9. joulukuuta 2015

Pasta e fagioli

Pastakokeilut saavat jatkoa. Jokin kuukausi sitten keräsin tukun pastaohjeita, joita emme ole vielä jostain syystä koskaan valmistaneet. Tämä oli listalla. Tässä pastassa kastike tulee olla melko löysää, kuten kuvasta näkyy. Lähestulkoon lientä siis. Meidän resepti on hieman muokattu versio tästä.

Pasta e fagioli
100 g ohuita pancettasiivuja
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 sellerinvarsi
3 dl kanalientä
1 tlk isoja valkoisia papuja
1 tlk kokonaisia San Marzano -tomaatteja
1 tl kuivattua oreganoa
puolikas puntti lehtipersiljaa
parmesania

Lisäksi maniche corte- tai ditalini-pastaa

Siivuta pancetta ja laita kuumenemaan korkeareunaiseen kasariin. Paista miedolla lämmöllä, kunnes pancetta alkaa rapeutua. Silppua sipuli ja valkosipulinkynsi hienoksi ja lisää pancetan joukkoon kuullottumaan. Kuullota 5-10 minuuttia ja lisää joukkoon siivutettu sellerinvarsi. Kuullota jälleen viitisen minuuttia.

Lisää joukkoon noin 3 dl kanalientä. Laita kansi kasarin päälle ja hauduta viisi minuuttia. Valuta pavut ja murskaa niistä puolet. Lisää murskatut sekä kokonaiset pavut ruokaan. Valuta säilyketomaatit, pilko ne ja lisää myös joukkoon. Mausta kuivatulla oreganolla. Hauduta vähintään 15 minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla. Ota lopuksi kansi pois ja hauduttele vielä tarvittaessa, mikäli kastike on liian löysää. Silppua joukkoon puolikas puntti persiljaa ja sekoita hyvin.

Keitä pasta al denteksi ohjeen mukaan ja tarjoile kastikkeen kera. Raasta päälle reilusti parmesania ja ripottele pinnalle persiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti