16. huhtikuuta 2018

Paahdettu päärynä-sellerikeitto ja tyrnivinaigrette

Tietyistä resepteistä tietää jo ensivilkaisulta, että tästä tulee hyvää. Niinkuin tästä Arto Rastaan Viinilehdelle 6/2017 tekemästä valloittavasta paahdettu vegekeitto & raikas vinaigrette -yhdistelmästä. Koukuttavan herkullinen tyrnivinaigrette oli samettisen keiton päällä täydellistä. Söimme Pikkukokin kanssa keiton arki-iltana kaksin, joten lehden viinisuositus jäi valitettavasti tällä kertaa kokeilematta.

Paahteinen selleri-päärynäkeitto ja tyrnivinaigrette
sellerikeitto:
400 g juuriselleriä (n. puolikas mukula)
1+1 rkl rypsiöljyä
2 päärynää
2 salottisipulia
1 dl cashewpähkinöitä
1 l makeuttamatonta mantelimaitoa
merisuolaa
mustapippuria

tyrnivinaigrette:
0,25 dl valkoviinietikkaa
2 tl valkoista sokeria
0,5 dl rypsiöljyä
1 dl tyrnimarjoja
merisuolaa
mustapippuria

Kuori ja paloittele selleri. Siirrä palat uunivuokaan ja pirskottele niiden päälle 1 rkl öljyä. Paahda paloja 180-asteisessa uunissa noin 45 minuutin ajan, tai kunnes ne ovat täysin pehmenneet.

Kuori ja pilko päärynät ja sipulit. Kuullota niitä kattilassa muutaman minuutin ajan lopussa rypsiöljyssä ja lisää sitten joukkoon pähkinät ja mantelimaito. Kiehauta ja annan keiton hautua 10 minuutin ajan. Soseuta keitto ja mausta se lopuksi suolalla ja mustapippurilla.

Valmista vinaigrette. Sekoita etikka, sokeri, sekä hyppysellinen suolaa ja muutama rouhaisu mustapippuria keskenään. Lisää joukkoon öljy ja sekoita kunnolla. Lisää lopuksi joukkoon kevyesti murskatut tyrnimarjat. Tarjoile keiton kera.

2 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta, ja samettiselta. :) Tätä makuyhdistelmää pitää kokeilla, sillä juuriselleri vielä tuntematon itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuriselleri sopii mahtavasti myös ihan päärooliin keitossa, kokeile ihmeessä! :)

      Poista