksinkertaisuudessaan japanilaista nautaa. Jos waguy-härkä on kasvanut nousevan auringon maassa Hyogon prefektuurissa, sitä voidaan alkuperänsä puolesta kutsua Kobe-häräksi. Kobe-härkien kasvattamista koskevat lisäksi moninaiset säännöt aina ruokavaliosta rauhoittavaan musiikinkuunteluun (oluen tai saken juottaminen Kobe-härille on ilmeisimmin pelkkä myytti). Kobe-härkiä kasvaakin kerrallaan vain muutama tuhat ja lihan maastavienti on ollut sallittua vasta vuodesta 2012. Samaista wagyu-lihakarjaa kasvatetaan kuitenkin muuallakin maailmassa. Laatulihojen maahantuontiyritys Familia tuo Suomeen australialaista wagyu-härkää ja saimme iloksemme testattavaksi kaksi reilunkokoista flank steakia eli kuvepaistia.

Lihan syvänpunainen väri ja leikatessa paljastunut hieno marmorointi lupasivat hyvää jo ennen grillausta. Vain suolaa ja pippuria pintaansa saaneet wagyu flank steakit pääsivät tarjolle vapunaattona. Kun ensimmäiset palaset oli maisteltu, koko pöytäseurue nyökkäili toisilleen suut hymyssä - toden totta, wagyu-lihassa on aivan erityisen syvän aromikas maku! Vaikka kilohinta onkin muun pihvikarjan lihaa kovempi, tässä kohtaa suosittelemme panostamaan ja nautiskelemaan wagyu-härän kauniisti marmoroitunutta lihaa edes kerran elämässä. Juhlapäivien alla kannattaa siis ehdottomasti vilkuilla lihatiskejä wagyun toivossa.

Kuvelihan kanssa tarjoilimme helposti isommallekin porukalle valmistuvaa italialaista panzanella-salaattia, jota varten olimme jo aiemmin päivällä grillanneet kasvikset lisämakua tuomaan. Mainioon shampanjavinegretteen nappasimme idean Ina Gartenilta.


Grillattua wagyu-härän kuvetta
2 kpl n. 800 g Familian wagyu-härän kuvepaistia eli flank steakia
2 rkl rypsiöljyä
sormisuolaa
vastajauhettua Tellicherry-mustapippuria

Ota lihat hyvissä ajoin ennen valmistamista huoneenlämpöön.

Sivele lihojen pinta kevyesti rypsiöljyllä. Kuumenna grilli todella kuumaksi. Ruskista paistit nopeasti grilliparilalla kummaltakin puolelta. Pienennä grillin lämpöä reilusti ja nosta lihat yläritilälle. Tökkää lihan paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari. Sulje grilli ja anna paistien kypsyä, kunnes sisälämpötila näyttää 52 astetta.

Nappaa lihat grillistä ja kääri ne löyhästi folioon. Anna lihojen vetäytyä vähintään kymmenen minuutin ajan. Ripottele paistien kummallekin puolelle sormisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria. Leikkaa lihat vastasyin noin puolen sentin viipaleiksi ja tarjoile välittömästi.


Panzanella eli italialainen leipäsalaatti
1 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
300 g vihreitä tankoparsoja
10 keskikokoista herkkusientä
2 rkl rypsiöljyä
400 g punaisia miniluumutomaatteja
200 g keltaisia kirsikkatomaatteja
10 kevätsipulin vartta
1 iso ruukku basilikaa
1 ruukku herneenversoja
5 siivua kuivahtanutta, juureen leivottua maalaisleipää
0,5 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä

shampanjavinaigrette:
1 valkosipulinkynsi
1 tl dijonsinappia
3 rkl shampanjaetikkaa
1 dl laadukasta oliiviöljyä
sormisuolaa
vastajauhettua Tellicherry-mustapippuria


Siivuta kesäkurpitsat ja leikkaa paprika isoiksi paloiksi. Leikkaa parsoista puumainen osa pois ja kuori tyvet tarvittaessa kevyesti. Pyörittele kesäkurpitsat, paprikat, parsat ja herkkusienet kevyesti rypsiöljyssä ja grillaa niitä parilalla muutaman minuutin ajan niin, että ne pehmenevät aavistuksen ja saavat parilaraidoituksen. Nosta vihannekset ja sienet jäähtymään rauhassa. Leikkaa ne sitten suupaloiksi suureen salaattikulhoon.

Valmista tässä välissä vinaigrette. Hienonna valkosipulinkynsi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Puolita tomaatit, viipaloi sipulit ja sekoita ne salaattipohjan joukkoon. Riivi sekaan myös basilikanlehdet ja herneenversot.

Leikkaa leipäviipaleet suupaloiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Paista leipäkuutioita tarvittaessa parissa erässä paistinpannulla valkosipulilla maustetussa oliiviöljyssä niin, että ne rapsakoituvat.

Sekoita vinaigrette salaatin joukkoon ja nostele leipäkuutiot sitten varovasti sekaan. Tarjoile.



Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti