24. helmikuuta 2018

Vieraskynä Mumbaista: Batata bhaji

Tämän reseptin ja postauksen tarjoilee vieraskynämme Mumbaista!

Monelle mausteisten ruokien ystävälle intialainen keittiö on tuttu etenkin tandooriuunissa valmistettujen kana- ja lihakerkkujen kautta. Kulinaristin näkökulmasta Manner-Euroopan kokoista maata on kiinnostavaa lähestyä paikallisten ja alueellisten variaatioiden kautta.

Mumbaista etelään sijaitsevan Konkanin rannikkoalueen tunnetuin herkku on maaliskuun lopussa satokauden aloittava Alphonso-mango. Konkan kuuluu alueena Maharashtran osavaltioon ja sen ruokakulttuuri tunnetaan monipuolisesta alueella kasvavien hedelmien, vihannesten ja erityisesti kookos- ja cashew-pähkinöiden hyödyntämisestä kastikkeiden pohjana. Mangosesongin alkua odotellessa voi tutustua myös tähän Mumbain kotirouvien evääksi valmistamaan ja tiffiniin helposti pakattavaan batata bhajiin, jonka ainekset löytyvät helposti lähimarketista.



Maharashtrassa aterialla on tapana tarjota useampi kasvislisuke, tuoretta leipää sekä linssejä. Perinteisen lautasmallin mukaan tehdyllä aterialla on pääruuan lisäksi tarjolla aina riisiä ja eri tapaan valmistettuja linssejä (daal), leipää (chapati, bhakri) ja kasviksia. Ajatuksena on, että lisäkkeet täydentävät pääruokalajin makua ja edustavat hapanta, tulista, makeaa ja karvasta makua.

Tämä resepti on helppo ja nopea makea lisäke, herkullista myös sellaisenaan. Reseptistä riittää neljälle; jos haluat tehdä kerralla isomman määrän, tuplaa ainesosat. Huomaa, että jokakodin kaasukeittolevyn korvaa koti-Suomessa usein sähköliesi, mutta esim. wokki- tai vastaavalla pannulla onnistut varmasti.

Maharasthrialaiset lisäkeperunat anopin tapaan (Batata bhaji)
0,5 kg perunoita (esim. puikulaa)
1 makea sipuli
1-2 vihreätä chilipalkoa
kourallinen tuoretta korianteria
1 limetti
1 tl suolaa tai maun mukaan
1 rkl ruokaöljyä
ripaus juustokuminan siemeniä
ripaus sinapinsiemeniä
tuoreita tai kuivattuja curry-pensaan lehtiä
1,5 tl jauhettua kurkumaa


Keitä perunat normaaliin tapaan. Kuori ja kuutioi sillä aikaa sipuli, pese ja hienonna korianteri silpuksi sekä leikkaa chili noin tuuman mittaisiksi paloiksi. Voit poistaa chilistä siemenet ja lisätä tai vähentää chilin määrää makusi ja chilin vahvuuden mukaan. Kun perunat ovat  kiehuneet, jäähdytä ja kuori ne. Murskaa perunat käsin tai kuutioi ne suupalan kokoisiksi karkeiksi paloiksi.

Kuumenna öljy pannussa. Voit testata öljyn lämpötilan lisäämällä muutaman sinapinsiemenen ja jos ne alkavat paahtua, voit lisätä loputkin sinapin- ja juustokuminan siemenet sekä curry-lehdet. Kun siemenet ovat ”poksahtaneet” ja tunnet juustokuminan tuoksun, lisää sipuli ja chili samalla koko ajan sekoittaen. Lisää kurkumajauhe kun sipulit ovat kuullottuneet. Voit lisätä suolan jo nyt tai lopuksi.

Lisää perunat ja kääntele ne varovasti sipulin ja mausteiden kanssa sekaisin. Riittää kun perunoihin tarttuu tasaisesti kurkuma ja mausteet, niitä ei siis ole tarpeen erityisesti ruskistaa. Voit siirtää tässä vaiheessa pannun tai astian pois liedeltä ja lisätä tuoreen korianterisilpun ja sekoitella sen tasaisesti perunoiden joukkoon. Makea ja terveellinen perunalisäke on valmis tarjoiltavaksi chapati- tai bhakri-leivän kanssa.

2 kommenttia: