6. marraskuuta 2016

Ranch-maustettu nyhtökauraburger

Viime viikonloppuna nyhtökaura, tuo kaikkien himoama trendituote, rantautui vihdoinkin myös tänne Espoon automarkettikansan saataville (toki 2 kpl per talous -rajoituksella). Nappasimme kyytiin paketin maustamatonta nude-nyhtistä ja toisen kaffirlimetti-seesami-inkiväärimaustettua tuotetta.

Ensimmäisenä testiin pääsi maustamaton versio. Sunnuntain lounas piti taikoa nyhtiksen ympärille keittiöstä löytyvistä tarveaineista, mutta onneksi pakastimesta löytyi toissaviikolla leivottuja mallassämpylöitä ja perussalaattiaineksiakin oli saatavilla. Jokin soossi olisi sopinut purilaisiin erinomaisesti, mutta siihen eivät kotivarastot vegaanisina taipuneet. Ja vegaaniversionahan tätä ihmettä piti päästä kokeilemaan. Jälkikäteen muistin tosin, että sämpylätaikinaan oli käytetty voita... :)

Nyhtiksen rakenne on erinomaisen onnistunut, mutta kuten sanottu, ilman kastiketta hieman kuivahko. Maustaminen onnistui lonkalta erinomaisesti ja kolmen hengen testiporukkamme tuhosi hampparit salamannopeasti.

Inkivääri-nyhtis päätyi myöhemmin wokin joukkoon. Rakenne toimi jälleen mainiosti, mutta valmis mausteseos oli jotenkin vaisu ja puhdistusainemainen. Kannattaa siis ostaa nyhtökauransa maustamattomana ja maustaa rohkealla kädellä itse.

Omasta näkökulmastani ratkaiseva ero nyhtökauran ja kilpailevien tuotteiden välillä on raaka-aineissa. Kun esim. härkis sisältää kaikenlaista lisäainetta, nyhtökauran nude-versiossa on vain vettä, kauraleseitä, täysjyvä-kaurajauhoa, kaura-, herne- ja härkäpapuproteiinia, suolaa ja rypsiöljyä. Nyhtis valmistetaan mekaanisesti käsittelemällä, sekoittamalla, hiertämällä ja kuumentamalla. Makuerosta nyhtökauran ja härkiksen välillä en osaa sanoa, koska härkistä tuskin on lautaselleni päätymässä.

Ostaisinko nyhtökauraa uudelleen? Aivan varmasti ja säännöllisesti - mutta vasta sitten, kun sen hinta laskee nykyisestä. Reilun viidentoista euron kilohinta tuntuu tuotteesta turhan hurjalta.

Ranch-maustetut nyhtökaurahampurilaiset
1 iso punasipuli
2 rkl rypsiöljyä
250 g maustamatonta nyhtökauraa
2 rkl kuivattua persiljaa
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl valkosipulirouhetta
1,5 tl sipulijauhetta
mustapippuria
merisuolaa
5 hampurilaissämpylää, esim. mallassämpylöitä
3 tomaattia
1 salaattikerä

Leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi ja kuullota viipaleita rypsiöljyssä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon nyhtökaura ja mausteet. Mausta paistos lopuksi vielä suolalla ja pippurilla.

Halkaise sämpylät ja paahda leikkuupinnat rapeiksi kuumalla pannulla öljyssä. Siivuta tomaatit. Kokoa hampurilaiset ja tarjoile.

2 kommenttia:

  1. Olisi kyllä kiva kokeilla tuota nyhtökauraa(ja Härkistä;D) No sitten kun olen taas Helsingissä,toivon mukaan löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma Helsingissä sitä on tietyissä paikoissa jopa ihan semisäännöllisesti myynnissä, toivottavasti osut oikeaan aikaan paikalle :)

      Poista